Ponsse Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin tänään 27.5.2020 Vieremällä.
Tilinpäätös
Yhtiökokous vahvisti emoyhtiön ja konsernin tilinpäätöksen sekä myönsi
hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle vastuuvapauden tilikaudelta 2019.
Osinko
Yhtiökokous päätti, että vuodelta 2019 jaetaan osinkoa 0,30 euroa osakkeelta.
Osinko maksetaan osakkaalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä 29.5.2020 on
merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään omistajaluetteloon. Osingon maksupäivä
on 5.6.2020.
Yhtiön palkitsemispolitiikka
Yhtiökokous hyväksyi yhtiön palkitsemispolitiikan.
Hallitus
Hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettiin seitsemän (7). Hallituksen
jäseniksi valittiin uudelleen Mammu Kaario, Matti Kylävainio, Juha Vanhainen,
Janne Vidgrén, Juha Vidgrén ja Jukka Vidgrén sekä hallituksen uudeksi jäseneksi
Jarmo Vidgrén.
44-vuotiaalla Jarmo Vidgrénillä (markkinointimerkonomi) on laaja kokemus Ponssen
kansainvälisestä liiketoiminnasta ja johtoryhmätyöskentelystä. Hän on toiminut
Ponsse-konsernin myynti- ja markkinointijohtajana, toimitusjohtajan varamiehenä
ja Ponsse-konsernin tytäryhtiöiden hallitusten puheenjohtajana vuodesta 2008
alkaen. Jarmo Vidgrén on aloittanut Ponssen palveluksessa vuonna 1997 ja ollut
Ponsse Oyj:n johtoryhmän jäsen vuodesta 2001. Aiemmin Vidgrén on toiminut
Pohjois-Euroopan aluejohtajana (Vice President), kotimaan myyntijohtajana ja
aluemyyntipäällikkönä sekä Ponsse AB:n takuukäsittelijänä ja vaihtokoneiden
aluemyyntipäällikkönä.
Hallituksen jäsenten tarkempi esittely löytyy yhtiön internet-sivuilta.
Yhtiökokous vahvisti hallituksen puheenjohtajan vuosipalkkioksi 48 000 euroa,
hallituksen varapuheenjohtajan palkkioksi 45 000 euroa ja muiden jäsenten 38 000
euroa vuodessa.
Yhtiökokouksen jälkeen pidetyssä hallituksen järjestäytymiskokouksessa hallitus
valitsi puheenjohtajakseen Jarmo Vidgrénin ja varapuheenjohtajakseen Mammu
Kaarion.
Tilintarkastaja
Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin tilintarkastusyhteisö KPMG Oy Ab
päävastuullisena tilintarkastajana KHT Ari Eskelinen. Yhtiökokous päätti, että
tilintarkastajille maksetaan palkkiota yhtiölle esitetyn kohtuullisen laskun
mukaan.
Yhtiön hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden hankinnasta
Yhtiökokous valtuutti yhtiön hallituksen päättämään omien osakkeiden hankinnasta
niin, että osakkeita voidaan hankkia yhdessä tai useammassa erässä enintään
250.000 kappaletta. Sanottu enimmäismäärä vastaa noin 0,89 prosenttia yhtiön
kaikista osakkeista ja äänistä.
Osakkeet hankitaan Nasdaq Helsinki Oy:n (”Pörssi”) järjestämässä julkisessa
kaupankäynnissä, jolloin osakkeet hankitaan ja maksetaan Pörssin ja Euroclear
Finland Oy:n sääntöjen mukaisesti.
Hallitus voi valtuutuksen perusteella päättää omien osakkeiden hankkimisesta
vain yhtiön vapaalla omalla pääomalla.
Valtuutusta tarvitaan yhtiön kasvustrategian tukemiseksi ja käytettäväksi yhtiön
mahdollisesti tekemissä yritysjärjestelyissä tai muissa järjestelyissä. Lisäksi
osakkeita saadaan antaa yhtiön nykyisille osakkeenomistajille tai käyttää yhtiön
omistajien omistusarvon kasvattamiseksi mitätöimällä osakkeita hankinnan jälkeen
tai käytettäväksi henkilöstön kannustusjärjestelmissä. Valtuutus sisältää
hallituksen oikeuden päättää kaikista muista omien osakkeiden hankinnan
ehdoista.
Valtuutuksen ehdotetaan olevan voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen
saakka, enintään kuitenkin 30.6.2021 saakka. Aikaisemmat valtuutukset
peruutetaan.
Yhtiön hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeanneista luovuttamalla omia
osakkeita
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhtiön hallussa olevien omien
osakkeiden luovuttamisesta yhdessä tai useammassa erässä joko maksua vastaan tai
maksutta siten, että valtuutuksen perusteella annettavien osakkeiden määrä on
enintään 250.000 osaketta. Sanottu enimmäismäärä vastaa noin 0,89 prosenttia
yhtiön kaikista osakkeista ja äänistä.
Valtuutus sisältää hallituksen oikeuden päättää kaikista muista osakeannin
ehdoista. Valtuutus sisältää siten myös oikeuden antaa osakkeita suunnatusti,
osakkeenomistajien merkintäoikeudesta poiketen laissa säädetyin ehdoin.
Valtuutusta esitetään käytettäväksi yhtiön kasvustrategian tukemiseksi yhtiön
mahdollisesti tekemissä yrityshankinnoissa tai muissa järjestelyissä. Lisäksi
osakkeita saadaan antaa yhtiön nykyisille osakkeenomistajille, myydä julkisessa
kaupankäynnissä tai käyttää henkilöstön kannustusjärjestelmissä. Suunnattu
osakeanti voi olla maksuton vain, jos siihen on yhtiön kannalta ja yhtiön
kaikkien osakkeenomistajien etu huomioon ottaen erityisen painava taloudellinen
syy.
Valtuutuksen ehdotetaan olevan voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen
saakka, enintään kuitenkin 30.6.2021 saakka. Aikaisemmat valtuutukset
peruutetaan.
Yhtiön hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista
Yhtiökokous valtuutti hallitusta päättämään hallitusta päättämään suunnatusta
osakeannista sekä osakeyhtiölain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettujen osakkeisiin
oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisesta yhdessä tai useammassa erässä
joko maksua vastaan tai maksutta.
Valtuutuksen perusteella voidaan antaa enintään 200.000 osaketta, jonka määrä
vastaa noin 0,7 % yhtiön kaikkien osakkeiden tämänhetkisestä lukumäärästä.
Osakkeita voidaan antaa käytettäväksi yhtiön osakepohjaisten
kannustinjärjestelmien osana. Hallitus päättää kaikista osakeannin osakkeisiin
oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisen ehdoista. Valtuutuksen nojalla
voidaan poiketa osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien antamisessa
osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta (suunnattu anti). Suunnattu osakeanti
voi olla maksuton vain, jos siihen on yhtiön kannalta ja yhtiön kaikkien
osakkeenomistajien etu huomioon ottaen erityisen painava taloudellinen syy.
Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka, kuitenkin
enintään 30.6.2021 saakka.
Henkilöstön voittopalkkio
Yhtiökokous päätti, että konsernin palveluksessa olevalle henkilöstölle
maksetaan voittopalkkiota vuodelta 2019 enintään 100 euroa per henkilö per
työssäolokuukausi.
Kokouksen pöytäkirja
Kokouksesta laadittu pöytäkirja on osakkeenomistajien nähtävänä Ponsse Oyj:n
asiakaspalvelukeskuksessa osoitteessa Ponssentie 22, Vieremä sekä yhtiön
internet-sivuilla www.ponsse.com/yhtiokokous 10.6.2020 alkaen.
Vieremällä 27. toukokuuta 2020
PONSSE OYJ
Hallitus
LISÄTIETOJA
Talousjohtaja Petri Härkönen, puh. 020 768 800 tai 050 409 8362
JAKELU
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ponsse.com
Ponsse Oyj on tavaralajimenetelmän metsäkoneiden myyntiin, tuotantoon, huoltoon
ja teknologiaan erikoistunut yritys, jonka toimintaa ohjaa aito kiinnostus
asiakasta ja tämän liiketoimintaa kohtaan. Yhtiö kehittää ja valmistaa kestävän
kehityksen mukaisia, innovatiivisia puunkorjuuratkaisuja asiakastarpeiden
mukaisesti.
Metsäkoneyrittäjä Einari Vidgrén perusti yhtiön vuonna 1970, ja yhtiö on koko
historiansa ajan ollut tavaralajimenetelmään perustuvien puunkorjuuratkaisujen
edelläkävijä. Ponssen kotipaikka on Suomessa Vieremällä. Yrityksen osakkeet
noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:n pohjoismaisella listalla. Yhtiö viettää tänä
vuonna 50-vuotisjuhlavuotta.