Sisäpiiritieto, tulosvaroitus: Liikevaihdon kasvu vuonna 2024 jää alle ohjeistuksen, liikevoittomarginaali lähellä ohjeistuksen yläreunaa

Qt Group Oyj, pörssitiedote, 3.1.2025 klo 16:00

Alustavien, tilintarkastamattomien lukujen mukaan Qt Group-konsernin liikevaihto
vuoden 2024 viimeisellä vuosineljänneksellä tulee olemaan noin 67-69 miljoonaa
euroa. Koko vuoden 2024 osalta liikevaihto tulee olemaan noin 208-210 miljoonaa
euroa. Liikevaihdon kasvu vertailukelpoisin valuutoin vuonna 2024 on siten noin
15-16 prosenttia edelliseen vuoteen nähden.

Liikevoittomarginaalinsa (EBITA-%) yhtiö arvioi olevan vuonna 2024 lähellä 35
prosenttia.

Yhtiön 31.10.2024 julkaiseman ohjeistuksen mukaan yhtiön vuoden 2024 liikevaihto
kasvaa vertailukelpoisin valuutoin 20-25 prosenttia edellisvuodesta ja
liikevoittomarginaali (EBITA-%) on 25-35 prosenttia vuonna 2024.

Liikevaihdon kasvu vuonna 2024 jää siten yhtiön aiemmasta ohjeistuksesta, mutta
liikevoittomarginaali (EBITA-%) on lähellä yhtiön aiemman ohjeistuksen
yläreunaa.

Yhtiön aiempaa ohjeistusta heikompi kasvu johtuu lähinnä siitä, että vuoden 2024
lopussa yhtiöllä oli käynnissä neuvottelut useista merkittävistä kaupoista,
joista arvioitua useampi siirtyi vuodelle 2025 eivätkä ne siten näy vielä vuoden
2024 tuloksessa.

Yleisellä tasolla vuoden 2024 tulokseen vaikutti heikentävästi erityisesti se,
että vaikean markkinatilanteen takia jakelulisenssitulot jäivät selvästi
arvioitua pienemmiksi kasvaen ainoastaan hieman edellisvuodesta. Positiivista
kuitenkin oli, että kehittäjälisensseistä kertyvän liikevaihdon kasvu on
jatkunut pitkälti arvioidun mukaisesti vuonna 2024, mikä tukee kasvuodotuksia
myös pidemmällä aikavälillä.

Yhtiö kommentoi tarkemmin vuoden 2024 taloudellista kehitystään ja antaa
tulosohjeistuksensa vuodelle 2025 torstaina 13.2.2025 vuoden 2024
tilinpäätöstiedotteen julkaisun yhteydessä.

Lisätietoja:

Juha Varelius, toimitusjohtaja, p. +358 9 8861 8040

Jakelu:

Nasdaq Helsinki

Keskeiset tiedotusvälineet

www.qt.io