Sisäpiiritieto: Endomines raportoi korkeapitoisia kultalävistyksiä Hoskossa

Endomines Finland Oyj – sisäpiiritieto – 15.10.2025, klo 12.30

Sisäpiiritieto: Endomines raportoi korkeapitoisia kultalävistyksiä Hoskossa

Endomines Finland Oyj on saanut valmiiksi kesän 2025 aikana toteutetun kairausohjelman Hoskon kultakaivoksella. Ohjelma sisälsi yhteensä 31 timanttikairareikää, ja sen yhteispituus oli 3030 metriä. Tulokset vahvistavat yhtiön käsitystä kullan jakaumasta sekä malmiesiintymän geometriasta suunnitelluilla tuotantoalueilla Hoskon avolouhoksen alapuolella.

Hoskon kultakaivos sijaitsee 10 kilometriä Pampalon kaivoksesta pohjoiseen. Hoskon avolouhos avattiin helmikuussa 2024 ja maanalainen kaivos syyskuussa 2024. Tällä hetkellä toiminta Hoskossa on keskittynyt maanalaiseen kaivokseen.

Kairausohjelman tavoitteena oli täydentää tietoa suunnitellulta maanalaiselta tuotantoalueelta kaivostasojen 125 ja 148 väliltä sekä testata kaivostason 125 alapuolisen alueen kultapotentiaalia. Tulosten perusteella yhtiö tarkentaa Hoskon kultavarantomallia ja kaivossuunnitelmaa.

Hoskon kaivoksen keskeisimmät kairauslävistykset:

“Hosko on tärkeä osa tuotantoamme nyt ja tulevaisuudessa. Nyt saaduissa kultalävistyksissä näkyy Hoskolle tyypilliset lyhyehköt, mutta erittäin korkeapitoiset kultavyöhykkeet. Toisaalta kairausten jälkeen ymmärrämme alueen geologian huomattavasti paremmin ja pystymme kohdentamaan aktiviteettimme oikeille tuotantoalueille. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin", kommentoi yhtiön toimitusjohtaja Kari Vyhtinen.

Hoskon kairausohjelman lävistykset on esitetty Liitteessä 1, ja uusien kairareikien sijainnit on esitetty kaivoksen pitkittäisleikkauksessa Liitteessä 2.

Hoskon geologia

Hoskon esiintymässä kulta esiintyy kvartsi-turmaliinijuonissa ja -breksioissa. Kvartsi-turmaliinijuonien geometria ja jatkuvuus on tarkasti määritelty suunnitellun tuotantoalueen sisällä. Hoskossa kulta esiintyy tyypillisesti karkeina hippuina, mikä aiheuttaa suurta vaihtelua malmilinssien kultapitoisuuksissa.

Kairaustekniikka ja laadunvarmistus

Kaikki maanalaiset kairaukset suoritti KDC Oy käyttäen BQTK-putkia, joilla saatiin halkaisijaltaan 40,7 mm:n kairasydäntä. Kairareikien sijainnit, alkusuunnat ja -kaateet kartoitettiin kaivosmittauslaitteistolla. Sivusuunta- ja kaltevuuspoikkeamat kairareiässä mitattiin SPT GyroMaster -laitteella. Kaikki kairasydämet on suunnattu SPT CoreMaster -laitteella.

Kairasydämet dokumentoitiin Endominesin oman henkilökunnan toimesta. Kairasydännäytteiden valmistelu ja analysointi tehtiin Endominesin laboratoriossa Pampalossa tai CRS Oy:llä Kempeleellä. Analyysimenetelmänä käytettiin MPC:n PAL1000 Pulverise and Leach -menetelmää sekä AAS-mittalaitetta. Näytteet koostuivat 1000 gramman murskatuista kairasydännäytteistä.

Kaikissa näytteissä sovellettiin standardeihin perustuvia QA/QC (laadunvarmistus ja laadunvalvonta) -menetelmiä, mukaan lukien standardinäytteet, blankot ja duplikaatit. Näytteiden valmistelu, turvallisuus ja kemiallinen analytiikka täyttävät tai ylittävät nykyiset teollisuusstandardit sekä JORC-koodin vaatimukset.

Tiedotteet teknisen sisällön on laatinut ja hyväksynyt FM Jani Rautio, Eurogeologi, jolla on Fennoscandian Association for Metals and Mining Professionals (FAMMP) -standardien mukainen Qualified Person -status. Jani Rautio työskentelee Endominesilla ja omistaa 2 000 Endominesin osaketta.

 

Lisätietoja:
 

Kari Vyhtinen 
toimitusjohtaja
Endomines Finland Oyj  
kari.vyhtinen@endomines.com 
+358 40 585 0050  

Jani Rautio,  
tekninen johtaja
Endomines Finland Oyj  
jani.rautio@endomines.com 
+358 50 593 0812  

 

Endomines Finland Oyj on suomalainen, kestävän kaivostoiminnan edelläkävijä. Toimintamme keskittyy kullan tuotantoon ja malminetsintään Karjalan kultalinjalla, Itä-Suomessa. Omistamme myös oikeudet seitsemään kultaesiintymään Yhdysvalloissa. Tuotamme kultaa koru- ja elektroniikkateollisuudelle, ja luomme arvoa muuttamalla luonnonvarat vauraudeksi, sijoitukseksi, joka kestää maailmanpolitiikan epävakauden. Visiomme on kehittää Karjalan kultalinjasta yksi maailman merkittävimmistä ja kestävimmistä kullantuotantoalueista. Endomines on listattu OMX Helsingin päälistalle (PAMPALO). www.endomines.com.  

Karjalan kultalinja on 40 kilometrin mittainen kultaprospektiivinen osa Ilomantsin vihreäkivivyöhykettä, joka sijaitsee itäisessä Suomessa, noin 500 kilometriä koilliseen Helsingistä. Alueella on useita kultaesiintymiä, joista tunnetuin on Pampalo. Kaivos on tuottanut 200 0000 unssia kultaa 3.6 g/t keskimääräisellä pitoisuudella. Endomines hallinnoi kattavasti malminetsintäoikeuksia Karjalan kultalinjan alueella.