Marimekko Oyj, Puolivuosikatsaus 11.8.2016 klo 8.30
MARIMEKKO OYJ:N PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. – 30.6.2016: Tehostamistoimenpiteet
paransivat ensimmäisen vuosipuoliskon vertailukelpoista liiketulosta; samaan
aikaan liikevaihto kasvoi hieman
Tammi-kesäkuu lyhyesti
-- Liikevaihto kasvoi 2 prosenttia 44,5 miljoonaan euroon (1-6/2015: 43,6).
Liikevaihto vertailukelpoisilla valuuttakursseilla kasvoi niin ikään 2
prosenttia.
-- Liikevaihtoa tukivat vahva vähittäismyynti Suomessa sekä kokonaismyynnin
hyvä kehitys Aasian-Tyynenmeren alueella.
-- Vertailukelpoinen liiketulos kasvoi edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon
verrattuna ja oli 0,7 miljoonaa euroa (-1,0).
-- Kauden liiketulos oli -0,2 miljoonaa euroa (-1,0), johon sisältyy 0,8
miljoonan euron suuruinen uudelleenjärjestelyvaraus.
-- Liiketulosta paransivat alentunut kustannustaso, vähittäismyynnin kasvu
Suomessa ja Australiassa sekä tukkumyynnin kasvu Aasian-Tyynenmeren
alueella ja Pohjois-Amerikassa.
Toinen vuosineljännes lyhyesti
-- Liikevaihto ylsi viime vuoden tasolle, 23,5 miljoonaan euroon (Q2/2015:
23,4), siitä huolimatta, että suuret tukkutoimitukset ajoittuivat
edellisvuodesta poiketen ensimmäiselle vuosineljännekselle.
-- Liikevaihtoa tukivat vahva vähittäismyynti Suomessa ja Australiassa sekä
kasvaneet lisenssituotot Pohjois-Amerikassa.
-- Liikevaihto vertailukelpoisilla valuuttakursseilla nousi 1 prosentin.
-- Vertailukelpoinen liiketulos kasvoi edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon
verrattuna ja oli 0,9 miljoonaa euroa (0,3).
-- Kauden liiketulos oli 0,9 miljoonaa euroa (0,3).
-- Liiketulosta paransivat alentunut kustannustaso, vähittäismyynnin kasvu
Suomessa ja Australiassa sekä kasvaneet lisenssituotot Pohjois-Amerikassa.
-- Liiketulosta heikensivät suhteellisten tukkumyyntikatteiden lasku sekä
suurten tukkutoimitusten ajoittuminen edellisvuodesta poiketen
ensimmäiselle neljännekselle.
Taloudellinen ohjeistus vuodeksi 2016
Marimekko-konsernin liikevaihdon arvioidaan olevan vuonna 2016 vuoden 2015
tasolla. Liikevoiton ilman uudelleenjärjestelykustannuksia arvioidaan olevan
edellisvuotta korkeampi.
Toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko:
”Marimekon vuoden 2016 ensimmäinen puolisko oli odotustemme mukainen.
Onnistuimme sekä kasvattamaan liikevaihtoamme että parantamaan
vertailukelpoista liiketulostamme 1,7 miljoonaa euroa edelliseen vuoteen
verrattuna. Liikevaihdon kasvu syntyi kahdella päämarkkinallamme, Suomessa ja
Aasian-Tyynenmeren alueella. Kotimaassa liikevaihtoamme kohensi edelleen
hintaherkässä markkinatilanteessa varsin tyypillinen outlet-myymälöiden myynnin
kasvu. Aasian-Tyynenmeren alueella sekä vähittäis- että tukkumyynti nousivat
tammi-kesäkuussa.
Olen iloinen, että toimenpiteemme kannattavuutemme vahvistamiseksi ovat
alkaneet vähitellen kantaa hedelmää: alentuneen kustannustason ansiosta
vertailukelpoinen liiketuloksemme parani ensimmäisellä vuosipuoliskolla.
Lisäksi liiketulosta paransi vähittäismyynnin kasvu Suomessa ja Australiassa,
missä vahvistimme jalansijaamme ja monikanavaista palvelukonseptiamme
huhtikuussa avaamalla oman verkkokaupan. Myös tukkumyynnin kasvu
Aasian-Tyynenmeren alueella ja Pohjois-Amerikassa kohensi liiketulostamme
ensimmäisellä vuosipuoliskolla.
Uudistuneet vaatemallistomme tulivat markkinoille tänä keväänä. Jatkamme
pitkäjänteistä mallistojen kehitystyötä edelleen tavoitteenamme luoda
asiakkaillemme uusia, rakastettuja klassikkoja sekä vahvistaa tuotevalikoimamme
kansainvälistä kilpailukykyä entisestään. Kehitämme kokonaisvaltaista
brändikokemusta ja myymälöidemme toimintaa jatkuvasti myös uudistuneen
monikanavaisen myymäläkonseptimme avulla.
Brändimme kehittämiseksi tekemämme työn tulokset ovat alkaneet näkyä myös
ansaitussa mediassa. Uudistuneiden vaatemallistojemme myötä tuotteemme ovat
olleet aiempaa vahvemmin esillä niin kansainvälisissä kuin kotimaisissa muotiin
ja lifestyleen keskittyvissä kanavissa. Kansainvälisestä kiinnostuksesta
brändiämme kohtaan kertoo myös toisella vuosineljänneksellä Yhdysvalloissa
rajoitetun ajan saatavilla ollut mallisto, jonka toteutimme yhdessä maan
suurimpiin kauppaketjuihin kuuluvan Targetin kanssa. Laajasti näkynyt Marimekko
for Target -mallisto lujitti alustaa, jolta jatkamme bränditunnettuutemme
rakentamista pitkällä aikavälillä erityisesti Pohjois-Amerikan markkinalla.”
Tunnusluvut
Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen ESMA:n antama ohje koskien
listayhtiöiden taloudellisessa raportoinnissa esitettäviä vaihtoehtoisia
tunnuslukuja astui voimaan 3.7.2016. Vuoden 2016 ensimmäisestä neljänneksestä
lähtien Marimekko Oyj käyttää nimitystä ”vertailukelpoinen” aiemmin käyttämänsä
ilmaisun ”ilman kertaluonteisia eriä” sijaan. Vaihtoehtoisena
ei-IFRS-tunnuslukuna esitetään lisäksi brändimyynti.
Vertailukelpoisuuteen vaikuttaviin eriin sisältyvät tavanomaiseen
liiketoimintaan tai rahavirtaan vaikuttamattomat erät, jotka on oikaistu
vertailukelpoisuuteen vaikuttavina erinä, mikäli ne aiheutuvat omaisuuden
arvonalentumisesta, omaisuuden myynneistä, liiketoiminnan lopettamiskuluista,
uudelleenjärjestelyistä, lainsäädännön muutoksista tai oikeudenkäynneistä.
Brändimyynti lasketaan lisäämällä yhtiön oman vähittäiskaupan liikevaihtoon
muiden jakelijoiden arvioitu Marimekko-tuotteiden vähittäismyyntiarvo. Arvio on
epävirallinen ja perustuu Marimekon toteutuneeseen tukkumyyntiin ja
lisenssituottoihin, eikä se sisällä arvonlisäveroa.
Milj. euroa 4-6/ 4-6/ Muutos, 1-6/ 1-6/ Muutos, 2015
2016 2015 % 2016 2015 %
--------------------------------------------------------------------------------
Liikevaihto 23,5 23,4 0 44,5 43,6 2 95,7
--------------------------------------------------------------------------------
Kansainvälinen myynti 10,1 10,4 -3 20,9 20,8 1 43,0
--------------------------------------------------------------------------------
osuus liikevaihdosta, % 43 44 - 47 48 - 45
--------------------------------------------------------------------------------
Käyttökate (EBITDA) 1,9 1,4 39 1,9 1,1 75 6,1
--------------------------------------------------------------------------------
Vertailukelpoinen käyttökate 1,9 1,4 42 2,7 1,1 153 6,1
(EBITDA)
--------------------------------------------------------------------------------
Liiketulos 0,9 0,3 196 -0,2 -1,0 82 1,5
--------------------------------------------------------------------------------
Vertailukelpoinen liiketulos 0,9 0,3 - 0,7 -1,0 164 1,5
--------------------------------------------------------------------------------
Liiketulosmarginaali, % 3,7 1,3 - -0,4 -2,4 - 1,6
--------------------------------------------------------------------------------
Vertailukelpoinen 3,9 1,3 - 1,5 -2,4 - 1,6
liiketulosmarginaali, %
--------------------------------------------------------------------------------
Kauden tulos 0,7 0,1 - -0,3 -1,0 73 0,8
--------------------------------------------------------------------------------
Tulos/osake, euroa 0,08 0,01 - -0,03 -0,12 73 0,10
--------------------------------------------------------------------------------
Liiketoiminnan rahavirta 0,9 1,7 -44 -3,0 0,0 - 6,3
--------------------------------------------------------------------------------
Sijoitetun pääoman tuotto - - - 6,3 16,0 4,5
(ROI)*, %
--------------------------------------------------------------------------------
Omavaraisuusaste, % - - - 48,3 54,0 - 59,0
--------------------------------------------------------------------------------
Bruttoinvestoinnit 1,2 0,5 123 1,4 0,8 72 3,6
--------------------------------------------------------------------------------
Henkilöstö kauden lopussa - - - 469 475 -1 476
--------------------------------------------------------------------------------
joista Suomen ulkopuolella - - - 115 114 1 126
--------------------------------------------------------------------------------
Brändimyynti** 53,0 42,7 24 96,0 83,0 16 176,7
--------------------------------------------------------------------------------
josta Suomen ulkopuolella 36,5 25,7 42 65,3 51,8 26 105,4
--------------------------------------------------------------------------------
kansainvälisen myynnin 69 60 - 68 62 - 60
osuus, %
--------------------------------------------------------------------------------
Myymälät***, kpl - - - 158 150 5 153
--------------------------------------------------------------------------------
Taulukossa esitetyt muutosprosentit on laskettu tarkoista luvuista ennen
lukujen pyöristämistä miljooniksi euroiksi.
* ROI ja ROE esitetään 12 kuukauden liukuvina arvoina vuoden 2016 ensimmäisestä
katsauskaudesta lukien. Vertailukausien arvot on päivitetty vastaavasti. Muutos
parantaa vertailtavuutta katsauskausien välillä.
** Arvio Marimekko-tuotteiden myynnistä kuluttajahinnoin mitattuna.
Brändimyynti lasketaan lisäämällä yhtiön oman vähittäiskaupan liikevaihtoon
muiden jakelijoiden arvioitu Marimekko-tuotteiden vähittäismyyntiarvo. Arvio on
epävirallinen ja perustuu Marimekon toteutuneeseen tukkumyyntiin ja
lisenssituottoihin, eikä se sisällä arvonlisäveroa. Tunnuslukua ei
tilintarkasteta. Laskentatapa vuodelle 2015 on tarkennettu vastaamaan
lisenssisopimuksen ehtoja.
*** Sisältää Marimekon omat vähittäismyymälät, jälleenmyyjäomisteiset
Marimekko-myymälät sekä yli 30 m²:n suuruiset shop-in-shopit. Omia
vähittäismyymälöitä oli kesäkuun 2016 lopussa 54 (53). Muutoksista kerrotaan
jäljempänä kohdassa Muutokset myymäläverkostossa.
Tunnuslukujen täsmäytys IFRS-tilinpäätöslukuihin
Milj. euroa 4-6/ 4-6/ 1-6/ 1-6/ 2015
2016 2015 2016 2015
--------------------------------------------------------------------------------
Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät
--------------------------------------------------------------------------------
Rakennejärjestelykulut (työsuhde-etuudet) 0,0 - -0,8 - -
--------------------------------------------------------------------------------
Rakennejärjestelykulut (liiketoiminnan muut kulut) 0,0 - 0,0 - -
--------------------------------------------------------------------------------
Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät 0,0 - -0,8 - -
liiketuloksessa

Käyttökate (EBITDA) 1,9 1,4 1,9 1,1 6,1
--------------------------------------------------------------------------------
Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät 0,0 - -0,8 - -
--------------------------------------------------------------------------------
Vertailukelpoinen käyttökate (EBITDA) 1,9 1,4 2,7 1,1 6,1
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Liiketulos 0,9 0,3 -0,2 -1,0 1,5
--------------------------------------------------------------------------------
Vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät 0,0 - -0,8 - -
liiketuloksessa
--------------------------------------------------------------------------------
Vertailukelpoinen liiketulos 0,9 0,3 0,7 -1,0 1,5
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Liikevaihto 23,5 23,4 44,5 43,6 95,7
--------------------------------------------------------------------------------
Liiketulosmarginaali, % 3,7 1,3 -0,4 -2,4 1,6
--------------------------------------------------------------------------------
Vertailukelpoinen liiketulosmarginaali, % 3,9 1,3 1,5 -2,4 1,6
--------------------------------------------------------------------------------
Vuosikalenteri 2016
Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta julkistetaan torstaina 3.11.2016 klo 8.30.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Tiina Alahuhta-Kasko, puh. 09 758 71
Talousjohtaja Elina Aalto, puh. 09 758 7261
MARIMEKKO OYJ
Konserniviestintä
Asta Halme
Puh. 09 7587 233
asta.halme@marimekko.com
JAKELU:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
MARIMEKKO OYJ:N PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2016
TOIMINTAYMPÄRISTÖ
Maailmantalouden riskit ovat kasvaneet, ja kasvuennusteita on hieman laskettu.
Kysynnän laantuminen Aasiassa on hidastanut maailmankauppaa, ja
brexit-äänestyksestä johtuvan epäselvän tilanteen Isossa-Britanniassa uskotaan
laimentavan kasvua edelleen sekä näkyvän kuluttajien luottamuksessa.
Suomen taloudessa vallitsee myönteisempi vire. Vähittäiskaupan suhdanteet ovat
parantuneet, mutta tilanne on silti keskimääräistä heikompi. Myynnin määrä on
kasvanut hiukan viime kuukausina, ja loivan kasvun arvioidaan jatkuvan
loppuvuonna 2016. Kesäkuussa vähittäiskaupan luottamus Suomessa oli enää vain
jonkin verran heikompi kuin EU-maissa keskimäärin.
Suomessa kuluttajien luottamus koheni kesäkuussa tasolle, jolla se oli viimeksi
noin viisi vuotta sitten. Arviot paranivat erityisesti maan talouden kehityksen
ja työllisyysodotusten osalta.
(Elinkeinoelämän keskusliitto EK: Talouskatsaus, suhdanteet 13.7.2016;
Luottamusindikaattorit, heinäkuu 2016; Suhdannebarometri, elokuu 2016)
Suomen vähittäiskaupan liikevaihto nousi tammi-kesäkuussa 0,5 prosenttia viime
vuoden vastaavasta ajanjaksosta ja myynnin todellista kasvua mittaava myynnin
määrä 1,7 prosenttia. (Tilastokeskus: Kaupan liikevaihtokuvaaja,
vähittäiskaupan pikaennakko, kesäkuu 2016).
MUUTOKSET MYYMÄLÄVERKOSTOSSA
Vuonna 2016 Marimekon myymäläverkoston laajentumisen pääpaino säilyy
jälleenmyyjäomisteisten Marimekko-myymälöiden avaamisessa. Tavoitteena on avata
noin 10 - 20 uutta Marimekko-myymälää ja shop-in-shopia. Näistä 1 - 2 olisi
yhtiön omia myymälöitä.
Huhti-kesäkuussa avautuivat jälleenmyyjävetoiset myymälät Taiwanissa ja
Thaimaassa sekä shop-in-shop Japanissa Tokiossa. Lisäksi yhtiö avasi yhden oman
outlet-myymälän Suomessa.
Katsauskaudella yksi jälleenmyyjävetoinen Marimekko-myymälä Yhdysvalloissa
muuttui monimerkkimyymäläksi, minkä vuoksi se ei enää sisälly
Marimekko-myymälöiden kokonaislukumäärään.
Myymälät ja shop-in-shopit*, kpl 30.6.2016 30.6.2015 31.12.2015
------------------------------------------------------------------
Suomi 62 64 62
------------------------------------------------------------------
Omat myymälät 24 24 25
------------------------------------------------------------------
Omat outlet-myymälät 12 11 11
------------------------------------------------------------------
Jälleenmyyjämyymälät 16 17 16
------------------------------------------------------------------
Jälleenmyyjäshop-in-shopit 10 12 10
------------------------------------------------------------------
-------------------------------------------------------------------
Skandinavia 11 10 11
------------------------------------------------------------------
Omat myymälät 8 8 8
------------------------------------------------------------------
Omat outlet-myymälät - - -

Jälleenmyyjämyymälät - - -
------------------------------------------------------------------
Jälleenmyyjäshop-in-shopit 3 2 3
------------------------------------------------------------------
-------------------------------------------------------------------
EMEA 3 4 4
------------------------------------------------------------------
Omat myymälät 1 2 2
------------------------------------------------------------------
Omat outlet-myymälät - - -
------------------------------------------------------------------
Jälleenmyyjämyymälät 2 2 2
------------------------------------------------------------------
Jälleenmyyjäshop-in-shopit - - -
------------------------------------------------------------------
-------------------------------------------------------------------
Pohjois-Amerikka 23 23 24
------------------------------------------------------------------
Omat myymälät 4 4 4
------------------------------------------------------------------
Omat outlet-myymälät 1 1 1
------------------------------------------------------------------
Jälleenmyyjämyymälät 1 2 2
------------------------------------------------------------------
Jälleenmyyjäshop-in-shopit 17 16 17
------------------------------------------------------------------
-------------------------------------------------------------------
Aasian-Tyynenmeren alue 59 49 52
------------------------------------------------------------------
Omat myymälät 4 3 4
------------------------------------------------------------------
Omat outlet-myymälät - - -
------------------------------------------------------------------
Jälleenmyyjämyymälät 47 42 44
------------------------------------------------------------------
Jälleenmyyjäshop-in-shopit 8 4 4
------------------------------------------------------------------
-------------------------------------------------------------------
Yhteensä 158 150 153
------------------------------------------------------------------
Omat myymälät 41 41 43
------------------------------------------------------------------
Omat outlet-myymälät 13 12 12
------------------------------------------------------------------
Jälleenmyyjämyymälät 66 63 64
------------------------------------------------------------------
Jälleenmyyjäshop-in-shopit 38 34 34
------------------------------------------------------------------
* Sisältää yli 30 m²:n suuruiset shop-in-shopit.
LIIKEVAIHTO
Liikevaihto tammi-kesäkuussa
Tammi-kesäkuussa konsernin liikevaihto kasvoi 2 prosenttia ja oli 44 492
tuhatta euroa (43 581). Suomessa liikevaihto nousi 3 prosenttia ja
kansainvälisesti 1 prosentin edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon
verrattuna. Vähittäismyynnissä kasvua oli 4 prosenttia, ja tukkumyynti ylsi
viime vuoden tasolle. Liikevaihtoa tukivat vahva vähittäismyynti Suomessa sekä
kokonaismyynnin hyvä kehitys Aasian-Tyynenmeren alueella.
Liikevaihto toisella neljänneksellä
Huhti-kesäkuussa konsernin liikevaihto, 23 543 tuhatta euroa (23 446), ylsi
samalle tasolle kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona siitä huolimatta, että
suuret tukkutoimitukset ajoittuivat tänä vuonna edellisvuodesta poiketen
ensimmäiselle vuosineljännekselle. Liikevaihto vertailukelpoisilla
valuuttakursseilla nousi 1 prosentin. Liikevaihtoa tukivat vahva
vähittäismyynti Suomessa ja Australiassa sekä kasvaneet lisenssituotot
Pohjois-Amerikassa.
Liikevaihto markkina-alueittain
(1 000 4-6/ 4-6/ Muutos Muutos 1-6/ 1-6/ Muutos Muutos 2015
euroa) 2016 2015 ,% , 2016 2015 , % ,
% %
valuu- valuu-
tassa tassa
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Suomi 13 468 13 076 3 3 23 579 22 784 3 3 52 690

Vähittäi 10 596 9 878 7 7 17 312 16 084 8 8 37 613
smyynti

Tukkumyy 2 844 3 113 -9 -9 6 171 6 522 -5 -5 14 669
nti

Lisenssi 28 86 -67 -67 97 178 -46 -46 408
tuotot

Skandina 1 917 1 980 -3 -4 3 657 3 792 -4 -3 7 783
via

Vähittäi 1 325 1 331 0 -3 2 327 2 322 0 -1 4 841

Tukkumyy 592 649 -9 -6 1 330 1 470 -9 -6 2 942

Lisenssi - - - - - - - - -

EMEA 2 042 2 145 -5 -5 4 323 4 413 -2 -2 8 280

Vähittäi 250 269 -7 -7 598 612 -2 -2 1 213

Tukkumyy 1 709 1 846 -7 -7 3 584 3 730 -4 -4 6 862

Lisenssi 83 30 177 177 141 71 99 99 205

Pohjois- 2 244 2 054 9 9 3 878 4 157 -7 -6 9 227
Amerikka

Vähittäi 1 352 1 522 -11 -12 2 388 2 809 -15 -15 5 898

Tukkumyy 523 493 6 12 1 095 897 22 23 2 380

Lisenssi 368 40 - - 395 451 -12 -13 949

Aasian-T 3 872 4 190 -8 -4 9 055 8 436 7 9 17 672
yynenmer
en alue

Vähittäi 859 726 18 25 1 647 1 436 15 21 3 159

Tukkumyy 3 014 3 465 -13 -12 7 408 7 000 6 5 14 513

Kansainv 10 076 10 370 -3 -3 20 912 20 798 1 -1 42 962
älinen
myynti
yhteens
ä

Vähittäi 3 786 3 847 -2 -3 6 959 7 180 -3 -1 15 111

Tukkumyy 5 838 6 453 -10 -7 13 417 13 096 2 0 26 696

Lisenssi 451 70 - - 536 522 3 1 1 154

Yhteensä 23 543 23 446 0 1 44 492 43 581 2 2 95 652

Vähittäi 14 382 13 725 5 1 24 271 23 264 4 2 52 724

Tukkumyy 8 682 9 565 -9 -2 19 588 19 618 0 1 41 365

Lisenssi 479 156 - 191 633 700 -10 -10 1 563

Taulukon yksittäiset luvut ja loppusummat on pyöristetty tuhansiksi euroiksi,
mistä syystä yhteenlaskuissa saattaa esiintyä pyöristyseroja.
Suomi
Tammi-kesäkuussa liikevaihto Suomessa nousi 3 prosenttia 23 579 tuhanteen
euroon (22 784). Vertailukelpoinen vähittäismyynti kasvoi 5 prosenttia;
outlet-myymälöissä kasvua kertyi 15 prosenttia, kun taas muissa myymälöissä
liikevaihto laski 2 prosenttia. Tukkumyynti laski 5 prosenttia.
Huhti-kesäkuussa liikevaihto Suomessa kasvoi 3 prosenttia 13 468 tuhanteen
euroon (13 076). Vertailukelpoinen vähittäismyynti kasvoi 4 prosenttia;
outlet-myymälöissä kasvua kertyi 15 prosenttia, kun taas muissa myymälöissä
myynti laski 5 prosenttia. Tukkumyynti laski 9 prosenttia.
Skandinavia
Tammi-kesäkuussa liikevaihto Skandinaviassa laski 4 prosenttia ja oli 3 657
tuhatta euroa (3 792). Euromääräinen vähittäismyynti oli viime vuoden tasolla;
vähittäismyynti vertailukelpoisilla valuuttakursseilla väheni 1 prosentin.
Tukkumyynti laski euroissa 9 prosenttia ja vertailukelpoisilla
valuuttakursseilla mitattuna 6 prosenttia.
Vuoden toisella neljänneksellä liikevaihto laski 3 prosenttia ja oli 1 917
tuhatta euroa (1 980). Euromääräinen vähittäismyynti oli viime vuoden tasolla;
vähittäismyynti vertailukelpoisilla valuuttakursseilla laski 3 prosenttia.
Tukkumyynti euroissa aleni 9 prosenttia ja vertailukelpoisilla
valuuttakursseilla 6 prosenttia.
EMEA
Tammi-kesäkuussa liikevaihto laski 2 prosenttia ja oli 4 323 tuhatta euroa (4
413). Vähittäismyynti supistui 2 prosenttia ja tukkumyynti 4 prosenttia.
Toisella neljänneksellä liikevaihto laski 5 prosenttia 2 042 tuhanteen euroon
(2 145). Sekä vähittäis- että tukkumyynti laskivat 7 prosenttia.
Pohjois-Amerikka
Tammi-kesäkuussa liikevaihto Pohjois-Amerikassa laski 7 prosenttia 3 878
tuhanteen euroon (4 157). Vähittäismyynti väheni 15 prosenttia, mutta
liikevaihtoa tuki 22 prosentin kasvu euromääräisessä tukkumyynnissä.
Vertailukelpoisilla valuuttakursseilla mitattuna tukkumyynti kasvoi 23
prosenttia. Vähittäismyynnin laskuun vaikuttivat vertailuvuoden ensimmäisen
neljänneksen lopulla suljetun Beverly Hillsin myymälän myynnin puuttuminen sekä
joidenkin myymälöiden, muun muassa New Yorkin lippulaivamyymälän,
lähiympäristössä pitkään jatkuneet rakennustyöt, jotka ovat edelleen
vähentäneet kävijämääriä.
Huhti-kesäkuussa liikevaihto Pohjois-Amerikassa nousi 9 prosenttia ja oli 2 244
tuhatta euroa (2 054). Liikevaihdon kasvu johtui suurelta osin vertailukautta
korkeammista, 368 tuhannen euron (40) lisenssituotoista. Vähittäismyynti laski
euroissa 11 prosenttia ja vertailukelpoisilla valuuttakursseilla 12 prosenttia.
Vähittäismyynnin laskuun vaikuttivat edelleen joidenkin myymälöiden
lähiympäristössä pitkään jatkuneet rakennustyöt. Tukkumyynti kasvoi 6
prosenttia euroissa ja 12 prosenttia vertailukelpoisilla valuuttakursseilla
mitattuna.
Aasian-Tyynenmeren alue
Liikevaihto Aasian-Tyynenmeren alueella kasvoi tammi-kesäkuussa 7 prosenttia 9
055 tuhanteen euroon
(8 436). Kehitys oli positiivista sekä vähittäis- että tukkumyynnissä.
Vähittäismyynti (Australia) kasvoi 15 prosenttia euroissa ja 21 prosenttia
myyntivaluutassa mitattuna. Vertailukelpoisten myymälöiden myynti nousi
euroissa 1 prosentin ja myyntivaluutassa mitattuna 6 prosenttia. Euromääräinen
tukkumyynti parani 6 prosenttia, ja vertailukelpoisilla valuuttakursseilla
kasvu oli 5 prosenttia.
Huhti-kesäkuussa liikevaihto laski 8 prosenttia ja oli 3 872 tuhatta euroa (4
190). Liikevaihdon lasku johtui pääasiassa suurten tukkutoimitusten
ajoittumisesta edellisvuodesta poiketen ensimmäiselle neljännekselle.
Tukkumyynti laski 13 prosenttia euroissa ja 12 prosenttia vertailukelpoisilla
valuuttakursseilla. Vähittäismyynti (Australia) kasvoi 18 prosenttia euroissa
ja 25 prosenttia myyntivaluutassa mitattuna. Vertailukelpoisten myymälöiden
myynti laski euroissa 4 prosenttia ja kasvoi 1 prosentin myyntivaluutassa
mitattuna.
TALOUDELLINEN TULOS
Tammi-kesäkuussa 2016 konsernin liiketulos kasvoi verrattuna edellisen vuoden
vastaavaan ajanjaksoon ja oli -188 tuhatta euroa (- 1 031), johon sisältyy 847
tuhannen euron suuruinen uudelleenjärjestelyvaraus. Vertailukelpoinen
liiketulos oli 659 tuhatta euroa (-1 031). Liiketulosta paransivat alentunut
kustannustaso, vähittäismyynnin kasvu Suomessa ja Australiassa sekä
tukkumyynnin kasvu Aasian-Tyynenmeren alueella ja Pohjois-Amerikassa.
Vertailukauden kustannukset sisälsivät Beverly Hillsin myymälän sulkemiseen
liittyneet merkittävät kulut. Liiketulosta painoivat vähittäismyynnin
alennusvetoisuus, laskenut tukkumyynti Suomessa, pienentynyt vähittäismyynti
Pohjois-Amerikassa sekä suhteellisten tukkumyyntikatteiden lasku.
Huhti-kesäkuussa konsernin liiketulos kasvoi 871 tuhanteen euroon (294).
Vertailukelpoinen liiketulos oli 915 tuhatta euroa (294). Liiketulosta
paransivat alentunut kustannustaso, vähittäismyynnin kasvu Suomessa ja
Australiassa sekä vertailukautta korkeammat lisenssituotot Pohjois-Amerikassa.
Liiketulosta heikensivät suhteellisten tukkumyyntikatteiden lasku sekä suurten
tukkutoimitusten ajoittuminen edellisvuodesta poiketen ensimmäiselle
neljännekselle.
Markkinointiin käytettiin tammi-kesäkuussa 2 084 tuhatta euroa (2 544) eli 5
prosenttia konsernin liikevaihdosta (6).
Konsernin poistot ja arvonalentumiset olivat ensimmäisellä vuosipuoliskolla
yhteensä 2 089 tuhatta euroa (2 119) eli 5 prosenttia liikevaihdosta (5).
Tammi-kesäkuussa 2016 liiketulosmarginaali oli -0,4 prosenttia (-2,4) ja
vertailukelpoinen liiketulosmarginaali 1,5 prosenttia (-2,4). Huhti-kesäkuussa
liiketulosmarginaali oli 3,7 prosenttia (1,3) ja vertailukelpoinen
liiketulosmarginaali 3,9 prosenttia (1,3).
Nettorahoituskulut olivat tammi-kesäkuussa 145 tuhatta euroa (121) eli 0
prosenttia liikevaihdosta (0). Nettorahoituseriin kirjattavat
valuuttakurssimuutokset olivat -11 tuhatta euroa (3).
Ensimmäisen vuosipuoliskon tulos ennen veroja oli -333 tuhatta euroa (-1 152).
Tulos verojen jälkeen oli
-273 tuhatta euroa (-1 006) ja tulos osaketta kohden -0,03 euroa (-0,12).
TASE
Konsernin tase 30.6.2016 oli 49 365 tuhatta euroa (46 964). Emoyhtiön
osakkeenomistajille kuuluva oma pääoma oli 23 794 tuhatta euroa (25 335) eli
2,94 euroa osaketta kohden (3,13).
Pitkäaikaiset varat olivat kesäkuun 2016 lopussa 16 482 tuhatta euroa (17 433).
Katsauskauden lopussa nettokäyttöpääoma oli 18 551 tuhatta euroa (14 946).
Vaihto-omaisuus oli 22 145 tuhatta euroa (18 561).
RAHAVIRTA JA RAHOITUS
Tammi-kesäkuussa 2016 liiketoiminnan rahavirta oli -3 032 tuhatta euroa (29)
eli -0,37 euroa osaketta kohden (0,00). Rahavirta ennen rahoituksen rahavirtoja
oli -4 616 tuhatta euroa (-761).
Huhti-kesäkuussa liiketoiminnan rahavirta oli 931 tuhatta euroa (1 668) eli
0,12 euroa osaketta kohden (0,21). Rahavirta ennen rahoituksen rahavirtoja oli
-235 tuhatta euroa (1 146).
Konsernin rahoitusvelat olivat katsauskauden päättyessä 13 857 tuhatta euroa
(10 503).
Katsauskauden lopussa konsernin rahavarat olivat 3 260 tuhatta euroa (3 648).
Lisäksi konsernilla oli nostamattomia myönnettyjä lyhyt- ja pitkäaikaisia
luottolimiittejä 6 451 tuhatta euroa (12 015).
Konsernin omavaraisuusaste oli kesäkuun 2016 lopussa 48,3 prosenttia (54,0).
Nettovelkaantumisaste (gearing) oli 44,5 prosenttia (27,1).
INVESTOINNIT
Konsernin bruttoinvestoinnit olivat tammi-kesäkuussa 1 358 tuhatta euroa (790)
eli 3 prosenttia liikevaihdosta (2). Pääosa investoinneista kohdistui yhtiön
Helsingin-kangaspainon pesulinjan uusimiseen, tietojärjestelmiin ja myymälöiden
rakentamiseen.
HENKILÖSTÖ
Tammi-kesäkuussa henkilöstöä oli keskimäärin 467 (458) ja katsauskauden lopussa
469 (475), joista 115 (114) työskenteli ulkomailla. Ulkomailla työskentelevien
määrä jakautui seuraavasti: Skandinavia 52 (41), EMEA 5 (9), Pohjois-Amerikka
35 (44) ja Aasian-Tyynenmeren alue 23 (20). Omissa myymälöissä henkilöstöä oli
kesäkuun lopussa 263 (265).
OSAKE JA OSAKKEENOMISTAJAT
Osakepääoma ja osakkeiden määrä
Kesäkuun 2016 lopussa yhtiön kaupparekisteriin merkitty täysin maksettu
osakepääoma oli 8 040 000 euroa ja osakkeiden lukumäärä 8 089 610 kappaletta.
Osakeomistus
Katsauskauden lopussa Marimekolla oli arvo-osuusrekisterin mukaan 7 350
osakkeenomistajaa (7 120). Osakkeista 9,8 prosenttia oli
hallintarekisteröityjen ja ulkomaisten omistajien omistuksessa (22,0).
30.6.2016 yhtiön hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan suorassa tai
välillisessä omistuksessa oli 1 330 515 osaketta (1 325 806) eli 16,5
prosenttia yhtiön osakkeiden lukumäärästä ja äänivallasta (16,4).
Tiedot suurimmista osakkeenomistajista löytyvät yhtiön verkkosivuilta
company.marimekko.fi kohdasta Sijoittajat/Osaketieto/Osakkeenomistajat.
Osakkeiden vaihto ja yhtiön markkina-arvo
Tammi-kesäkuussa Marimekon osakkeita vaihdettiin yhteensä 1 561 989 kappaletta
eli 19,3 prosenttia yhtiön koko osakekannasta. Osakkeiden yhteenlaskettu
vaihtoarvo oli 12 329 818 euroa. Osakkeen alin kurssi oli 6,06 euroa, ylin 8,70
euroa ja keskikurssi 7,89 euroa. Kesäkuun 2016 lopussa osakkeen päätöskurssi
oli 7,13 euroa. Yhtiön markkina-arvo 30.6.2016 oli 57 678 919 euroa (78 064
737).
Valtuutukset
Katsauskauden päättyessä hallituksella ei ollut voimassa olevia valtuuksia
osakeanteihin, ei optio- eikä vaihtovelkakirjalainoihin eikä omien osakkeiden
ostoon tai luovuttamiseen.
MUUTOKSET YHTIÖN JOHDOSSA
Marimekko ilmoitti 15.6.2016, että yhtiö ja sen markkinointijohtaja ja
johtoryhmän jäsen Lasse Lindqvist ovat yhteisymmärryksessä sopineet Lindqvistin
lopettavan tehtävässään 15.6.2016. Marimekko on käynnistänyt
rekrytointiprosessin, jolla haetaan yhtiölle uutta markkinointijohtajaa.
Rekrytointiprosessin aikana Marimekon myyntijohtaja Päivi Lonka vastaa
markkinointiorganisaatiosta tiiviissä yhteistyössä luovan johtajan Anna
Teurnellin kanssa.
MERKITTÄVIMMÄT RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT
Lähiajan merkittävimmät strategiset riskit liittyvät kuluttajien luottamuksen
kehitykseen, yleiseen talouskehitykseen ja näiden tuomaan vaihteluun
toimintaympäristössä etenkin Suomessa. Lähiajan strategisia riskejä ovat myös
yhtiön kasvun hallintaan, vähittäiskaupan digitalisoitumiseen sekä designin,
mallistojen painopisteiden ja tuotevalikoiman muutoksiin liittyvät riskit.
Marimekon tuotteita myydään noin 40 maassa. Yhtiön päämarkkina-alueet ovat
Pohjois-Eurooppa, Pohjois-Amerikka ja Aasian-Tyynenmeren alue.
Marimekko-myymälöitä on 17 maassa. Omia myymälöitä yhtiöllä on Suomen lisäksi
muissa Pohjoismaissa, Saksassa, Yhdysvalloissa ja Australiassa.
Maailmantalouden suhdanteet ja epävarmuustekijät vaikuttavat kuluttajien
ostokäyttäytymiseen ja ostovoimaan kaikilla yhtiön markkina-alueilla.
Marimekko elää kansainvälistymis- ja muutosvaihetta. Tuotteiden jakelua
laajennetaan kaikilla päämarkkina-alueilla. Kasvu perustuu pääasiassa
jälleenmyyjäomisteisten Marimekko-myymälöiden ja -shop-in-shopien avaamiseen
sekä omien myymälöiden perustamiseen ja verkkokaupan laajentamiseen.
Viime vuosina laajentuminen on edellyttänyt suurempia tai kokonaan uusia
maaorganisaatioita, mikä rasittaa yhtiön kustannustehokkuutta. Oman
myymäläverkoston laajentaminen ja kansainvälisen verkkokaupan rakentaminen ovat
kasvattaneet yhtiön investointeja, liikepaikkojen vuokravastuita ja varastoja
sekä yhtiön kiinteitä kuluja. Myös merkittäviin yhteistyösopimuksiin,
kumppanivalintoihin ja myymälöiden vuokrasopimuksiin yhtiön
päämarkkina-alueilla liittyy riskejä. Kilpailukyvyn säilyminen edellyttää
tehokkuutta ja jatkuvaa toimintojen uudelleenarviointia.
Yhtiön kyvyllä suunnitella, kehittää ja kaupallistaa uusia kuluttajien
odotuksia vastaavia tuotteita ja samanaikaisesti ylläpitää kannattavaa omaa
tuotantoa, vastuullista hankintaa ja tehokasta logistiikkaa on vaikutusta
yhtiön myyntiin ja kannattavuuteen. Lisäksi aineettomilla oikeuksilla on
keskeinen rooli yhtiön menestyksessä, ja yhtiön kyvyllä hallinnoida näitä
oikeuksia voi olla vaikutusta yhtiön arvoon. Aineettomien oikeuksien hallintaan
liittyvät myös keskeisesti freelancesuunnittelijoiden kanssa solmitut
yhteistyösopimukset ja sopimusten perusteella maksettavat palkkiot.
Yhtiön operatiivisista riskeistä korostuvat laajentumishankkeiden hallintaan ja
onnistumiseen, hankinta- ja logistiikkaprosessien ja tietojärjestelmien
toimintavarmuuteen ja luotettavuuteen sekä raaka-aineiden ja muiden
hankintahintojen muutoksiin liittyvät riskit. Yhtiö käyttää tuotteidensa
valmistukseen pääasiassa alihankkijoita. Uudistetut mallistot ovat osaltaan
tuoneet yhtiön hankintaverkostoon myös uusia kumppaneita. Tavaratoimitusten
viiveet tai häiriöt ja tuotteiden laatuvaihtelut voivat haitata liiketoimintaa
hetkellisesti. Toiminnan laajentuessa ja monipuolistuessa myös varastojen
hallintaan liittyvät riskit kasvavat.
Yhtiön taloudellisista riskeistä myynnin rakenteeseen, investointien kasvuun,
tuotannontekijöiden hintakehitykseen, kustannusrakenteen muutokseen,
toimintakulujen kasvuun, asiakkaiden maksuvalmiuteen, valuuttakurssimuutoksiin
(erityisesti Yhdysvaltain dollari, Ruotsin kruunu ja Australian dollari) ja
verotukseen liittyvillä riskeillä voi olla vaikutusta yhtiön taloudelliseen
tilaan.
MARKKINANÄKYMÄT JA KASVUTAVOITTEET 2016
Maailmantaloudessa yleisen epävarmuuden ennakoidaan jatkuvan, ja se heijastuu
kuluttajien ostokäyttäytymiseen ja kulutustottumuksiin kaikilla Marimekon
markkina-alueilla. Marimekon toiminnan pääpaino on vuonna 2016 tehokkuuden ja
tuloksen parantamisessa. Kilpailukyvyn varmistaminen mahdollistaa voimakkaamman
kasvupotentiaalin tulevina vuosina. Vuonna 2016 kasvun oletetaan olevan
maltillista ja painottuvan jälleenmyyjäomisteisiin Marimekko-myymälöihin.
Jälleenmyyjien varovaisuus lisäostoissa ja uusien tavarantoimittajien
valinnoissa näkyy Marimekon tukkumyyntiodotuksissa myös vuonna 2016. Lisäksi
oman verkkokaupan ja muiden verkkomyyntikanavien kehittämisen merkityksen
odotetaan kasvavan. Ensimmäiset uuden luovan johtajan kokonaan luotsaamat
mallistot tulivat markkinoille vuoden 2016 alussa; uudistuneilla mallistoilla
Marimekko tavoittelee olemassa olevien asiakkaiden lisäksi myös uusia
kohderyhmiä.
Vähittäiskaupan tilanne on jatkunut selvästi tavanomaista heikompana
Marimekolle tärkeällä kotimarkkinalla Suomessa, mutta seuraavan puolen vuoden
näkymät ovat aiempaa paremmat. Hiukan parantuneesta kuluttajien luottamuksesta
huolimatta heikko ostovoima ja epävarmuus työmarkkinoilla varjostavat vuoden
2016 näkymiä. Kertaluontoiset kampanjatoimitukset vaikuttavat positiivisesti
yhtiön myyntiin kuluvana vuonna.
Aasian-Tyynenmeren alue on Marimekon toiseksi suurin markkina, ja sillä on
tärkeä rooli yhtiön kansainvälistymisessä. Viime vuosina uusina markkinoina
ovat avautuneet Kiina, Hongkong, Taiwan, Singapore ja Thaimaa. Vaikka myynnin
uusilla markkinoilla odotetaan kasvavan, niiden yhteenlaskettu osuus Marimekon
liikevaihdosta on kuitenkin vielä suhteellisen pieni verrattuna Japaniin, joka
on yhtiölle selvästi merkittävin yksittäinen markkina tällä alueella. Kuluvana
vuonna ja lähivuosina myynnin Japaniin arvioidaan kehittyvän maltillisemmin
kuin viime vuosina. Myyntiä tuetaan maan Marimekko-myymälöiden toimintaa
kehittämällä ja optimoimalla tuotevalikoimaa. Uusia myymälöitä avataan
Japanissa arviolta muutaman myymälän vuosivauhdilla. Lisäksi Japanissa on
tarkoitus avautua pääosin tavarataloissa sijaitsevia shop-in-shopeja.
Australiassa näkymät ovat positiiviset ja markkinan odotetaan kasvavan oman
vähittäismyynnin, tasokkaiden tavaratalojen ja oman verkkokaupan kautta. Suurin
osa vuonna 2016 avattavista Marimekko-myymälöistä sijoittuu Aasian-Tyynenmeren
alueelle.
Marimekon myynnin Pohjois-Amerikassa odotetaan jäävän edellisvuoden tasosta.
Myynnin kannalta merkittävän New Yorkin myymälän lähiympäristössä pitkään
kestäneet rakennustyöt jatkuvat yhä ja vaikuttavat edelleen laskevasti
kävijämääriin. Vuoden toisella neljänneksellä yhdysvaltalaisen
Target-kauppaketjun kanssa toteutetun designyhteistyön odotetaan tukevan
Marimekkoa bränditunnettuuden rakentamisessa pitkällä aikavälillä. Yhtiö jatkaa
työskentelyä olemassa olevien myymälöiden kannattavuuden parantamiseksi ja
toiminnan kustannusrakenteen keventämiseksi sekä tavoittelee uusia
myyntikanavia korvaamaan mahdollisia muutoksia tukkusopimuksissa.
Skandinaviassa myyntiodotukset ovat maltilliset. Ruotsin markkinoilla on
nähtävissä positiivista kehitystä. Norjassa ja Tanskassa jakelukanavarakenteen
uudistaminen on vielä kesken, mutta näiden markkinoiden nähdään kuitenkin
tarjoavan potentiaalia brändille pitkällä aikavälillä.
Myyntiodotukset ovat maltilliset myös EMEA:n markkina-alueella. Lisätäkseen
brändin globaalia tunnettuutta ja edistääkseen kasvua Marimekko panostaa
markkina-alueella edelleen yhteistyöhön tunnettujen tavaratalojen ja muiden
jakelukanavien kanssa.
Vuonna 2016 laajentumisen pääpaino säilyy jälleenmyyjävetoisten
Marimekko-myymälöiden avauksissa. Tavoitteena on avata noin 10 - 20 uutta
Marimekko-myymälää ja -shop-in-shopia. Näistä 1 - 2 olisi yhtiön omia
myymälöitä. Lisäksi yhtiö keskittyy vahvasti viime vuosina avattujen
Marimekko-myymälöiden toiminnan kehittämiseen ja kannattavuuden parantamiseen.
Vuoden 2016 markkinointikustannusten arvioidaan olevan samalla tasolla tai
alemmat kuin vuonna 2015 (5,1 miljoonaa euroa). Marimekko-konsernin
kokonaisinvestointien arvioidaan vuonna 2016 olevan noin 3 miljoonaa euroa
(3,2). Pääosa investoinneista kohdistuu Helsingin-kangaspainon pesulinjan
uusimiseen, uusien myymälätilojen rakentamiseen ja kalustehankintoihin sekä
liiketoimintaa tukevien tietojärjestelmien kehittämiseen.
TALOUDELLINEN OHJEISTUS VUODEKSI 2016
Marimekko-konsernin liikevaihdon arvioidaan olevan vuonna 2016 vuoden 2015
tasolla. Liikevoiton ilman uudelleenjärjestelykustannuksia arvioidaan olevan
edellisvuotta korkeampi.
Helsingissä 10. elokuuta 2016
Marimekko Oyj
Hallitus
PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2016: TAULUKKO-OSA
Vuoden 2016 neljännesvuositulokset ovat tilintarkastamattomia. Tuhansiksi
euroiksi pyöristettyjen lukujen yhteenlaskuissa saattaa esiintyä
pyöristyseroja.
LIITTEET
Laadintaperiaatteet
Tunnuslukujen laskentakaavat
Konsernituloslaskelma ja laaja tuloslaskelma
Konsernitase
Konsernin rahavirtalaskelma
Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista
Konsernin tunnuslukuja
Segmenttitiedot
Liikevaihto markkina-alueittain
Liikevaihto tuotelinjoittain
Liikevaihdon ja tuloksen kehitys vuosineljänneksittäin
LAADINTAPERIAATTEET
Tämä puolivuosikatsaus on laadittu IAS 34 Osavuosikatsaukset -standardin
mukaisesti. Marimekko on noudattanut tämän puolivuosikatsauksen laatimisessa
samoja laatimisperiaatteita kuin vuoden 2015 tilinpäätöksessään mutta kuitenkin
siten, että yhtiö on ottanut tilikauden alussa käyttöön tiettyjä uusia ja
uudistettuja IFRS-standardeja vuoden 2015 tilinpäätöksessä kuvatulla tavalla.
Uusien ja uudistettujen standardien käyttöönotolla ei ole ollut vaikutusta
tilikaudella esitettyihin lukuihin.
TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT
Vertailukelpoinen käyttökate (EBITDA):
Liiketulos - poistot - arvonalentumiset - vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät
Vertailukelpoinen liiketulos:
Liiketulos - vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät liiketuloksessa
Vertailukelpoinen liiketulosmarginaali, %:
Liiketulos - vertailukelpoisuuteen vaikuttavat erät liiketuloksessa x 100 /
Liikevaihto
Tulos/osake (EPS), euroa:
(Voitto ennen veroja - tuloverot) / Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä
(keskimäärin tilikauden aikana)
Oma pääoma/osake, euroa:
Oma pääoma / Osakkeiden lukumäärä 30.6.
Oman pääoman tuotto (ROE), %:
(Voitto ennen veroja - tuloverot) liukuva 12 kk X 100 / Oma pääoma (keskimäärin
tilikauden aikana)
Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), %:
(Voitto ennen veroja + korko- ja muut rahoituskulut) liukuva 12 kk X 100 /
Taseen loppusumma - korottomat velat (keskimäärin tilikauden aikana)
Omavaraisuusaste, %:
Oma pääoma X 100 / (Taseen loppusumma - saadut ennakot)
Nettovelkaantumisaste (gearing), %:
Korolliset nettovelat X 100 / Oma pääoma
Nettokäyttöpääoma:
Vaihto-omaisuus + myyntisaamiset ja muut saamiset + tilikauden verotettavaan
tuloon perustuvat verosaamiset - verovelat - lyhytaikaiset varaukset -
ostovelat ja muut velat
KONSERNITULOSLASKELMA
(1 000 euroa) 4-6/20 4-6/20 1-6/201 1-6/201 2015
16 15 6 5
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
LIIKEVAIHTO 23 543 23 446 44 492 43 581 95 652
--------------------------------------------------------------------------------
Liiketoiminnan muut tuotot 126 52 240 110 335
--------------------------------------------------------------------------------
Valmiiden ja keskeneräisten 786 -1 073 3 586 187 367
tuotteiden varastojen muutos
--------------------------------------------------------------------------------
Aineiden ja tarvikkeiden käyttö -9 603 -7 376 -19 458 -15 307 -35 208
--------------------------------------------------------------------------------
Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut -6 042 -6 566 -13 497 -13 313 -26 232
--------------------------------------------------------------------------------
Poistot ja arvonalentumiset -1 022 -1 072 -2 089 -2 119 -4 511
--------------------------------------------------------------------------------
Liiketoiminnan muut kulut -6 917 -7 117 -13 460 -14 170 -28 861
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
LIIKETULOS 871 294 -188 -1 031 1 542
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Rahoitustuotot 3 20 3 23 49
--------------------------------------------------------------------------------
Rahoituskulut -20 -275 -147 -144 -297
--------------------------------------------------------------------------------
-17 -254 -145 -121 -247
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
TULOS ENNEN VEROJA 854 40 -333 -1 152 1 294
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Tuloverot -167 50 60 147 -491
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
TILIKAUDEN TULOS 687 90 -273 -1 006 803
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Tuloksen jakautuminen emoyhtiön 687 90 -273 -1 006 803
osakkeenomistajille
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Emoyhtiön omistajille kuuluvasta 0,08 0,01 -0,03 -0,12 0,10
tuloksesta laskettu laimentamaton ja
laimennusvaikutuksella oikaistu
osakekohtainen tulos, euroa
--------------------------------------------------------------------------------
LAAJA TULOSLASKELMA
(1 000 euroa) 4-6/20 4-6/20 1-6/20 1-6/20 2015
16 15 16 15
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Tilikauden tulos 687 90 -273 -1 006 803
--------------------------------------------------------------------------------
Erät jotka voidaan siirtää myöhemmin - - - - -
tulosvaikutteisiksi
--------------------------------------------------------------------------------
Muuntoeron muutos -228 47 -231 127 112
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
TILIKAUDEN LAAJA TULOS 459 137 -504 -879 915
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Tuloksen jakautuminen emoyhtiön 459 137 -504 -879 915
osakkeenomistajille
--------------------------------------------------------------------------------
KONSERNITASE
(1 000 euroa) 30.6.2016 30.6.2015 31.12.2015
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
VARAT

PITKÄAIKAISET VARAT
--------------------------------------------------------------------------------
Aineettomat hyödykkeet 1 921 1 643 1 856
--------------------------------------------------------------------------------
Aineelliset hyödykkeet 14 546 15 597 15 486
--------------------------------------------------------------------------------
Myytävissä olevat rahoitusvarat 16 16 16
--------------------------------------------------------------------------------
Laskennalliset verosaamiset - 177 -
--------------------------------------------------------------------------------
16 482 17 433 17 359
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
LYHYTAIKAISET VARAT
--------------------------------------------------------------------------------
Vaihto-omaisuus 22 145 18 561 18 488
--------------------------------------------------------------------------------
Myyntisaamiset ja muut saamiset 7 211 7 217 5 966
--------------------------------------------------------------------------------
Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat 267 104 -
verosaamiset
--------------------------------------------------------------------------------
Rahavarat 3 260 3 648 4 249
--------------------------------------------------------------------------------
32 882 29 530 28 703
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
VARAT YHTEENSÄ 49 365 46 964 46 061
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
OMA PÄÄOMA JA VELAT
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
EMOYHTIÖN OMISTAJILLE KUULUVA OMA PÄÄOMA
--------------------------------------------------------------------------------
Osakepääoma 8 040 8 040 8 040
--------------------------------------------------------------------------------
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 502 502 502
--------------------------------------------------------------------------------
Muuntoerot -193 53 38
--------------------------------------------------------------------------------
Kertyneet voittovarat 15 445 16 740 18 549
--------------------------------------------------------------------------------
Oma pääoma yhteensä 23 794 25 335 27 129
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
PITKÄAIKAISET VELAT
--------------------------------------------------------------------------------
Laskennalliset verovelat 134 - 9
--------------------------------------------------------------------------------
Varaukset 135 190 190
--------------------------------------------------------------------------------
Rahoitusvelat 6 451 6 985 3 834
--------------------------------------------------------------------------------
Rahoitusleasingvelat 3 163 3 275 3 231
--------------------------------------------------------------------------------
9 882 10 451 7 264
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
LYHYTAIKAISET VELAT
--------------------------------------------------------------------------------
Ostovelat ja muut velat 11 071 10 936 11 189
--------------------------------------------------------------------------------
Tilikauden verotettavaan tuloon perustuvat - - 226
verovelat
--------------------------------------------------------------------------------
Varaukset 374 - -
--------------------------------------------------------------------------------
Rahoitusvelat 4 000 - -
--------------------------------------------------------------------------------
Rahoitusleasingvelat 243 242 253
--------------------------------------------------------------------------------
15 688 11 178 11 668
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Velat yhteensä 25 571 21 629 18 932
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ 49 365 46 964 46 061
--------------------------------------------------------------------------------
Konsernilla ei ole vastuita johdannaissopimuksista eikä johdon ja osakkaiden
puolesta ole annettu pantteja eikä muita vastuusitoumuksia.
KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA
(1 000 euroa) 1-6/201 1-6/201 2015
6 5
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Tilikauden tulos -273 -1 006 803
--------------------------------------------------------------------------------
Oikaisut

Poistot ja arvonalenemiset 2 089 2 119 4 511
--------------------------------------------------------------------------------
Rahoitustuotot ja -kulut 145 121 247
--------------------------------------------------------------------------------
Verot -60 -147 491
--------------------------------------------------------------------------------
Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta 1 901 1 088 6 054
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Käyttöpääoman muutos -4 522 -831 1 502
--------------------------------------------------------------------------------
Lyhytaikaisten korottomien liikesaamisten lisäys (-) / -1 245 72 1 216
vähennys (+)
--------------------------------------------------------------------------------
Vaihto-omaisuuden lisäys (-) / vähennys (+) -3 657 -1 003 -930
--------------------------------------------------------------------------------
Lyhytaikaisten korottomien velkojen lisäys (+) / 380 100 1 216
vähennys (-)
--------------------------------------------------------------------------------
Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja -2 620 257 7 556
--------------------------------------------------------------------------------
Maksetut korot ja maksut muista liiketoiminnan -148 -144 -305
rahoituskuluista
--------------------------------------------------------------------------------
Saadut korot 3 20 49
--------------------------------------------------------------------------------
Maksetut verot -267 -104 -986
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA -3 032 29 6 313
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
INVESTOINTIEN RAHAVIRTA
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin -1 584 -790 -3 171
hyödykkeisiin
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
INVESTOINTIEN RAHAVIRTA -1 584 -790 -3 171
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
RAHOITUKSEN RAHAVIRTA
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Lyhytaikaisten lainojen nostot 4 000 - -
--------------------------------------------------------------------------------
Pitkäaikaisten lainojen nostot 2 616 3 289 139
--------------------------------------------------------------------------------
Rahoitusleasingvelkojen maksut -158 -128 -280
--------------------------------------------------------------------------------
Maksetut osingot -2 831 -2 831 -2 831
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
RAHOITUKSEN RAHAVIRTA 3 627 330 -2 973
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Rahavarojen muutos -989 -431 170
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Rahavarat tilikauden alussa 4 249 4 079 4 079
--------------------------------------------------------------------------------
Rahavarat tilikauden lopussa 3 260 3 648 4 249
--------------------------------------------------------------------------------
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA
(1 000 euroa) Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Osakep Sijoitetun vapaan Muunto Kertyneet Oma pääoma
ääoma oman pääoman erot voittovarat yhteensä
rahasto
--------------------------------------------------------------------------------
Oma pääoma 8 040 502 -74 20 577 29 045
1.1.2015
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Laaja tulos

Tilikauden tulos -1 006 -1 006
--------------------------------------------------------------------------------
Muuntoerot 127 127
--------------------------------------------------------------------------------
Tilikauden laaja 127 -1 006 -879
tulos yhteensä
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Liiketoimet
omistajien
kanssa

Osingonjako -2 831 -2 831

Oma pääoma 8 040 502 53 16 740 25 335
30.6.2015
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Oma pääoma 8 040 502 38 18 549 27 129
1.1.2016
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Laaja tulos
--------------------------------------------------------------------------------
Tilikauden tulos -273 -273
--------------------------------------------------------------------------------
Muuntoerot -231 -231
--------------------------------------------------------------------------------
Tilikauden laaja -231 -273 -504
tulos yhteensä
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Liiketoimet
omistajien
kanssa
--------------------------------------------------------------------------------
Osingonjako -2 831 -2 831
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Oma pääoma 8 040 502 -193 15 445 23 794
30.6.2016
--------------------------------------------------------------------------------
TUNNUSLUKUJA
1-6/2016 1-6/2015 Muutos, 2015
%
--------------------------------------------------------------------------------
Tulos/osake, euroa -0,03 -0,12 73 0,10
--------------------------------------------------------------------------------
Oma pääoma/osake, euroa 2,94 3,13 -6 3,35
--------------------------------------------------------------------------------
Oman pääoman tuotto (ROE), % ( * 6,3 17,3 - 2,9
--------------------------------------------------------------------------------
Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), % (* 6,3 16,0 - 4,5
--------------------------------------------------------------------------------
Omavaraisuusaste, % 48,3 54,0 - 59,0
--------------------------------------------------------------------------------
Nettovelkaantumisaste (gearing), % 44,5 27,1 - 11,3
--------------------------------------------------------------------------------
Bruttoinvestoinnit, 1 000 euroa 1 358 790 72 3 591
--------------------------------------------------------------------------------
Bruttoinvestoinnit, % liikevaihdosta 3 2 - 4
--------------------------------------------------------------------------------
Vastuusitoumukset, 1 000 euroa 33 555 33 755 -1 36 252
--------------------------------------------------------------------------------
Henkilöstö keskimäärin 467 458 2 460
--------------------------------------------------------------------------------
Henkilöstö kauden lopussa 469 475 -1 476
--------------------------------------------------------------------------------
Osakkeiden lukumäärä kauden lopussa 8 089 610 8 089 610 - 8 089 610
--------------------------------------------------------------------------------
Liikkeessä olevien osakkeiden määrä 8 089 610 8 089 610 - 8 089 610
keskimäärin
--------------------------------------------------------------------------------
* ROI ja ROE esitetään 12 kuukauden liukuvina arvoina vuoden 2016 ensimmäisestä
katsauskaudesta lukien. Vertailukausien arvot on päivitetty vastaavasti. Muutos
parantaa vertailtavuutta katsauskausien välillä.
SEGMENTTITIEDOT
(1 000 euroa) 1-6/2016 1-6/2015 Muutos, % 2015
--------------------------------------------------------------
Marimekko-liiketoiminta
--------------------------------------------------------------
Liikevaihto 44 492 43 581 2 95 652
--------------------------------------------------------------
Liiketulos -188 -1 031 82 1 542
--------------------------------------------------------------
Varat 49 365 46 964 7 46 061
--------------------------------------------------------------
LIIKEVAIHTO MARKKINA-ALUEITTAIN
(1 000 4-6/ 4-6/ Muutos Muutos 1-6/ 1-6/ Muutos Muutos 2015
euroa) 2016 2015 ,% , 2016 2015 , % , %
% valuu-
valuu- tassa
tassa
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Suomi 13 468 13 076 3 3 23 579 22 784 3 3 52 690
--------------------------------------------------------------------------------
Vähittäi 10 596 9 878 7 7 17 312 16 084 8 8 37 613
smyynti
--------------------------------------------------------------------------------
Tukkumyy 2 844 3 113 -9 -9 6 171 6 522 -5 -5 14 669
nti
--------------------------------------------------------------------------------
Lisenssi 28 86 -67 -67 97 178 -46 -46 408
tuotot
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Skandina 1 917 1 980 -3 -4 3 657 3 792 -4 -3 7 783
via
--------------------------------------------------------------------------------
Vähittäi 1 325 1 331 0 -3 2 327 2 322 0 -1 4 841
smyynti
--------------------------------------------------------------------------------
Tukkumyy 592 649 -9 -6 1 330 1 470 -9 -6 2 942
nti
--------------------------------------------------------------------------------
Lisenssi - - - - -
tuotot
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
EMEA 2 042 2 145 -5 -5 4 323 4 413 -2 -2 8 280
--------------------------------------------------------------------------------
Vähittäi 250 269 -7 -7 598 612 -2 -2 1 213
smyynti
--------------------------------------------------------------------------------
Tukkumyy 1 709 1 846 -7 -7 3 584 3 730 -4 -4 6 862
nti
--------------------------------------------------------------------------------
Lisenssi 83 30 177 177 141 71 99 99 205
tuotot
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Pohjois- 2 244 2 054 9 9 3 878 4 157 -7 -6 9 227
Amerikka
--------------------------------------------------------------------------------
Vähittäi 1 352 1 522 -11 -12 2 388 2 809 -15 -15 5 898
smyynti
--------------------------------------------------------------------------------
Tukkumyy 523 493 6 12 1 095 897 22 23 2 380
nti
--------------------------------------------------------------------------------
Lisenssi 368 40 - - 395 451 -12 -13 949
tuotot
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Aasian-T 3 872 4 190 -8 -4 9 055 8 436 7 9 17 672
yynenmer
en alue
--------------------------------------------------------------------------------
Vähittäi 859 726 18 25 1 647 1 436 15 21 3 159
smyynti
--------------------------------------------------------------------------------
Tukkumyy 3 014 3 465 -13 -12 7 408 7 000 6 5 14 513
nti
--------------------------------------------------------------------------------
Lisenssi - - - - - - - - -
tuotot
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Kansainv 10 076 10 370 -3 -3 20 912 20 798 1 -1 42 962
älinen
myynti
yhteens
ä
--------------------------------------------------------------------------------
Vähittäi 3 786 3 847 -2 -3 6 959 7 180 -3 -1 15 111
smyynti
--------------------------------------------------------------------------------
Tukkumyy 5 838 6 453 -10 -7 13 417 13 096 2 0 26 696
nti
--------------------------------------------------------------------------------
Lisenssi 451 70 - - 536 522 3 1 1 154
tuotot
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Yhteensä 23 543 23 446 0 1 44 492 43 581 2 2 95 652
--------------------------------------------------------------------------------
Vähittäi 14 382 13 725 5 1 24 271 23 264 4 2 52 724
smyynti
--------------------------------------------------------------------------------
Tukkumyy 8 682 9 565 -9 -2 19 588 19 618 0 1 41 365
nti
--------------------------------------------------------------------------------
Lisenssi 479 156 - 191 633 700 -10 -10 1 563
tuotot
--------------------------------------------------------------------------------
Taulukon yksittäiset luvut ja loppusummat on pyöristetty tuhansiksi euroiksi,
mistä syystä yhteenlaskuissa saattaa esiintyä pyöristyseroja.
LIIKEVAIHTO TUOTELINJOITTAIN
(1 000 euroa) 4-6/201 4-6/201 Muutos, 1-6/201 1-6/201 Muutos, 2015
6 5 % 6 5 %
--------------------------------------------------------------------------------
Muoti 10 027 9 314 8 18 041 18 159 -1 38 810
--------------------------------------------------------------------------------
Kodintuotteet 7 826 8 261 -5 14 821 15 232 -3 34 715
--------------------------------------------------------------------------------
Laukut & 5 690 5 871 -3 11 629 10 190 14 22 127
asusteet
--------------------------------------------------------------------------------
Yhteensä 23 543 23 446 0 44 492 43 581 2 95 652
--------------------------------------------------------------------------------
LIIKEVAIHDON JA TULOKSEN KEHITYS VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN
(1 000 euroa) 4-6/2016 1-3/2016 10-12/2015 7-9/2015
------------------------------------------------------------
Liikevaihto 23 543 20 948 27 481 24 590
------------------------------------------------------------
Liiketulos 871 -1 059 1 345 1 228
------------------------------------------------------------
Tulos/osake, euroa 0,08 -0,12 0,15 0,08
------------------------------------------------------------
------------------------------------------------------------
(1 000 euroa) 4-6/2015 1-3/2015 10-12/2014 7-9/2014
------------------------------------------------------------
Liikevaihto 23 446 20 135 26 089 26 811
------------------------------------------------------------
Liiketulos 294 -1 325 1 946 4 875
------------------------------------------------------------
Tulos/osake, euroa 0,01 -0,14 0,15 0,49