FORTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 13.4.2023 KLO 18.15
Yhtiökokouksen jälkeen pitämässään kokouksessa Fortumin hallitus valitsi
keskuudestaan nimitys- ja palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajaksi Mikael
Silvennoisen, sekä jäseniksi Luisa Delgadon, Teppo Paavolan ja Maija
Strandbergin.
Lisäksi hallitus valitsi tarkastus- ja riskivaliokunnan puheenjohtajaksi
Essimari Kairiston, sekä jäseniksi Jonas Gustavssonin, Maija Strandbergin ja
Vesa-Pekka Takalan.
Hallitus päätti lisäksi perustaa uuden hallituksen valiokunnan käsittelemään
teknologia- ja investointiasioita. Teknologia- ja investointivaliokunta (TIC) on
hallinnointikoodin mukainen hallituksen valiokunta ja sen tehtävänä on arvioida
ja tehdä suosituksia hallitukselle muun ohella, päästöttömän energian-, sähkön-
ja kaasuntuotantoteknologioista, investointiehdotuksista sekä
kestävyystavoitteiden toteutumisesta. Valiokunnan puheenjohtajaksi valittiin
Ralf Christian, sekä jäseniksi Marita Niemelä, Johan Söderström, Vesa-Pekka
Takala ja Mikael Silvennoinen. Valiokunta raportoi hallitukselle.
Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan kokoonpano
Finanssineuvos Maija Strandbergin tultua valituksi Fortumin hallitukseen
valtioneuvoston kanslia on nimennyt Fortumin osakkeenomistajien
nimitystoimikunnan jäseneksi Strandbergin tilalle finanssineuvos Minna Pajumaan,
valtioneuvoston kanslia, omistajaohjausosasto, varsinaisen yhtiökokouksen
13.4.2023 päättymisestä lukien. Nimitystoimikunta on valinnut Pajumaan
nimitystoimikunnan puheenjohtajaksi. Nimitystoimikunnan toimikausi jatkuu siihen
saakka, kunnes toimikuntaan on nimetty uudet jäsenet syyskuun 2023 ensimmäisen
arkipäivän omistustietojen perusteella.
Fortum Oyj
Ingela Ulfves, sijoittajasuhde- ja talousviestintäjohtaja
Lisätietoja:
Nora Steiner-Forsberg, lakiasiainjohtaja, Fortum Oyj, puh. 050 473 5010.
Jakelu:
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.fortum.fi
Fortum
Fortumin energia rakentaa maailmaa, jossa ihmiset, yritykset ja luonto
menestyvät yhdessä. Olemme yksi Euroopan puhtaimmista energiantuottajista ja
toimintaamme ohjaavat kunnianhimoiset ympäristötavoitteet. Tuotamme ja
toimitamme luotettavasti puhdasta energiaa ja autamme teollisuusasiakkaitamme
vähentämään toimintansa hiilidioksidipäästöjä ja kasvamaan. Ydinliiketoimintamme
Pohjoismaissa koostuu päästöttömästä ja tehokkaasta sähköntuotannosta sekä
sähkön ja kaukolämmön myynnistä kuluttaja- ja yritysasiakkaille. Yhtiömme 5 000
työntekijälle tarjoamme turvallisen ja inspiroivan työympäristön. Fortum Oyj:n
osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. fortum.fi (https://www.fortum.fi)