Incap Oyj Pörssitiedote 26.2.2013 klo 8.30
INCAP-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2012 (TILINTARKASTAMATON)
Tammi-joulukuu 2012: Kannattavuus parani edelleen, liikevaihto laski
rakennemuutoksesta johtuen
* konsernin liikevaihto vuonna 2012 oli 64,1 miljoonaa euroa eli noin 7 %
vähemmän kuin edellisenä vuonna (2011: 68,9 milj. euroa)
* Intian toimintojen liikevaihto kasvoi edellisvuodesta 37 % ja myös
tuloskehitys ylitti odotukset
* varsinkin energian tuotantoon, varastointiin ja jakeluun liittyvien
laitteiden kysyntä kehittyi suotuisasti
* koko vuoden liiketulos (EBIT) parani edellisestä vuodesta ja oli -0,7
miljoonaa euroa (-1,6 milj. euroa)
* emoyhtiön taseeseen tehtiin 3,3 miljoonan euron alaskirjaus laskennallisista
verosaamisista, mistä johtuen emoyhtiön oma pääoma laskee alle puoleen
osakepääomasta
* hallitus esittää yhtiökokoukselle, että osinkoa ei jaeta
* yhtiö arvioi, että konsernin liikevaihto vuonna 2013 on samalla tasolla tai
jonkin verran alempi kuin vuonna 2012 ja koko vuoden liiketulos (EBIT) on
positiivinen.
Loka-joulukuu 2012: Liikevaihto jäi odotuksista heikentäen tulosta
* vuoden 2012 viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 14,5 miljoonaa euroa (10-
12/2011: 16,9 milj. euroa)
* liikevaihtoa alensi joidenkin tuotteiden jääminen pois valmistusohjelmasta
ja toimitusten osittainen siirtyminen vuoden 2013 alkupuolelle
* liiketulos (EBIT) oli -0,6 miljoonaa euroa (-0,6 milj. euroa)
* liikevaihdon lasku ja kustannusten nousu rasittivat jakson tulosta
Tämä tilinpäätöstiedote on laadittu kansainvälisten tilinpäätösstandardien
(IFRS) IAS 34 osavuosikatsaukset -standardin mukaisesti. Tiedotteen laatimisessa
on noudatettu samoja laadintaperiaatteita kuin vuoden 2011 tilinpäätöksessä ja
vuonna 2012 julkaistuissa osavuosikatsauksissa. Vertailuluvut viittaavat
edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan, ellei toisin ole mainittu.
Tilinpäätöstiedotteen tiedot ovat tilintarkastamattomia.
Incap-konsernin toimitusjohtaja Sami Mykkänen:"Vuosi 2012 oli monessa suhteessa hyvin haastava. Liikevaihtomme laski
edellisestä vuodesta lähinnä siitä johtuen, että huonosti kannattavat
peliautomaatit ja tietyt Helsingin tehtaalla valmistetut tuotteet jätettiin pois
valmistusohjelmasta. Kehityksen seurauksena asiakaskunnan rakenteessa tapahtui
selvä muutos, ja hyvinvointiteknologian tuotteiden osuus konsernin
liikevaihdosta supistui selvästi.
Yrityksen palveluilla oli kannattavaa kysyntää enemmän kuin oli mahdollista
toteuttaa. Pullonkaulana meillä olivat yhtiön taloudellisesta tilanteesta
johtuneet komponenttien saatavuusongelmat.
Vahva kasvu Intian toiminnoissa paikkasi menetyksiä toisaalla. Intian tehtaalta
toimitettavien tuotteiden liikevaihto kasvoi edellisvuodesta 37 % ja jo lähes
kolmannes koko konsernin liikevaihdosta tuli Intian toiminnoista. Myös
tuloskehitys Intiassa oli vahvaa, ja yksikkö lunasti sille hankinnan yhteydessä
asetetut odotukset.
Saimme yhtiön strategisen rakennemuutoksen päätökseen. Keskittämällä
valmistustoimintaa olemme voineet vähentää tehtaiden lukumäärää. Myös
konsernipalveluja on supistettu ja painopistettä siirretty edullisen
kustannustason alueille. Toimenpiteet tehokkuuden parantamiseksi saatiin hyvään
vauhtiin kaikissa toiminnoissa. Tällä hetkellä selvitämme, mikä toimintamalli
olisi konsernin johtamisen ja hallinnon kannalta paras ja tehokkain.
Yhtiön vaikea rahoitustilanne edellytti erityisiä ponnisteluja vuoden mittaan.
Onnistuimme järjestelemään toukokuussa erääntyneen, vuonna 2007 liikkeeseen
lasketun vaihtovelkakirjalainan lunastuksen uudelleen. Tilinpäätöksen
julkaisuhetkellä vaihtovelkakirjalainan alkuperäisestä, noin 6,8 miljoonan euron
summasta valtaosa on lunastettu tai järjestelty uudelleen, ja kesäkuun 2013
lopussa erääntyy vaihtovelkakirjalainan viimeinen, yhden miljoonan euron
maksuerä.
Haastavassa tilanteessa suurimmat omistajat ovat osoittaneet tukensa yhtiölle
osallistumalla suunnattuun osakeantiin ja myöntämällä pääomalainaa yhtiön
rahoitustarpeen kattamiseen. Vuonna 2013 tärkeä etappi rahoituksen kannalta on
merkintäoikeusannin järjestäminen kevään aikana, ja olen hyvin luottavainen
annin onnistumisen suhteen. "
Toimintaympäristö vuonna 2012
Incap-konsernin toimintaympäristö pysyi haastavana vuonna 2012. Maailmantalouden
epävarmojen näkymien johdosta monet asiakkaat lykkäsivät uusien tuotteiden
viemistä markkinoille ja lyhensivät nykyisten tuotteiden ennustenäkymää.
Incapin liiketoiminnan jakautuminen usealle toimialalle tasapainottaa yhtiön
liikevaihdon kehitystä. Osa energiatehokkuustoimialalle valmistettavista
tuotteista on investointihyödykkeitä, jotka reagoivat markkinoiden muutoksiin
viiveellä. Vaikka isojen moottorikomponenttien kysyntä heikkeni vuoden
jälkipuoliskolla, notkahdus jäi lyhytaikaiseksi ja kysyntä palautui vuoden
lopussa normaalille tasolle. Häiriöttömän virransyötön turvaavia UPS-laitteita
toimitettiin huomattavasti enemmän kuin edellisenä vuonna.
Yleinen kustannustason nousu vaikuttaa Incapin tuloskehitykseen, ja yhtiö pyrkii
tasapainottamaan tilannetta hajauttamalla valmistustoimintaa eri toimintamaihin.
Yhtiön tuotannosta suurin osa sijaitsee edullisen kustannustason alueilla
Intiassa ja Virossa, jotka maltillisen palkkakehityksen ansiosta säilyttivät
hintakilpailukykynsä myös vuonna 2012.
Incapin kasvun ajurit
Incap rakentaa kasvustrategiansa markkinoiden valtatrendien sekä omien
vahvuuksiensa varaan. Incap on energiatehokkuuteen keskittyvä teknologiayhtiö,
jolla on teollista toimintaa Intiassa, Virossa ja Suomessa. Yhtiön palvelut
kattavat tuotteen valmistuksen lisäksi suunnittelun ja muut tuotteen
elinkaaripalvelut.
Uusiutuvien energiavarojen monipuolinen hyödyntäminen ja pyrkimys lisätä
energiatehokkuutta sähkön tuotannossa, siirrossa ja käytössä vauhdittavat uusien
laiteratkaisujen kysyntää. Ympäristötietoisuuden kasvu lisää kiinnostusta myös
kehittynyttä säätö-. ja ohjaustekniikkaa sisältäviin laitteisiin. Nämä
maailmanlaajuiset trendit vauhdittavat Incapin liiketoiminnan kasvua, sillä
sähköteknisten laitteiden suunnittelu ja valmistaminen ovat yhtiön
ydinosaamista.
Laitevalmistajat haluavat keskittyä omaan ydinosaamiseensa ja ulkoistavat yhä
laajemman osan tuotteiden valmistuksesta yhteistyökumppaneille. Tehostaakseen
omaa toimintaansa laitevalmistajat pyrkivät supistamaan yhteistyökumppaneidensa
lukumäärää ja suosivat sopimusvalmistajia, joiden palvelu kattaa laajan osan
tuotteen elinkaaresta ja jotka pystyvät tarjoamaan myös paikallista palvelua
lähellä heidän omia päämarkkinoitaan.
Aasian talouskasvu jatkuu ja Incap on hyvässä asemassa Incapin toimintojensa
ansiosta. Kilpailukyvyn turvaamiseksi laitevalmistus ja tuotesuunnittelu
keskittyvät edullisen kustannustason alueille.
Incap-konsernin liikevaihto ja tulos loka-joulukuussa 2012
Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 14,5 miljoonaa euroa eli noin 14 %
pienempi kuin edellisen vuoden vastaavalla jaksolla. Liikevaihdon aleneminen
johtui pääosin siitä, että tietyt Helsingin tehtaalla valmistettavat tuotteet
jäivät pois valmistusohjelmasta. Lisäksi liikevaihtoa siirtyi jonkin verran
vuoden 2013 alkuun toimitusvaikeuksien takia. Toisaalta liikevaihtoa kasvattivat
yhtiön toteuttamat hinnankorotukset, joita tehtiin yleisen kustannustason nousun
ja kohonneiden materiaalikulujen perusteella.
Loka-joulukuun liiketulos (EBIT) oli noin -0,6 miljoonaa euroa eli suunnilleen
samalla tasolla kuin vuoden 2011 vastaavalla jaksolla. Vertailukauden tulokseen
sisältyi noin 0,6 miljoonan euron kertaluonteinen kuluvaraus Helsingin tehtaan
toiminnan sulkemisesta. Katsauskauden tulokseen vaikuttivat heikentävästi
liikevaihdon lasku, materiaali- ja henkilöstökustannusten nousu, laskennallisen
verosaamisen alaskirjaus sekä korkeat rahoituskustannukset.
Vertailu 10-12/ 7-9/ 4-6/ 1-3/ 10-12/ 7-9/ 4-6/ 1-3/
neljännesvuosittain 2012 2012 2012 2012 2011 2011 2011 2011
(1 000 euroa)
-------------------------------------------------------------------------------
Liikevaihto 14 498 15 701 18 378 15 564 16 906 18 286 17 694 16 005
Liiketulos (EBIT) -628 280 13 -345 -609 35 -623 -423
Katsauskauden tulos -4 616 44 352 -711 -1 288 -576 - 1 182 -951
Osakekohtainen tulos, -0,23 0,00 0,02 -0,04 - 0,07 -0,03 -0,06 -0,05
euroa
Incap-konsernin liikevaihto ja tulos vuonna 2012
Incap-konsernin liikevaihto vuonna 2012 oli 64,1 miljoonaa euroa eli noin 7 %
vähemmän kuin vuonna 2011. Toimitukset energiatehokkuustoimialan asiakkaille
pysyivät hyvällä tasolla, ja roottorikomponenttien sekä invertteri- ja UPS-
tuotteiden kysyntä nousi selvästi. Hyvinvointiteknologian laitevalmistuksen
liikevaihto laski noin 33 %. Tähän vaikutti yleisen markkinatilanteen
heikentymisen lisäksi se, että peliautomaatit ja eräät muut volyymituotteet
jäivät pois tuotanto-ohjelmasta Helsingin tehtaan sulkemisen jälkeen.
Energiatehokkuus-toimialan kysynnän kasvu kompensoi osittain
hyvinvointiteknologian asiakkaiden liikevaihdon laskua. Liiketoiminta kehittyi
erityisen hyvin Intiassa, jossa liikevaihdon kasvu oli 37 %.
Incapin kannattavuus parani edelleen, joskin koko vuoden liiketulos (EBIT) jäi
tappiolliseksi ja oli -0,7 miljoonaa euroa. Liiketulos oli lähes miljoona euroa
parempi kuin edellisenä vuonna.
Tuloskehitys oli hyvä varsinkin kolmannella vuosineljänneksellä, jolloin
liiketulos (EBIT) oli tyydyttävä eli 1,8 % liikevaihdosta. Intian toimintojen
tuloskehitys oli vahvaa koko vuoden.
Materiaalikustannukset ja tuotannon muut muuttuvat kustannukset alenivat viime
vuoteen verrattuna, ja myös kiinteät kustannukset supistuivat. Toisaalta tulosta
rasittivat Helsingin tehtaan sulkemiseen liittyvät kulut, jotka johtuivat
osittain päällekkäisistä resursseista sekä tuotannon ja laitteiden siirroista.
Kustannusrakenteen parantamiseksi muun muassa konsernipalveluja organisoitiin
uudelleen ja tehtäviä keskitettiin yhtiön Tallinnan toimipisteeseen.
Nettorahoituskulut olivat 0,8 miljoonaa euroa (2,4 milj. euroa). Rahoituskulut
laskivat edellisen vuoden tasosta ja olivat 2,2 miljoonaa euroa (2,6 milj.
euroa). Rahoitustuottoja oli noin 1,4 miljoonaa euroa (0,2 milj. euroa), josta
1,0 miljoonaa euroa syntyi vaihtovelkakirjalainan lunastusarvon alenemisesta.
Poistot olivat 1,5 miljoonaa euroa (2,0 milj. euroa).
Tilikauden tulos oli -4,9 miljoonaa euroa (-4,0 milj. euroa). Tulokseen vaikutti
noin 3,3 miljoonan euron kertaluonteinen, laskennallisen verosaamisen
alaskirjaus. Osakekohtainen tulos oli -0,25 euroa (-0,21 euroa).
Vertailu katsauskausittain 1-12/2012 1-12/2011 Muutos, % 1-12/2010
(1 000 euroa)
--------------------------------------------------------------------
Liikevaihto 64 141 68 890 -7 59 162
Liiketulos (EBIT) -681 -1 619 -58 -3 223
Katsauskauden tulos -4 930 -3 997 23 -4 884
Osakekohtainen tulos, euroa -0,25 -0,21 19 -0,33
Laskennallisen verosaamisen alaskirjaus ja oma pääoma
Incap Oyj:llä on verotuksessa hyväksyttyjä käyttämättömiä tappioita, joita
voidaan hyödyntää vuosina 2013-2022. Emoyhtiön laskennallinen verosaaminen,
yhteensä 3,3 miljoonaa euroa, on kirjattu vuoden 2012 tilinpäätöksessä kuluksi,
koska laskennallisen verosaamisen esittämiselle taseessa ei ole enää IAS 12:n
mukaisia perusteita.
Tehdystä alaskirjauksesta huolimatta yhtiön johto luottaa siihen, että
laskennallista verosaamista voidaan tulevaisuudessa hyödyntää emoyhtiön
verotettavaa tuloa vastaan. Vaasan tehtaalla valmistettavien
energiatehokkuusteknologian tuotteiden kysynnän arvioidaan jatkossakin
kehittyvän suotuisasti, ja myös meneillään olevat rakenteelliset muutokset
parantavat emoyhtiön kannattavuutta.
Koska Intian tytäryhtiön toiminta on ollut kannattavaa, sen verosaamisesta on
hyödynnetty vuonna 2012 noin 0,2 miljoonaa euroa. Kirjauksen jälkeen konsernin
tase sisältää 0,6 miljoonaa euroa Intian tytäryhtiön laskennallista
verosaamista. Arvonalennustestin mukaan sen arvo ei ole alentunut ja laskelmien
perusteella on todennäköistä, että Intian tytäryhtiölle kertyy riittävästi
verotettavaa tuloa laskennallisen verosaamisen hyödyntämiseksi.
Emoyhtiön ja konsernin taseeseen tehdyn alaskirjauksen seurauksena konsernin oma
pääoma on negatiivinen ja omavaraisuusaste on -10,3 %. Emoyhtiön oma pääoma on
8,1 miljoonaa euroa eli 39 % osakepääomasta. Tilinpäätökseen kirjattu
Osakeyhtiölain 12 luvun mukainen pääomalaina - 0,6 miljoonaa euroa - vahvistaa
emoyhtiön omaa pääomaa, ja se huomioiden emoyhtiön oma pääoma on 1,6 miljoonaa
euroa alle Osakeyhtiölain edellyttämän vähimmäispääoman.
Koska Incap-konsernin emoyhtiön oma pääoma laskee alle puoleen osakepääomasta,
Incap Oyj:n hallitus on ryhtynyt toimiin yhtiökokouksen koolle kutsumiseksi
päättämään toimenpiteistä yhtiön toiminnan tervehdyttämiseksi. Hallitus
valmistelee 10.4.2013 pidettävään varsinaiseen yhtiökokoukseen yhdessä yhtiön
johdon kanssa toimenpideohjelmaa, jolla yhtiön toiminta vuonna 2013 on
kannattavaa. Pääomarakenteen parantamiseksi hallitus tulee lisäksi esittämään,
että yhtiökokous päättäisi antaa hallitukselle valtuudet osakeannin
järjestämisestä keväällä 2013.
Rakennemuutoksen toteuttaminen
Yhtiö on jatkanut jo vuonna 2006 käynnistettyä strategista rakennemuutosta.
Vuonna 2012 yhtiön tehdasverkosto supistui yhdellä tehtaalla, minkä jälkeen
Incapilla on yksi tuotantolaitos kussakin toimintamaassa. Kuressaaren tehdasta
Virossa kehitettiin, ja tiloja laajennettiin lähes kaksinkertaiseksi. Uudet
tilat mahdollistavat aiempaa tehokkaamman toiminnan ja tuottavuuden kasvun.
Merkittävä rakenteellinen muutos tilikaudella oli myös konsernitoimintojen
painopisteen siirtäminen Viroon ja henkilöstömäärän väheneminen.
Koska neuvottelut Helsingin tehtaan ohutlevytoimintojen myynnistä eivät
johtaneet tyydyttävään lopputulokseen eikä kestäviä ratkaisuja kannattavuuden
parantamiseen muilla keinoilla löytynyt, Incap päätti tammikuussa 2012 sulkea
Helsingin tehtaan ja siirtää valmistuksen yhtiön muille tehtaille Vaasaan ja
Kuressaareen.
Helsingin tehtaan tuotannollinen toiminta päättyi elokuussa, jolloin
ohutlevymekaniikan valmistus oli siirretty osittain yhtiön Vaasan tehtaalle ja
osittain alihankkijoille. Tehtaan sulkemisen yhteydessä joidenkin tuotteiden
valmistus Incapilla päättyi kokonaan muun muassa asiakkaan toteuttaman
kilpailutuksen seurauksena.
Valmistuksen keskittäminen parantaa kapasiteetin käyttöastetta ja alentaa
kiinteitä kustannuksia. Incap arvioi saavansa tehtaan sulkemisella ja
valmistuksen keskittämisellä vuonna 2013 noin 1,0 miljoonan euron säästöt
lähinnä henkilöstökustannuksissa. Tuotantokustannusten aleneminen parantaa myös
asiakkaiden tuotteiden kilpailukykyä. Keskittämisellä luodaan paremmat
edellytykset myös yhtiön toiminnan kehittämiselle.
Vuoden 2011 tulokseen kirjattiin noin 0,6 miljoonan euron kertaluonteinen
kuluvaraus Helsingin tehtaan sulkemisesta. Varauksesta oli vuoden 2012 loppuun
mennessä käytetty 0,6 miljoonaa euroa.
Osa Helsingin tehtaan tuotantolaitteista siirrettiin Vaasaan ja osa myytiin
edelleen. Laitteiden myynnistä saadut nettotuotot - yhteensä 0,4 miljoonaa euroa
- on kirjattu liiketoiminnan muihin tuottoihin.
Investoinnit
Investointien määrä vuonna 2012 oli 0,1 miljoonaa euroa (0,3 milj. euroa).
Investoinnit olivat lähinnä korvausinvestointeja ja kohdistuivat tuotannon
kehittämiseen erityisesti Vaasan ja Tumkurin tehtailla. Yhtiön arvion mukaan
liiketoiminnan merkittävä kasvattaminen on mahdollista nykyisellä
tuotantokapasiteetilla, ilman suuria investointeja.
Laatu- ja ympäristöasiat
Incap-konsernin kaikissa tehtaissa on Det Norske Veritaksen sertifioimat
ympäristö- ja laatujärjestelmät, joita käytetään jatkuvan parantamisen
työkaluina. Incapin ympäristöjärjestelmä vastaa ISO 14001:2004 -standardia ja
laatujärjestelmä on ISO 9001:2008 -standardin mukainen. Lisäksi Kuressaaren
tehtaalla on lääkinnällisten laitteiden valmistuksessa sovellettava ISO
13485:2003 -laatusertifikaatti.
Tumkurin tehtaan laadunhallintajärjestelmä siirrettiin Incap-konsernin ns."multisite"-sertifikaatin piiriin vuonna 2012.
Tase, rahoitus ja rahavirta
Konsernin taseen loppusumma oli 29,3 miljoonaa euroa (39,3 milj. euroa).
Konsernin oma pääoma oli katsauskauden päättyessä negatiivinen -3,0 miljoonaa
euroa (1,3 milj. euroa). Emoyhtiön oma pääoma oli 8,1 miljoonaa euroa eli 39 %
osakepääomasta (12,8 milj. euroa, 63 %). Konsernin omavaraisuusaste oli
negatiivinen -10,3 % (3,3 %).
Vieraan pääoman osuus oli 32,3 miljoonaa euroa (38,0 milj. euroa), josta
korollista oli 20,5 miljoonaa euroa (24,9 milj. euroa).
Korolliset nettovelat alenivat vertailujaksosta ja olivat 19,8 miljoonaa euroa
(24,5 milj. euroa), ja nettovelkojen suhde omaan pääomaan (gearing) oli -659 %
(1868 %).
Korolliset velat:
Pitkäaikaiset jaksotettuun hankintamenoon arvostetut (1 000 euroa)
rahoitusvelat
Pääomalaina 600
Vaihtovelkakirjalaina 1 886
Rahoitusleasingvelat 5
-------------------------------------------------------------------------------
2 491
Lyhytaikaiset jaksotettuun hankintamenoon arvostetut
rahoitusvelat
Pankkilainat 12 558
Muut velat 1 899
Vaihtovelkakirjalainat 3 405
Rahoitusleasingvelat 97
-------------------------------------------------------------------------------
17 959
Korolliset velat yhteensä 20 450
Yhtiöllä on pitkäaikaista velkaa 2,5 miljoonaa euroa, josta 1,9 miljoonaa euroa
on vuoden 2012 vaihtovelkakirjalainaa ja 0,6 miljoonaa euroa pääomalainaa.
Incap-konsernin lyhytaikaisten korollisten velkojen määrä 31.12.2012 oli 18,0
miljoonaa. Tästä summasta 14,5 miljoonaa euroa on rahalaitoslainaa, josta 4,1
miljoonaa euroa kohdistuu Intian tytäryhtiöön. Emoyhtiön Suomessa ja Virossa
käyttämä factoringrahoitus on lyhytaikaista vierasta pääomaa.
Osa yhtiön rahoitusleasingista ja vuoden 2012 vaihtovelkakirjalainasta sekä
pääomalaina luokitellaan pitkäaikaiseksi. Muut pankkilainat sisältyvät
lyhytaikaisiin rahoitusvelkoihin laina-ajan perusteella tai kovenanttien
rikkoutumisen vuoksi.
Incapin rahalaitoslainojen ja muiden lainojen kokonaismäärä 31.12.2012 oli 20,5
miljoonaa euroa. Tästä 14,5 miljoonaa euroa oli rahalaitoslainoja (31.12.2011:
17,0 milj. euroa) ja 6,0 miljoonaa euroa muita lainoja (31.12.2011: 7,8 milj.
euroa).
Rahalaitoslainat ja muut lainat:
Rahalaitoslainat Saldo 31.12.2012 Kovenanttien
(1 000 euroa) tarkastelu
----------------------------------------------------------------------
Pankkilaina Suomessa 5 043 30.6.2013
Luotollinen tili (< 1 milj. euroa) 25 30.6.2013
Laskuluottolimiitti (< 8,5 milj. euroa) 5 265 30.6.2013
Luotollinen tili Intiassa 668
Pankkilaina Intiassa 1 555
Finnfundin sijoitus Intian toimintaan 1 899
Pankkilaina Virossa 2
----------------------------------------------------------------------
Yhteensä 14 456
Muut lainat
----------------------------------------------------------------------
Vaihtovelkakirjalaina 2007 2 406
Vaihtovelkakirjalaina 2012 2 885
Pääomalaina Suomessa 600
Rahoitusleasing Suomessa 86
Rahoitusleasing Virossa 17
----------------------------------------------------------------------
Yhteensä 5 994
Kaikki yhteensä 20 450
Rahalaitoslainoista 10,3 miljoonaa euroa oli suomalaisen pankin myöntämiä
pankkilainoja ja käytössä olevia limiittejä. Suomalaisen pankin luotollisesta
tilistä ja laskuluottolimiitistä oli 31.12.2012 käytössä 5,3 miljoonaa euroa ja
käyttämättä 4,2 miljoonaa euroa. Intian ja Viron pankkilainojen ja luotollisen
tilin saldot olivat yhteensä 4,1 miljoonaa euroa, mikä sisältää Finnfundin
tekemän 1,9 miljoonan euron sijoituksen Incapin Intian toimintaan.
Muut lainat (6,0 miljoonaa euroa) sisältävät yhtiön vaihtovelkakirjalainat,
pääomalainan sekä rahoitusleasingit Suomessa ja Virossa. Vuoden 2007
vaihtovelkakirjalainan määrä tilikauden päättyessä oli 2,4 miljoonaa euroa,
josta osa järjesteltiin tilikauden päättymisen jälkeen ja loppuosa eli 1,0
miljoonaa euroa erääntyy 30.6.2013. Vuonna 2012 liikkeeseen laskettu
vaihtovelkakirjalaina on 2,9 miljoonaa euroa ja erääntyy 25.5.2017. Muihin
lainoihin sisältyvät lisäksi Suomen ja Viron rahoitusleasingvelat, joiden
yhteissaldo oli 0,1 miljoonaa euroa, sekä vuoden 2012 joulukuussa nostettu 0,6
miljoonan euron erä pääomalainasta. Sotkamon kunnan lainan viimeinen erä, noin
43 tuhatta euroa, maksettiin vuonna 2012.
Lainojen lyhennykset ja korot:
(1 000 euroa) Lyhennykset Korot 31.12.2012
-------------------------------------------
Alle 6 kk 17 905 525 18 430
6-12 kk 54 1 54
1-5 vuotta 2 492 772 3 263
yli 5 vuotta
-------------------------------------------
20 450 1 297 21 747
Tilikauden päättyessä lainoista 12,6 miljoonaan euroon kohdistuu takaus ja loput
ovat takaamattomia. Luottojen vakuutena on 12,1 miljoonan euron
yrityskiinnitykset, 1,5 miljoonan euron kiinnitys Vuokatin tehdaskiinteistöön
sekä 0,7 miljoonan euron kiinnitys Intian tehdaskiinteistöön.
Incapin velkavastuut supistuivat toukokuussa 2012, kun rahoitusjärjestelyn
yhteydessä vuoden 2007 vaihtovelkakirjalainan arvo aleni noin 1,0 miljoonalla
eurolla. Arvon aleneminen johtui siitä, että yhtiö sitoutui lunastamaan osan
vaihtovelkakirjalainan lainaosuuksista hinnalla, joka oli keskimäärin 27 %
alhaisempi kuin lainaosuuksien nimellisarvo.
Vuoden 2012 aikana konsernin taseesta on purettu noin 0,2 miljoonaa euroa
laskennallista verosaamista Intian tytäryhtiöstä kertyneen verotettavan tulon
perusteella. Vahvistetuista tappioista kirjaamaton verosaamisten määrä
31.12.2012 oli 11,2 miljoonaa euroa.
Konsernin maksuvalmiutta kuvaava quick ratio oli 0,5 (0,4) ja current ratio 0,8
(0,7).
Yhtiö onnistui tavoitteessaan alentaa varastoarvoa ja vapauttaa pääomia vaihto-
omaisuudesta. Vaihto-omaisuuden määrä aleni tilikauden aikana vuoden alun 11,4
miljoonasta eurosta 9,4 miljoonaan euroon. Energiatehokkuustoimialan kysynnän
kasvu lisäsi vaihto-omaisuuden määrää varsinkin Intian tehtaalla. Helsingin
tehtaan sulkeminen vähensi koko konsernin vaihto-omaisuutta vuoden 2011 lopun
tasoon verrattuna noin 1,6 miljoonalla eurolla.
Liiketoiminnan rahavirta oli positiivinen 2,4 miljoonaa euroa (-3,1 milj.
euroa). Konsernin rahavarat 31.12.2012 olivat 0,6 miljoonaa euroa (0,4 milj.
euroa). Rahavarojen muutos oli 0,2 miljoonaa euroa lisäystä (0,4 milj. euroa
vähennystä).
Konsernin kassavirtaan, rahoitukseen ja maksuvalmiuteen liittyviä seikkoja on
kuvattu myös kohdassa "Lähiajan riskit ja liiketoiminnan epävarmuustekijät".
Suunnattu osakeanti huhtikuussa 2012
Yhtiön hallitus käytti vuonna 2011 pidetyssä varsinaisessa yhtiökokouksessa
saamaansa valtuutusta 11.4.2012 ja suuntasi yhtiön suurimmille omistajille
yhteensä 2 168 100 uutta osaketta. Suunnattu osakeanti oli osa
rahoitusjärjestelyä, jonka tavoitteena oli parantaa yhtiön omavaraisuutta ja
maksuvalmiutta sekä turvata yhtiön kehittämisen jatkuminen.
Osakeanti merkittiin kokonaisuudessaan hintaan 0,35 euroa/osake. Osakkeita
merkitsivät neljän suuren osakkeenomistajan lisäksi myös kaikki hallituksen
jäsenet ja konsernin toimitusjohtaja.
Saatu merkintähinta, yhteensä noin 759 000 euroa, on kirjattu sijoitetun vapaan
oman pääoman rahastoon. Uudet osakkeet merkittiin kaupparekisteriin 18.7.2012,
jolloin yhtiön osakkeiden kokonaismäärä nousi 20 848 980 kappaleeseen. Uusien
osakkeiden listaamiseksi Incap laati listalleottoesitteen, ja uudet osakkeet
otettiin kaupankäynnin kohteeksi Helsingin pörssissä esitteen hyväksymisen
jälkeen 18.9.2012.
Vaihtovelkakirjalaina 2007
Incapin vuonna 2007 liikkeelle laskema vaihtovelkakirjalaina, jonka pääoma on
6,75 miljoonaa euroa, erääntyi maksuun 25.5.2012. Yhtiö sopi toukokuussa 2012
vaihtovelkakirjalainan uudelleenrahoituksesta siten, että yhtiö lunastaa osalta
vaihtovelkakirjalainan haltijoista heidän lainaosuutensa ja osa
vaihtovelkakirjalainan haltijoista konvertoi oman lainaosuutensa uuteen
vaihtovelkakirjalainaan. Osa lunastuksista tapahtui touko-kesäkuussa 2012 ja
31.12.2012 mennessä lunastettava määrä oli 2 405 950,27 euroa.
Tilikauden päättymisen jälkeen tammikuussa 2013 Incap sai päätökseen
vaihtovelkakirjalainan loppuerän lunastusta koskevat neuvottelut. Niiden
tuloksena yhtiö lunasti lainaosuuksista noin 1,0 miljoonan euroa tammikuussa
2013. Lisäksi osa lainasta korkoineen, yhteensä noin 0,4 miljoonaa euroa,
muunnettiin yhtiön osakkeiksi vaihtovelkakirjalainan haltijalle suunnatulla
osakeannilla. Loppuerä vuoden 2007 vaihtovelkakirjalainan lunastuksista eli noin
1,0 miljoonaa euroa korkoineen maksetaan kesäkuun 2013 loppuun mennessä.
Vaihtovelkakirjalaina 2012
Vuonna 2007 liikkeeseen lasketun vaihtovelkakirjalainan lunastusjärjestelyissä
osa vaihtovelkakirjalainan haltijoista konvertoi lainan uuteen
vaihtovelkakirjalainaan, jonka merkinnät hallitus hyväksyi 25.5.2012.
Vaihtovelkakirjalainan emissiokurssi on 100 % ja lainan pääomalle maksetaan 7
%:in kiinteää vuotuista korkoa vuosittain jälkikäteen. Uuden lainan
merkintähinta maksettiin siten, että yhdellä vuoden 2007 vaihtovelkakirjalainan
lainaosuudella sai yhden osuuden vuoden 2012 vaihtovelkakirjalainasta. Lainan
määrä on 2 916 000 euroa ja siitä annettiin 540 kappaletta 5 400 euron
nimellismääräistä lainaosuutta. Vaihtovelkakirjalainan eräpäivä on 25.5.2017.
Henkilöstö
Vuoden 2012 lopussa Incap-konsernin palveluksessa oli 614 henkilöä (735).
Henkilöstöstä 55 % työskenteli Intiassa (51 %), 28 % Virossa (27 %) ja 17 %
Suomessa (22 %). Henkilöstö väheni eniten Suomessa Helsingin tehtaan sulkemisen
ja konsernipalvelujen supistamisen vuoksi.
Vuoden lopussa Incap-konsernin henkilöstöstä naisia oli 170 ja miehiä 444.
Vakinaisessa työsuhteessa oli 414 ja määräaikaisessa 200 henkilöä. Osa-aikaisia
työsuhteita oli vuoden lopussa kaksi. Henkilöstön keski-ikä on 33,5 vuotta.
Yhtiön johto ja organisaatio
Yhtiön toimitusjohtajana tilikaudella toimi Sami Mykkänen. Konsernin
johtoryhmään kuuluivat hänen lisäkseen Kimmo Akiander (liiketoimintayksikkö
Well-being, 29.2.2012 saakka), Kirsi Hellsten (henkilöstö, 31.10.2012 saakka),
Mikko Hirvinen (erityisprojektit), Jari Koppelo (liiketoimintayksikkö Energy
efficiency ja 1.3.2012 lähtien myös liiketoimintayksikkö Well-being), Sami
Kyllönen (tuotanto Eurooppa), Kirsti Parvi (talous ja hallinto) ja Hannele Pöllä
(viestintä).
Konsernin laajennettuun johtoryhmään kuuluivat varsinaisen johtoryhmän jäsenten
lisäksi Siret Kegel (laatu), Murthy Munipalli (Energy efficiency Asia), Pekka
Laitila (materiaalihallinta), Päivi Luotola (IT) ja Marko Tapaninaho
(Engineering-palvelut).
Varsinainen yhtiökokous 2012
Incap Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 11.4.2012 Helsingissä. Yhtiökokous
vahvisti tilinpäätöksen 31.12.2011 päättyneeltä tilikaudelta ja päätti
hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että tilikaudelta ei jaeta osinkoa ja että
tilikauden tappio, 2 372 981,70 euroa, jätetään omaan pääomaan.
Hallituksen valtuutus
Varsinainen yhtiökokous valtuutti 11.4.2012 hallituksen yhden vuoden kuluessa
yhtiökokouksesta lukien päättämään enintään 9 300 000 uuden osakkeen antamisesta
joko maksua vastaan tai maksutta. Uusista osakkeista enintään 300 000 kappaletta
voidaan käyttää yhtiön kannustusjärjestelmän optio-oikeuksiin.
Hallitus käytti valtuutusta yhtiön rahoitusjärjestelyn yhteydessä 25.5.2012,
jolloin osa vuonna 2007 liikkeelle lasketun vaihtovelkakirjalainan haltijoista
konvertoi lainan uuteen vaihtovelkakirjalainaan. Uuteen vaihtovelkakirjalainaan
liittyy oikeus vaihtaa lainaosuudet yhteensä 7 112 195 kappaleeseen yhtiön uusia
osakkeita.
Tilikauden 2012 päättyessä hallituksella oli yhtiökokouksen myöntämästä
valtuutuksesta käyttämättä yhteensä 2 187 805 osaketta. Hallitus käytti
valtuutuksesta 1 697 286 kappaletta 30.1.2013 suuntaamalla yhdelle vuoden 2007
vaihtovelkakirjalainan haltijoista yhtiön uusia osakkeita vastikkeena
vaihtovelkakirjalainan lunastukselle. Tämän jälkeen hallituksella on
valtuutuksesta käyttämättä 490 519 osaketta.
Hallitus ja tilintarkastaja
Varsinaisessa yhtiökokouksessa 11.4.2012 hallituksen jäseniksi valittiin
uudelleen Raimo Helasmäki, Kalevi Laurila, Susanna Miekk-oja ja Lassi Noponen
sekä uutena jäsenenä Matti Jaakola. Hallitus valitsi keskuudestaan
puheenjohtajaksi Kalevi Laurilan ja varapuheenjohtajaksi Lassi Noposen.
Hallituksen sihteerinä on toiminut varatuomari Anu Kaskinen. Hallitus kokoontui
vuonna 2012 yhteensä 49 kertaa ja hallituksen jäsenten keskimääräinen
osallistumisprosentti kokouksissa oli 88.
Yhtiön tilintarkastajana toimi KHT-yhteisö Ernst & Young Oy, vastuullisena
tilintarkastajana Jari Karppinen, KHT.
Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä
Incap julkaisee Arvopaperimarkkinalain mukaisen selvityksen yhtiön hallinto- ja
ohjausjärjestelmästä erillisenä dokumenttina toimintakertomuksen ja
vuosikertomuksen julkaisun yhteydessä viikolla 12.
Osake ja osakkeenomistajat
Incap Oyj:llä on yksi osakelaji ja osakkeiden lukumäärä tilikauden päättyessä
oli 20 848 980. Osakkeen kurssi vaihteli 0,15 ja 0,65 euron välillä (0,37 ja
0,64 euron välillä) vuoden viimeisen kaupantekokurssin ollessa 0,19 euroa (0,42
euroa). Osakkeen vaihto katsauskauden aikana oli 2 952 411 osaketta eli 14,2 %
koko osakemäärästä (746 382 eli 4,0 %).
Tilikauden lopussa yhtiöllä oli 1 159 osakasta (1 053). Osakkeista 0,5 % (0,5 %)
oli hallintarekistereissä tai ulkomaisessa omistuksessa. Yhtiön markkina-arvo
31.12.2012 oli 4,0 miljoonaa euroa (7,8 milj. euroa). Yhtiöllä ei ole hallussaan
omia osakkeita.
Suurimmat osakkeenomistajat 31.12.2012:
Osakkeita, Omistus-
kpl osuus, %
--------------------
Oy Etra Invest Ab 4 834 547 23,2
JMC Finance Oy 2 402 286 11,5
Suomen Teollisuussijoitus Oy 2 185 509 10,5
Sundholm Göran 1 481 113 7,1
Laurila Kalevi Henrik 1 460 429 7,0
Oy Ingman Finance Ab 1 250 000 6,0
Mandatum Life 1 116 059 5,4
Lehtonen Jussi Tapio 300 000 1,4
Oksanen Markku 242 033 1,2
Noponen Lassi Tapani 237 909 1,1
Incap Oyj:n hallituksen jäsenet ja toimitusjohtaja sekä heidän lähipiirinsä
omistivat tilikauden päättyessä yhteensä 4 512 174 osaketta eli noin 21,6 %
osakekannasta.
Osakepohjainen kannustinohjelma 2009
Vuonna 2009 käynnistetty optio-ohjelma sisältää yhteensä 600 000 kappaletta
optio-oikeuksia, jotka oikeuttavat merkitsemään 600 000 Incapin osaketta. Optio-
oikeudet jaetaan optio-oikeuksiin 2009A, 2009B ja 2009C. Osakkeen merkintähinta
kaikilla optio-oikeuksilla on yksi euro. Osakkeiden merkintäaika optio-
oikeuksilla 2009A on 1.4.2010-31.1.2014 ja optio-oikeuksilla 2009B ja
2009C 1.4.2011-31.1.2014. Toimitusjohtajalle on jaettu 100 000 kappaletta A-
optioita ja 100 000 kappaletta B-optioita. Johtoryhmän jäsenille on jaettu
yhteensä 129 000 C-optioita.
Optio-oikeuksien perusteella merkittävien osakkeiden osuus on enintään 1,6 %
yhtiön osakkeista ja osakkeiden tuottamista äänistä mahdollisen
osakepääomankorotuksen jälkeen. Jakamatta jäävät ja palautuneet optio-oikeudet
annetaan Incapin kokonaan omistamalle tytäryhtiölle Euro-ketju Oy:lle, ja
hallitus päättää erikseen niiden jakamisesta
Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 10 §:n mukaiset liputusilmoitukset
Incap tiedotti 16.4.2012, että sen jälkeen kun yhtiön suunnatussa osakeannissa
merkityt uudet osakkeet on rekisteröity, Kalevi Laurilan omistusosuus Incap
Oyj:n osakkeista ja äänistä ylittää 5 %. Edelleen yhtiö ilmoitti 21.9.2012, että
Oy Ingman Finance Ab:n osuus Incap Oyj:n osakepääomasta ja äänimäärästä alitti
10 % usean perättäisen kaupan seurauksena.
Maksuvalmiusriskiä ja toiminnan jatkuvuutta koskevat tiedot tammi-kesäkuun
osavuosikatsauksessa
Incap julkaisi 22.5.2012 pörssitiedotteen rahoitusjärjestelyistä, jotka
liittyivät rahoitussopimusten uusimiseen, uuden pankkilainan myöntämiseen ja
vaihtovelkakirjalainan uudelleenjärjestelyyn. Tammi-kesäkuun
osavuosikatsauksessa 31.7.2012 yhtiö kertoi neuvottelujen lopputuloksista ja
rahoituksen riskeistä sekä viittasi vuoden 2011 tilinpäätöstietoihin.
Tilinpäätöksen tiedot rahoitussopimuksista eivät kuitenkaan olleet enää
ajantasaisia, koska rahoitussopimukset oli osittain neuvoteltu uudelleen.
Osavuosikatsaus ei sisältänyt IFRS 7-standardin mukaisia
maksuvalmiusriskitietoja eikä siinä otettu suositusten edellyttämällä tavalla
riittävästi kantaa toiminnan jatkuvuuteen yhtiön sen hetkisessä taloudellisessa
tilanteessa. Näistä puutteellisuuksista johtuen tammi-kesäkuun osavuosikatsaus
ei ollut IAS 34:n mukainen
Osavuosikatsauksesta puuttuvat tiedot esitettiin 14.9.2012 julkaistussa
pörssitiedotteessa sekä listalleottoesitteessä. Tiedotteessa kuvattiin laajemmin
yhtiön lainoja ja niihin liittyviä kovenanttiehtoja, maksuvalmiuden riskejä,
käyttöpääoman riittävyyttä seuraavan 12 kuukauden ajalle sekä tilanteeseen
liittyviä liiketoiminnan jatkuvuuteen liittyviä seikkoja. Yhtiön toiminnan
jatkuvuuteen liittyvistä riskeistä merkittävimmät kohdistuivat toteutettavan
osakeannin onnistumiseen, pankin asettamien ehtojen täyttämiseen lisärahoituksen
toisen maksuerän nostamiseksi, rahalaitoslainojen säilymisen edellyttämien
kovenanttitasojen saavuttamiseen, kannattavuutta ja vaihto-omaisuutta koskevien
kehittämistoimenpiteiden riittävyyteen sekä yhtiön asiakkaiden markkinatilanteen
ja kysynnän kehittymiseen.
Riskienhallinta
Incap Oyj:n hallituksen hyväksymässä riskienhallintapolitiikassa riskit on
ryhmitelty toimintaympäristöön liittyviin riskeihin, toiminnallisiin riskeihin
sekä vahinko- ja rahoitusriskeihin. Yhtiön riskienhallinta kohdistuu
ensisijaisesti riskeihin, jotka uhkaavat liiketoiminnan tavoitteita ja
jatkuvuutta. Liiketoimintamahdollisuuksien hyödyntämiseksi yhtiö on valmis
ottamaan hallittuja riskejä konsernin riskienhallintakyvyn rajoissa. Yhtiö
tarkistaa säännöllisesti vakuutuksensa osana riskien hallintaa.
Lähiajan riskit ja liiketoiminnan epävarmuustekijät
Incapin liiketoimintaan ja toimialaan liittyviä yleisiä riskejä ovat
asiakaskysynnän kehitys, sopimusvalmistuksen hintakilpailu, uusasiakashankinnan
onnistuminen, raaka-aineiden ja komponenttien saatavuus ja hintakehitys,
rahoituksen riittävyys ja maksuvalmius sekä valuuttojen arvon vaihtelu.
Incapin merkittävimmät lähiajan riskit liittyvät liiketoiminnan jatkuvuuteen ja
rahoituksen riittävyyteen.
Liiketoiminnan jatkuvuus
Liiketoiminnan jatkuvuuteen kohdistuvista riskeistä merkittävimpiä ovat:
* rahoituksen järjestäminen 30.6.2013 erääntyvän vaihtovelkakirjalainan
lunastamista varten joko osakeannilla tai muulla järjestelyllä
* pankin asettamien ehtojen täyttäminen lisärahoituksen nostamiseksi
* rahalaitoslainojen jatkumisen edellytyksenä olevien kovenanttitasojen
saavuttaminen
* käyttöpääoman riittävyys
* kannattavuutta ja vaihto-omaisuutta koskevien kehittämistoimenpiteiden
toteutuminen
* globaali talouskehitys ja sen vaikutukset yhtiön asiakkaiden
markkinatilanteeseen ja kysyntään.
Vuoden 2007 vaihtovelkakirjalainan lunastamiseen tarvittava rahoitus
Incapin vuonna 2007 liikkeelle laskema vaihtovelkakirjalaina, jonka pääoma on
6,75 miljoonaa euroa, erääntyi maksuun 25.5.2012. Yhtiö sopi toukokuussa 2012
vaihtovelkakirjalainan uudelleenrahoituksesta siten, että yhtiö lunastaa osalta
vaihtovelkakirjalainan haltijoista heidän lainaosuutensa ja osa
vaihtovelkakirjalainan haltijoista konvertoi oman lainaosuutensa uuteen
vaihtovelkakirjalainaan. Osa lunastuksista tapahtui touko-kesäkuussa 2012, ja
31.12.2012 mennessä lunastettava määrä oli 2 405 950,27 euroa.
Tilikauden päättymisen jälkeen tammikuussa 2013 Incap sai päätökseen
vaihtovelkakirjalainan loppuerän lunastusta koskevat neuvottelut. Yhtiö lunasti
lainaosuuksista noin 1,0 miljoonan euroa tammikuussa 2013. Lisäksi osa lainasta
korkoineen, yhteensä noin 0,4 miljoonaa euroa, muunnettiin yhtiön osakkeiksi
vaihtovelkakirjalainan haltijalle suunnatulla osakeannilla. Loppuerä vuoden
2007 vaihtovelkakirjalainan lunastuksista eli noin 1,0 miljoonaa euroa
korkoineen maksetaan kesäkuun 2013 loppuun mennessä.
Yhdellä vuoden 2012 vaihtovelkakirjalainan merkitsijällä, jonka osuus
vaihtovelkakirjalainasta on 999 000 euroa, on sopimusehtojen mukaan oikeus
irtisanoa rahoitussopimus, mikäli vuoden 2007 vaihtovelkakirjalainan lunastus ei
toteudu kesäkuun 2013 loppuun mennessä. Tämä osuus vuoden 2012
vaihtovelkakirjalainasta on kirjattu lyhytaikaisiin lainoihin.
Myönnetyn lisärahoituksen toisen erän nostaminen
Incap neuvotteli keväällä 2012 rahoitusjärjestelyn, jossa yhtiön kotimaiset
rahoittajapankit uusivat erääntyvät lainat ja myönsivät yhteensä 2,5 miljoonaa
uutta lainaa. Uudesta lainasta 1 miljoona euroa nostettiin heinäkuussa 2012 ja
0,75 miljoonaa euroa tilikauden päättymisen jälkeen tammikuussa 2013. Jäljelle
jäävä osa lainasta on nostettavissa 29.7.2013 mennessä pankin erillisen
vahvistuksen jälkeen.
Lainarahoitus ja kovenanttiehdot
Incapilla oli tilikauden päättyessä yhteensä 20,5 miljoonaa euroa lainaa.
Yhtiön suomalaisen pankin myöntämien lainojen, luotollisen tilin ja
laskuluottolimiitin määrä 31.12.2012 oli yhteensä 10,3 miljoonaa euroa. Näihin
lainoihin kohdistuu seuraavia kovenantteja:
Omavaraisuusaste net IBD/EBITDA
31.12.2012 vähintään 10 % enintään 7
30.6.2013 ja sen jälkeen vähintään 15 % enintään 5
Kovenanttiehdot eivät täyttyneet 31.12.2012, jolloin yhtiön omavaraisuusaste
oli -10,3 % ja net IBD/EBITDA 18,7. Pankilla on oikeus irtisanoa sopimukset
erääntyväksi 60 päivän kuluttua, mikäli jokin kovenanttiehdoista ei
tarkasteluhetkellä täyty. Yhtiö on saanut pankilta 28.1.2013 kirjallisen
vahvistuksen siitä, ettei pankki tule käyttämään oikeuttaan myöntämiensä
lainojen irtisanomiseen, vaikka niiden kovenanttiehdot ovat rikkoutuneet
31.12.2012. Kovenantteja tarkastellaan seuraavan kerran 30.6.2013 ja sen jälkeen
puolivuosittain.
Incapin heinäkuussa 2012 nostamaan yhden miljoonan euron lisälainaan liittyy
edellä mainittujen kovenanttien lisäksi pankin oikeus lainan irtisanomiseen,
mikäli vuoden 2007 vaihtovelkakirjalainan lunastus ei toteudu kesäkuun 2013
loppuun mennessä sovitulla tavalla. Pankki on hyväksynyt tilikauden päättymisen
jälkeen tehdyn rahoitusjärjestelyn ja ilmoittanut, ettei se käytä oikeuttaan
lisälainan sopimuksen irtisanomiseen.
Incapin 25.2.2013 laatiman ennusteen perusteella edellä mainitut kovenantit
eivät täyty seuraavalla tarkasteluhetkellä 30.6.2013. Yhtiö jatkaa neuvotteluja
pankin kanssa kovenanttiehtojen lieventämisestä ja rahoituksen
uudelleenjärjestelystä.
Verovelkojen maksujärjestely
Incap on sopinut Verohallinnon kanssa maksujärjestelystä, joka koskee
erääntyneitä arvonlisäveroja, ennakonpidätyksiä ja sosiaaliturvamaksuja.
Järjestelyn piirissä olevien verovelkojen määrä 31.12.2012 on yhteensä noin 1,2
miljoonaa euroa, ja sopimuksen mukainen viimeinen maksu tapahtuu elokuussa
2014. Sopimusehtojen mukaan Verohallinnolla on maksuerän viivästyessä oikeus
irtisanoa sopimus välittömin seurauksin.
Käyttöpääoman riittävyys
Maksuvalmiuden arviointia varten Incap on laatinut konsernille 12 kuukauden
kassavirtaennusteen, joka perustuu tulosennusteeseen vuodelle 2013 ja
toteutuneisiin myyntisaamisten, ostovelkojan ja vaihto-omaisuuden
kiertonopeuksiin. Koska laskelmissa käytetyt tulostasot eivät kuvasta edellisten
vuosien toteutunutta kehitystä, niihin sisältyy merkittävää epävarmuutta.
Laaditun kassavirtaennusteen perusteella Incapin käyttöpääoma ei tämän
tilinpäätöksen julkaisuhetkellä vastaa yhtiön seuraavan 12 kuukauden tarpeita.
Yhtiön arvion mukaan lisäkäyttöpääoman tarve on noin 4-6 miljoonaa euroa.
Yhtiön käyttöpääoma kuitenkin riittää sen seuraavan 12 kuukauden tarpeisiin,
mikäli seuraavat edellytykset täyttyvät:
* yhtiön kaavailema osakeanti ja rahoitusjärjestelyt onnistuvat suunnitellusti
niin, että yhtiö saa pääomia käyttöpääoman rahoitukseen ja vuoden 2007
vaihtovelkakirjalainan loppuerän lunastukseen kesäkuussa 2013, ja
* pankki hyväksyy lisälainan nostamiselle asetetut ehdot, ja
* yhtiön tulokselle ja vaihto-omaisuuden kierrolle asetetut tavoitteet
saavutetaan, ja
* yhtiön rahalaitoslainoille asetetut kovenanttiehdot täyttyvät tai mikäli
kovenanttiehdot eivät täyttyisi, pankki ei käytä oikeuttaan lainojen
irtisanomiseen.
Incapin johto on luottavainen sen suhteen, että yhtiön suunnittelema osakeanti
onnistuu ja yhtiö pystyy lunastamaan vaihtovelkakirjalainan sopimuksen
mukaisesti. Yhtiön strateginen rakennemuutos on toteutettu suunnitellusti ja
yhtiö on sulkenut kesällä 2012 Helsingin tehtaan siirtäen sen tuotannon muihin
yksiköihin. Lisäksi yhtiö on käynnistänyt tammikuussa 2013 konsernipalveluja
koskevat yhteistoimintaneuvottelut, joiden tavoitteena on yhtiön hallinnon
uudelleenorganisointi ja toiminnan merkittävä tehostaminen. Näiden
toimenpiteiden ja muiden kehittämishankkeiden arvioidaan parantavan
kannattavuutta. Lisäksi yhtiö jatkaa toimenpiteitä turvatakseen konsernin
tulokselle ja vaihto-omaisuuden kierrolle asetettujen tavoitteiden
saavuttamisen.
Näin ollen yhtiö arvioi pystyvänsä kattamaan mahdollisen käyttöpääomavajeen ja
turvaamaan rahoitussopimuksiin liittyvien kovenanttiehtojen täyttymisen. Mikäli
ehdot eivät kuitenkaan täyttyisi ja rahoittajat ilmoittaisivat vetoavansa näihin
kovenantteihin, yhtiön tulee käynnistää neuvottelut rahoituksen uudelleen
järjestämisestä tai uuden oman tai vieraan pääoman ehtoisen rahoituksen
hankkimisesta.
Myytävänä olevat omaisuuserät
Yhtiö omistaa Vuokatissa vuosina 1978-2001 rakennetun tehdaskiinteistön, jonka
pinta-ala on noin 8 700 m². Kiinteistö ja siihen liittyvät velat on esitetty
myytävänä olevana vuoden 2010 tilinpäätöksestä lähtien. Yhtiö on solminut
elokuussa 2012 kiinteistöstä viiden vuoden vuokrasopimuksen ja jatkaa
kiinteistön myymiseen tähtääviä toimenpiteitä.
Asiakkaiden markkinatilanteen ja kysynnän kehitys
Maailmantalouden ja asiakastoimialojen suhdannevaihtelut vaikuttavat Incapin
palveluiden kysyntään ja taloudelliseen asemaan. Liiketoimintaympäristön vuonna
2013 arvioidaan kehittyvän Incapin ja sen asiakkaiden toimialoilla vakaasti eikä
talouden yleinen epävarmuus ole ainakaan toistaiseksi vaikuttanut erityisen
haitallisesti yhtiön asiakkaiden kysyntään tai maksukykyyn.
Yhtiön myynti jakautuu usealle asiakastoimialalle, mikä tasoittaa eri
teollisuusalojen suhdannevaihteluiden vaikutusta. Vuonna 2012 Incapin suurimman
yksittäisen asiakkaan osuus konsernin liikevaihdosta oli 17 %. Yhtiön toimiala,
sopimusvalmistus, on voimakkaasti kilpailtu ja kustannustason hallintaan liittyy
huomattavaa painetta. Kustannusrakenteen joustavuutta on lisätty tuotannon
hajauttamisella yhtiön eri toimintamaihin Suomeen, Viroon ja Intiaan.
Tuotantotoiminnan painopiste on maissa, joissa palkka- ja yleinen kustannustaso
on kilpailukykyinen.
Tilikauden päättymisen jälkeiset tapahtumat
Toiminnan sopeuttaminen ja yhteistoimintaneuvottelut
Incap käynnisti tammikuussa 2013 yhteistoimintalain mukaiset neuvottelut sekä
Vaasan tehtaan henkilöstön että Suomessa työskentelevän konsernitoimintojen
henkilöstön kanssa. Neuvottelujen lopputuloksena Vaasan tehtaan henkilöstö
lomautetaan tarpeen mukaan enintään 90 päiväksi kesäkuun loppuun mennessä.
Välittömien lomautusten sijasta tehtaan toimintaa mukautettiin kysyntään
jatkamalla henkilöstön kouluttamista ja monitaitoisuuden lisäämistä.
Lomautustarvetta arvioidaan viikoittain tilauskannan perusteella.
Konsernipalvelujen neuvottelut jatkuvat edelleen, ja niiden lopputuloksen
arvioidaan vaikuttavan enintään 14 henkilön työsuhteeseen.
Vaihtovelkakirjalainan uudelleenjärjestely
Incap tiedotti 17.1.2013 rahoitusjärjestelystä, joka liittyi vuonna 2007
liikkeeseen lasketun vaihtovelkakirjalainan lunastukseen. Yhtiö lunasti jäljellä
olevia lainaosuuksia yhteensä noin 1,0 miljoonan euron käteismaksulla
tammikuussa 2013. Lisäksi osa lainasta korkoineen, yhteensä noin 0,4 miljoonaa
euroa, muunnettiin yhtiön osakkeiksi vaihtovelkakirjalainan haltijalle
suunnatulla osakeannilla. Loppuerä vuoden 2007 vaihtovelkakirjalainan
lunastuksista eli noin 1,0 miljoonaa euroa maksetaan kesäkuun 2013 loppuun
mennessä.
Pääomalaina
Vaihtovelkakirjalainan lunastusta koskevien neuvottelujen yhteydessä kolme Incap
Oyj:n suurimmista omistajista myönsi yhtiölle 1,05 miljoonan euron pääomalainan,
jonka laina-aika on kolme vuotta ja korko 10 %. Lainasta 0,6 miljoonaa euroa on
kirjattu vuoden 2012 tilinpäätökseen. Lainaehtoihin sisältyy oikeus kuitata
saamisella mahdollinen osakemerkintä yhtiön järjestämässä osakeannissa. Yhtiön
lähipiiriin kuuluva Kalevi Laurila on yksi pääomalainan myöntäneistä
omistajista.
Pääomalainasta 0,6 miljoonaa euroa nostettiin 28.12.2012 ja on kirjattu vuoden
2012 tilinpäätökseen. Lainaehtojen mukaan pääoma ja korko saadaan maksaa
emoyhtiön purkautuessa ja emoyrityksen konkurssissa vain kaikkia muita velkoja
huonommalla etuoikeudella. Muuten pääomaa tai korkoa saadaan palauttaa vain
siltä osin kuin emoyhtiön vapaan oman pääoman ja pääomalainojen määrä
maksuhetkellä ylittää emoyhtiön viimeksi päättyneeltä tilikaudelta
vahvistettavan tai sitä uudempaan tilinpäätökseen sisältyvän taseen mukaisen
tappion määrän. Pääoman korolle tai lainalle ei ole annettu vakuutta. Lainan
korko kirjataan kuluksi ajan kulumisen perusteella. Elleivät Osakeyhtiölain
edellytykset koron suorittamiselle täyty, korolla ei voi rasittaa tilikauden
tulosta. Korko esitetään emoyrityksen liitetietona korkovastuuna. IFRS-
konsernitilinpäätöksessä pääomalainan kertynyt korko on kirjattu tilikauden
kuluksi. Laina erääntyy takaisinmaksettavaksi viimeistään 31.12.2015.
Suunnattu osakeanti
Incap Oyj:n hallitus toteutti 30.1.2013 suunnatun osakeannin, jolla yhtiö
lunasti osan vuonna 2007 liikkeeseen lasketusta vaihtovelkakirjalainasta.
Yhdelle vaihtovelkakirjalainan haltijalle annettiin vastikkeena lainaosuuksista
yhteensä 1 697 286 kappaletta yhtiön uusia osakkeita. Osakkeiden laskennallinen
merkintähinta on 0,22 euroa osakkeelta. Uudet osakkeet vastaavat noin 8,1 %:ia
yhtiön kaikkien osakkeiden määrästä ennen osakeantia. Osakkeiden rekisteröimisen
jälkeen Incap Oyj:n osakkeiden kokonaismäärä on 22 546 266 kappaletta.
Pankin myöntämän lisälainan nosto
Incap sai 30.1.2013 päätökseen suomalaisen pankin kanssa käydyt
rahoitusneuvottelut ja nosti puolet yhtiölle myönnetystä 1,5 miljoonan euron
lainasta. Jäljelle jäävä osa lainasta on nostettavissa 29.7.2013 mennessä pankin
erillisen vahvistuksen jälkeen. Lisäksi yhtiö sopi muista käyttöpääomaa
vahvistavista rahoitusjärjestelyistä, joiden kokonaiskassavaikutus yhdessä
lainan noston kanssa oli 1,2 miljoonaa euroa.
Yhtiön strategia ja tavoitteet
Vuonna 2013 Incapin tärkeimmät tavoitteet ovat kannattavuuden parantaminen
toimintaa tehostamalla ja rahoitustilanteen kohentaminen osakeannilla.
Yhtiön strategisten asiakassegmenttien kysynnän arvioidaan kehittyvän
tasaisesti, joskin näkymä markkinoille on toimialalle tyypilliseen tapaan hyvin
lyhyt. Incapin tavoitteena on kasvattaa nykyisten asiakkaiden toimituslaajuutta
suurempiin kokonaisuuksiin ja lopputuotteisiin. Uusia asiakkuuksia tavoitellaan
fokusoidusti etenkin energiatehokkuutta parantavien laitteiden suunnittelusta ja
valmistuksesta, joiden kysynnän arvioidaan kasvavan voimakkaasti.
Pitkän aikavälin kasvunäkymät ovat hyvät erityisesti energiatehokkuustoimialalla
mutta myös hyvinvointiteknologiassa, jossa markkinoille syntyy koko ajan uusia,
innovatiivisia ja lupaavia tuotteita. Suuri osa uusista kasvuyrityksistä on
valinnut strategiakseen keskittyä ydintoimintoihin ja ulkoistaa tuotanto
kokonaan. Näille yrityksille Incap voi tarjota koko tuotteen valmistuksen tai
laajoja tuotekokonaisuuksia.
Yhtiö kasvattaa tuotesuunnittelun roolia palvelutarjonnassa edelleen, ja jo
käynnistettyä verkostoyhteistyötä suunnittelutoimistojen kanssa jatketaan. Yhtiö
kehittää valmiuksia kattavaan suunnitteluyhteistyöhön valittujen asiakkaiden
kanssa. Omassa tuotesuunnittelussa keskitytään erityisesti energian tuotantoon,
varastointiin ja jakeluun tarkoitettujen tuotteiden kehittämiseen, jossa
yhtiöllä on jo runsaasti tietotaitoa. Pitkän aikavälin tavoitteena on saada
markkinoille ja volyymivalmistukseen omia tuotteita, joita myydään asiakkaiden
omalla tuotemerkillä.
Yhtiö jatkaa toiminnan tehostamista ja pyrkii hyödyntämään globaalin toiminnan
tarjoamat mahdollisuudet. Materiaalihallinta on erityinen kehittämiskohde
jatkossakin, sillä yhtiön kannattavuuden kannalta hankintatoimella ja
materiaalivirtojen hallinnalla on suuri merkitys. Konsernipalvelujen
uudelleenorganisoinnilla tehostetaan konsernitoimintoja samalla kun Tallinnan
toimiston rooli konsernin ohjaamisessa vahvistuu.
Aiemmin käynnistetyillä tehostamistoimenpiteillä yhtiö arvioi saavuttavansa
vuosina 2012-2013 yhteensä noin 3,3 miljoonan euron säästöt vuoteen 2011
verrattuna materiaalihankinnan tehostamisesta, Helsingin tehtaan sulkemisesta ja
konsernipalvelujen keskittämisestä Viroon.
Yhtiöllä ei ole tarvetta suuriin investointeihin, sillä nykyisellä
tuotantorakenteella on yhtiön arvion mukaan mahdollista saavuttaa jopa 100
miljoonan euron liikevaihto vuoteen 2015 mennessä. Yhtiön tavoittelemalla
asiakaspohjalla ja tuotevalikoimalla on realistista odottaa noin 5-8 prosentin
liiketulostasoa (EBIT).
Varmistaakseen liiketoiminnan tulevan kasvun yhtiö selvittää myös
mahdollisuuksia yritysjärjestelyihin.
Näkymät vuodelle 2013
Uuden Arvopaperimarkkinalain mukaan yhtiöllä on velvollisuus esittää
tulevaisuudennäkymänsä toimintakertomuksessa. Incap Oyj:n hallitus jatkaa yhtiön
aiempaa käytäntöä ja esittää arvionsa tulevaisuudennäkymistä sekä hallituksen
toimintakertomuksessa että osavuosikatsauksissa.
Incapin arviot liiketoiminnan tulevasta kehityksestä perustuvat sekä yhtiön
asiakkaiden esittämiin ennusteisiin että yhtiön omiin näkemyksiin.
Energiatehokkuustoimialan kysynnän uskotaan kasvavan vuoden 2012 tasosta sekä
Euroopassa että Intiassa. Hyvinvointiteknologian tuotteiden liikevaihdon
arvioidaan laskevan viime vuodesta johtuen joidenkin volyymituotteiden
valmistuksen päättymisestä.
Helsingin tehtaan sulkeminen kesällä 2012 oli viimeinen vaihe yhtiön strategista
tuotantorakenteen muutosta, jolla on luotu edellytykset kannattavalle kasvulle.
Tehdasverkoston lukumäärän vähentäminen ja tuotannon muu tehostaminen yhdessä
konsernipalvelujen virtaviivaistamisen kanssa parantavat yhtiön kannattavuutta
vuonna 2013.
Yhtiö arvioi konsernin liikevaihdon vuonna 2013 olevan samalla tasolla tai
jonkin verran pienempi kuin vuonna 2012, jolloin liikevaihtoa kertyi 64,1
miljoonaa euroa. Yhtiö arvioi koko vuoden liiketuloksen (EBIT) olevan selvästi
positiivinen. Vuonna 2012 liiketulos oli negatiivinen -0,7 miljoonaa euroa.
Hallituksen esitys tulosta koskeviksi toimenpiteiksi
Emoyhtiön tilikauden tappio on 5 505 693,92 euroa. Hallitus ehdottaa 10.4.2013
kokoontuvalle yhtiökokoukselle, että osinkoa ei jaeta ja että tilikauden tulos
jätetään omaan pääomaan.
Varsinainen yhtiökokous 2013
Incap Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään keskiviikkona 10.4.2013 alkaen klo
15 hotelli Kämpin tiloissa osoitteessa Pohjoisesplanadi 29, 00100 Helsinki.
Kutsu yhtiökokoukseen julkaistaan viimeistään 18.3.2013.
Tilinpäätöksen 2012 julkaisu
Incap-konsernin vuosikertomus ja tilinpäätös, joka sisältää hallituksen
toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2012, julkaistaan
viikolla 12 yhtiön kotisivuilla (www.incap.fi).
Helsingissä 25.2.2013
INCAP OYJ
Hallitus
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Sami Mykkänen, puh. 040 559 9047 tai
talousjohtaja Kirsti Parvi, puh. 050 517 4569
viestintäjohtaja Hannele Pöllä, puh. 040 504 8296
JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
Yhtiön kotisivut www.incap.fi
TIEDOTUSTILAISUUS
Incap järjestää tiedotustilaisuuden lehdistölle ja analyytikoille 26.2.2013 klo
10 World Trade Center Helsingin kokoustilassa nro 4,osoitteessa Aleksanterinkatu
17, 2. kerros, 00100 Helsinki.
LIITTEET
1 Konsernin tuloslaskelma
2 Konsernin tase
3 Konsernin rahavirtalaskelma
4 Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista
5 Konsernin tunnusluvut ja vastuusitoumukset
6 Tunnuslukuja vuosineljänneksittäin
7 Tunnuslukujen laskentasäännöt
INCAP LYHYESTI
Incap on kansainvälisesti toimiva sopimusvalmistaja, jonka palvelut kattavat
elektromekaanisten tuotteiden koko elinkaaren suunnittelusta ja valmistuksesta
huolto- ja ylläpitopalveluihin. Incapin asiakkaat ovat oman alansa johtavia
energiatehokkuus- ja hyvinvointiteknologian laitetoimittajia, joille yhtiö
tuottaa kilpailukykyä strategisena kumppanina. Incapilla on toimintaa Suomessa,
Virossa, Intiassa ja Kiinassa. Konsernin liikevaihto vuonna 2012 oli noin 64,1
miljoonaa. euroa ja yhtiön palveluksessa on tällä hetkellä noin 610 henkilöä.
Incapin osake on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. Lisätietoja: www.incap.fi.
Liite 1
KONSERNITULOSLASKELMA (IFRS)
(1000 euroa, 10-12/ 7-9/ 4-6/ 1-3/ 10-12/ 1-12/ Muutos 1-12/
tilintarkastamaton) 2012 2012 2012 2012 2011 2012 % 2011
-------------------------------------------------------------------------------
LIIKEVAIHTO 14 498 15 701 18 378 15 564 16 906 64 141 -7 68 890
Valmistus omaan 0 0 0 0 0 0 0
käyttöön
Valmiiden ja
keskeneräisten -323 -169 -327 176 -358 -643 77 -363
tuotteiden
varastojen muutos
Liiketoiminnan muut 49 136 134 85 49 404 178 145
tuotot
Aineiden ja 9 968 10 978 12 568 10 801 11 515 44 315 -9 48 631
tarvikkeiden käyttö
Henkilöstökulut 2 538 2 419 3 119 3 011 3 164 11 087 -8 12 016
Poistot ja 231 378 435 415 460 1 460 -29 2 047
arvonalentumiset
Liiketoiminnan muut 2 114 1 612 2 051 1 944 2 068 7 721 2 7 597
kulut
-------------------------------------------------------------------------------
LIIKEVOITTO/TAPPIO -628 280 13 -345 -609 -681 -58 -1 619
Rahoitustuotot ja -569 -156 339 -366 -679 -751 -68 -2 378
-kulut
-------------------------------------------------------------------------------
VOITTO/TAPPIO ENNEN -1 197 124 352 -711 -1 288 -1 432 -64 -3 997
VEROJA
Tuloverot -3 418 -79 0 0 0 -3 498 0
-------------------------------------------------------------------------------
KATSAUSKAUDEN -4 616 44 352 -711 -1 288 -4 930 23 -3 997
VOITTO/TAPPIO
Osakekohtainen tulos -0,23 0,00 0,02 -0,04 -0,07 -0,25 19 -0,21
Optioilla ei ole
laimentavaa
vaikutusta
tilikausilla 2011 ja
2012
MUUT LAAJAN TULOKSEN ERÄT 10-12/ 7-9/ 4-6/ 1-3/ 10-12/ 1-12/ Muutos 1-12/
2012 2012 2012 2012 2011 2012 % 2011
-------------------------------------------------------------------------------
KATSAUSKAUDEN -4 616 44 352 -711 -1 288 -4 930 23 -3 997
VOITTO/TAPPIO
MUUT LAAJAN TULOKSEN ERÄT:
Muuntoerot ulkomaisista -129 63 -50 -2 -34 -118 -63 -316
yksiköistä
-------------------------------------------------------------------------------
Muut laajan tuloksen erät -129 63 -50 -2 -34 -118 -63 -316
netto
KOKONAISTULOS -4 745 107 302 -712 -1 322 -5 048 17 -4 313
Kokonaistuloksen
jakautuminen:
Emoyhtiön -4 745 107 302 -712 -1 322 -5 048 17 -4 313
osakkeenomistajille
Määräysvallattomille 0 0 0 0 0 0 0
omistajille
Liite 2
KONSERNITASE (IFRS)
(1000 euroa, tilintarkastamaton) 31.12.2012 31.12.2011 Muutos %
-------------------------------------------------------------------------------
VARAT
PITKÄAIKAISET VARAT
Aineelliset hyödykkeet 2 578 4 007 -36
Liikearvo 940 964 -2
Muut aineettomat hyödykkeet 178 341 -48
Muut rahoitusvarat 311 314 -1
Laskennallinen verosaaminen 560 4 085 -86
-------------------------------------------------------------------------------
PITKÄAIKAISET VARAT YHTEENSÄ 4 568 9 710 -53
LYHYTAIKAISET VARAT
Vaihto-omaisuus 9 352 11 423 -18
Myyntisaamiset ja muut saamiset 12 815 15 834 -19
Rahavarat 613 369 66
-------------------------------------------------------------------------------
LYHYTAIKAISET VARAT YHTEENSÄ 22 780 27 625 -18
1 936 1 936
Myytävänä olevat pitkäaikaiset omaisuuserät 0
29 283 39 271 -25
VARAT YHTEENSÄ
EMOYRITYKSEN OMISTAJILLE KUULUVA
PÄÄOMA
Osakepääoma 20 487 20 487 0
Ylikurssirahasto 44 44 0
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 4 818 4 084 18
Muuntoero -917 -799 15
Kertyneet voittovarat -27 440 -22 506 22
-------------------------------------------------------------------------------
OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ -3 008 1 311 -329
PITKÄAIKAISET VELAT
Laskennalliset verovelat 0 0 0
Korolliset velat 2 492 259 862
-------------------------------------------------------------------------------
PITKÄAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA 2 492 259 862
LYHYTAIKAISET VELAT
Ostovelat ja muut velat 11 841 13 109 -10
Lyhytaikaiset korolliset velat 17 959 24 336 -26
-------------------------------------------------------------------------------
LYHYTAIKAINEN VIERAS PÄÄOMA 29 800 37 445 -20
Myytävänä oleviin pitkäaikaisiin omaisuuseriin 0 256 -100
liittyvät velat
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ 29 283 39 271 -25
Liite 3
KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA
(1 000 euroa, tilintarkastamaton) 1-12/2012 1-12/2011
-----------------------------------------------------------------------------
Liiketoiminnan rahavirta
Liikevoitto -681 -1 619
Oikaisut liikevoittoon 728 2 157
Käyttöpääoman muutos 4 188 -1 920
Maksetut korot ja maksut -1 814 -1 793
Saadut korot 27 38
-----------------------------------------------------------------------------
Liiketoiminnan rahavirta 2 448 -3 137
Investointien rahavirta
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin -124 -280
Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustuotot 139 148
Investoinnit muihin sijoituksiin -61 -80
Myönnetyt lainat 0 -6
Myydyt tytäryhtiöosakkeet 0 0
Lainasaamisten takaisinmaksut 3 0
-----------------------------------------------------------------------------
Investointien rahavirta -43 -218
Rahoituksen rahavirta
Maksullinen osakeanti 734 0
Lainojen nostot 1 819 4 946
Lainojen takaisinmaksut -4 201 -1 118
Rahoitusleasingvelkojen maksut -594 -843
-----------------------------------------------------------------------------
Rahoituksen rahavirta -2 242 2 985
Rahavarojen muutos 163 -371
Rahavarat tilikauden alussa 369 476
Valuuttakurssien muutosten vaikutus 99 288
Käyvän arvon muutokset (rahavarat) -18 -24
Rahavarat katsauskauden lopussa 613 369
Liite 4
LASKELMA KONSERNIN OMAN
PÄÄOMAN MUUTOKSISTA
(1000 euroa,
tilintarkastamaton)
Osake- Ylikurssi- SVOP Muuntoerot Kertyneet Yhteensä
pääoma rahasto rahasto voittovarat
-------------------------------------------------------------------------------
Oma pääoma 1.1.2011 20 487 44 4 084 -483 -18 510 5 622
Emissiovoitto 0 0 0 0 0 0
Transaktiomenot 0 0 0 0 0 0
omasta pääomasta
Muuntoerojen muutos 0 0 0 -316 0 -316
Myönnetyt optiot 0 0 0 0 2 2
Muut muutokset 0 0 0 0 0 0
-------------------------------------------------------------------------------
Omaan pääomaan
suoraan kirjatut 0 0 0 -316 2 -314
nettovoitot ja
-tappiot
Katsauskauden tulos 0 0 0 0 -3 997 -3 997
-------------------------------------------------------------------------------
0 0 0 -316 -3 995 -4 311
Oma pääoma 20 487 44 4 084 -799 -22 506 1 311
31.12.2011
Oma pääoma 1.1.2012 20 487 44 4 084 -799 -22 506 1 311
Osakeanti 0 0 759 0 0 759
Transaktiomenot 0 0 -25 0 0 -25
omasta pääomasta
Muuntoerojen muutos 0 0 0 -118 0 -118
Myönnetyt optiot 0 0 0 0 -5 -5
Muut muutokset 0 0 0 0 0 0
-------------------------------------------------------------------------------
Omaan pääomaan
suoraan kirjatut 0 0 734 -118 -5 611
nettovoitot ja
-tappiot
Katsauskauden tulos 0 0 0 0 -4 930 -4 930
-------------------------------------------------------------------------------
Kokonaisvoitot ja 0 0 734 -118 -4 935 - 4 319
-tappiot
Oma pääoma 20 487 44 4 818 -917 -27 440 - 3 008
31.12.2012
Liite 5
KONSERNIN TUNNUSLUVUT JA
VASTUUSITOUMUKSET (IFRS) 31.12.2012 31.12.2011
-------------------------------------------------------------------------------
Liikevaihto, milj. euroa 64,1 68,9
Liikevoitto, milj. euroa -0,7 -1,6
% liikevaihdosta -1,1 -2,4
Voitto ennen veroja, milj. euroa -1,4 -4,0
% liikevaihdosta -2,2 -5,8
Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), % -12,6 -5,1
Oman pääoman tuotto (ROE), % [2] 580,8 -115,3
Omavaraisuusaste, % -10,3 3,3
Gearing, % -659,4 1867,7
Nettovelka, milj. euroa 18,9 21,8
Korollinen nettovelka, milj. euroa 19,8 24,5
Quick ratio 0,5 0,4
Current ratio 0,8 0,7
Osakeantioikaistu osakkeiden lukumäärä
keskimäärin katsauskauden aikana 20 067 042 18 680 880
Tulos/osake (EPS), euroa -0,25 -0,21
Oma pääoma/osake, euroa -0,14 0,07
Osinko/osake, euroa 0 0
Osinko tuloksesta, % 0 0
Efektiivinen osinkotuotto, % 0 0
Hinta/voittosuhde (P/E-luku) -0,8 -2,0
Osakkeen kurssikehitys
Katsauskauden alin kurssi, euroa 0,15 0,37
Katsauskauden ylin kurssi, euroa 0,65 0,64
Katsauskauden keskikurssi, euroa 0,30 0,52
Katsauskauden päätöskurssi, euroa 0,19 0,42
Osakekannan markkina-arvo, milj. euroa 4,0 7,8
Osakkeiden vaihto, kpl 2 952 411 746 382
Osakkeiden vaihto, % 14,2 4,0
Investoinnit, milj. euroa 0,1 0,3
% liikevaihdosta 0,2 0,4
Henkilöstö keskimäärin 683 749
VASTUUSITOUMUKSET, milj. euroa
OMASTA VELASTA
Kiinnitykset 14,3 12,3[1]
Taseen ulkopuoliset vastuut 7,1 9,3
Valuuttaoptioiden nimellisarvo, tuhatta euroa 0 0,0
Valuuttaoptioiden käypä arvot, tuhatta euroa 0 0,0
[1] Pankki on syyskuussa 2012 vahvistanut, että yhtiön
kiinnityksistä on 6.5.2011 vapautunut 1 miljoona euroa.
Vuoden 2011 tilinpäätöksessä ilmoitettu virheellinen
kiinnitysten määrä on korjattu tähän taulukkoon.
[2] Oman pääoman tuoton laskennassa on osoittaja ja
nimittäjä negatiivinen.
Liite 6
KONSERNIN TUNNUSLUVUT VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN (IFRS)
10-12/ 7-9/ 4-6/ 1-3/ 10-12/ 7-9/ 4-6/ 1-3/
2012 2012 2012 2012 2011 2011 2011 2011
-------------------------------------------------------------------------------
Liikevaihto, milj. 14,5 15,7 18,4 15,6 16,9 18,3 17,7 16,0
euroa
Liikevoitto, milj. -0,6 0,3 0,0 -0,3 -0,6 0,0 -0,6 -0,4
euroa
% liikevaihdosta -4,3 1,8 0,1 -2,2 -3,6 0,2 -3,5 -2,6
Voitto ennen -1,2 0,1 0,4 -0,7 -1,3 -0,6 -1,2 -1,0
veroja, milj. euroa
% liikevaihdosta -8,3 0,8 1,9 -4,6 -7,6 -3,2 -6,7 -5,9
Sijoitetun pääoman -73,2 3,3 17,8 -1,5 -7,6 1,1 -9,4 -4,3
tuotto (ROI), %
Oman pääoman tuotto 2175,3 11,7 95 -297,7 -148,7 -55,8 -106,5 -75,2
(ROE), %
Omavaraisuusaste, % -10,3 4,9 4,3 1,6 3,3 6,3 7,6 11,0
Gearing, % -659,4 1205,2 1 372,9 4 103,2 1 867,7 946,5 739,3 486,6
Nettovelka, milj. 18,9 18,9 20,3 23,2 21,8 22,0 22,9 21,7
euroa
Korollinen
nettovelka, milj. 19,8 20,8 22,7 24,6 24,5 24,9 24,1 21,9
euroa
Osakeantioikaistu
osakkeiden lkm 20 067 19 804 19 276 18 680 18 680 18 680 18 680 18 680
keskimäärin 042 494 512 880 880 880 880 880
tilikauden aikana
Tulos/osake (EPS), -0,23 0,00 0,02 -0,04 -0,07 -0,03 -0,06 -0,05
euroa
Oma pääoma/osake, -0,14 0,08 0,08 0,03 0,07 0,14 0,17 0,2
euroa
Investoinnit, milj. 0,1 0,0 0,1 0,0 0,0 0,1 0,1 0,1
euroa
% liikevaihdosta 0,3 -0,1 0,3 0,2 0,0 0,7 0,7 0,3
Henkilöstö 639 684 696 713 753 770 745 727
keskimäärin
Liite 7
TUNNUSLUKUJEN LASKENTASÄÄNNÖT
Sijoitetun pääoman tuotto, % 100 x (tilikauden voitto/tappio + rahoituskulut)
--------------------------------------------------
oma pääoma + korolliset rahoitusvelat
Oman pääoman tuotto, % 100 x tilikauden voitto/tappio
--------------------------------------------------
oma pääoma keskimäärin tilikauden aikana
Omavaraisuusaste, % 100 x oma pääoma
--------------------------------------------------
taseen loppusumma - saadut ennakot
Gearing, % 100 x korolliset nettorahoitusvelat
--------------------------------------------------
oma pääoma
Nettovelka vieras pääoma - rahoitusomaisuus
Quick ratio rahoitusomaisuus
--------------------------------------------------
lyhytaikainen vieras pääoma - lyhytaikaiset
saadut ennakot
Current ratio rahoitusomaisuus + vaihto-omaisuus
--------------------------------------------------
lyhytaikainen vieras pääoma
Tulos/osake tilikauden tulos
--------------------------------------------------
tilikauden keskimääräinen osakkeiden
osakeantioikaistu lukumäärä
Oma pääoma/osake oma pääoma
--------------------------------------------------
osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä tilikauden
lopussa
Investoinnit käyttöomaisuuden arvonlisäverottomat hankinnat,
joista ei ole vähennetty investointitukia
Henkilöstö keskimäärin keskiarvo kuukausien lopussa lasketuista
henkilökunnan lukumääristä
Osakekannan markkina-arvo tilinpäätöspäivän viimeinen kaupantekokurssi x
ulkona olevien osakkeiden lukumäärä
[HUG#1680972]