Ponssen yhtiökokoukselle 27.5.2020 esitetään osinkojen alentamista

Ponsse Oyj:n hallitus on päättänyt kutsua yhtiön osakkeenomistajat varsinaiseen
yhtiökokoukseen keskiviikkona 27.5.2020. Yhtiö lähettää varsinaisen
yhtiökokouskutsun osakkeenomistajille myöhemmin. Yhtiön 1.4.2020 pidettäväksi
aiottu yhtiökokous jouduttiin aiemmin perumaan vallitsevan koronavirustilanteen
takia.

Ponsse Oyj:n hallitus tulee esittämään yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa
vuodelta 2019 osinkoa 0,3 euroa osakkeelta aiemmin ehdotetun 0,85 euron sijaan.
Näin hallitus pyrkii varmistamaan yhtiön jatkuvuuden ja taloudellisen vakauden
tilanteessa, jossa vallitsee paljon epävarmuuksia. Osinkojen alentamisella on
yhteensä 15,4 miljoonan euron vaikutus yhtiön talouteen.

Samalla yhtiön hallitus on ilmoittanut esittävänsä yhtiökokoukselle, ettei
konsernin palveluksessa olevan henkilöstön voittopalkkiota tulla alentamaan
aiemmin ehdotetusta. Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että Ponsse-konsernin
henkilöstölle maksetaan vuodelta 2019 voittopalkkiota aiemmin suunnitellun
mukaisesti enintään 100 euroa per henkilö per työssäolokuukausi.

Vieremällä 20. huhtikuuta 2020

PONSSE OYJ
Hallitus


LISÄTIETOJA
Talousjohtaja Petri Härkönen, puh. 050 409 8362

JAKELU
NASDAQ Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ponsse.com

Ponsse Oyj on tavaralajimenetelmän metsäkoneiden myyntiin, tuotantoon, huoltoon
ja teknologiaan erikoistunut yritys, jonka toimintaa ohjaa aito kiinnostus
asiakasta ja tämän liiketoimintaa kohtaan. Yhtiö kehittää ja valmistaa kestävän
kehityksen mukaisia, innovatiivisia puunkorjuuratkaisuja asiakastarpeiden
mukaisesti.
Metsäkoneyrittäjä Einari Vidgrén perusti yhtiön vuonna 1970, ja yhtiö on koko
historiansa ajan ollut tavaralajimenetelmään perustuvien puunkorjuuratkaisujen
edelläkävijä. Ponssen kotipaikka on Suomessa Vieremällä. Yrityksen osakkeet
noteerataan NASDAQ:n pohjoismaisella listalla. Tänä vuonna yhtiö viettää 50
-vuotisjuhlavuottaan.