ALISA PANKKI OYJ PÖRSSITIEDOTE 24.10.2023 KLO 15.10 EEST
Alisa Pankki heikentää vuoden 2023 näkymää tuottokehityksen osalta.
Pääomarakenteen vahvistamiseen tähtäävät toimenpiteet eivät ole epäsuotuisan
markkinatilanteen vuoksi edenneet tavoitellussa aikataulussa. Luotonantoa on
rajoitettu huomioiden pankin vakavaraisuustavoite. Lisäksi luottokannan kasvua
on rajoittanut varovaisuus luotonannossa liittyen heikentyneeseen
suhdannetilanteeseen etenkin yritysasiakkaiden osalta. Luottokannan rajallisen
kehityksen myötä pankin tuotot eivät kasva vuoden toisella vuosipuoliskolla
ensimmäisen vuosipuoliskon tasosta, kuten aiemmissa näkymissä arvioitiin.
Uusi näkymä vuodelle 2023:
Vuonna 2023 tavoittelemme kannattavaa kasvua. Kasvatamme pankin luottokantaa
kannattavuuden ja vakavaraisuuden ehdoilla huomioiden luotonannossa
taloudellisen tilanteen epävarmuuden. Kasvuamme tukevat kokonaisvaltaisemmat
pankkipalvelut asiakkaillemme sekä erottautumiskykyä luovat digitaaliset
palvelumme.
Vuoden 2023 toisella vuosipuoliskolla pankin tuottojen arvioidaan pienenevän
verrattuna vuoden 2023 ensimmäiseen vuosipuoliskoon. Tuloksen ennen
kertaluonteisia eriä arvioidaan olevan positiivinen vuoden 2023 osalta.
Tavoite konsernin kokonaisvakavaraisuussuhteelle on 16 prosenttia.
Aiempi näkymä vuodelle 2023, joka julkaistiin Alisa Pankin puolivuosikatsauksen
yhteydessä 18.8.2023:
Vuonna 2023 tavoittelemme kannattavaa kasvua. Kasvatamme pankin luottokantaa
kannattavuuden ja vakavaraisuuden ehdoilla huomioiden luotonannossa
taloudellisen tilanteen epävarmuuden. Kasvuamme tukevat kokonaisvaltaisemmat
pankkipalvelut asiakkaillemme sekä erottautumiskykyä luovat digitaaliset
palvelumme. Yleinen korkotason nousu tukee edelleen kannattavuutemme
paranemista.
Vuoden 2023 ensimmäisen vuosipuoliskon aikana saavutimme positiivisen tuloksen.
Vuoden 2023 toisella vuosipuoliskolla pankin tuottojen arvioidaan kasvavan
vuoden 2023 ensimmäisen vuosipuoliskon tasosta. Tuloksen ennen kertaluonteisia
eriä arvioidaan olevan positiivinen vuoden 2023 osalta. Tavoite konsernin
kokonaisvakavaraisuussuhteelle on 16 prosenttia. Yhtiön omia pääomia pyritään
vahvistamaan vuoden 2023 toisen vuosipuoliskon aikana.
Lisätietoja
Teemu Nyholm, toimitusjohtaja, Alisa Pankki Oyj
teemu.nyholm@alisapankki.fi
Puh. +358 50 577 1028
Alisa Pankki lyhyesti
Alisa Pankki Oyj on suomalainen sujuvamman arjen digitaalinen pankki. Palvelemme
sekä yksityishenkilöitä, PK-yrityksiä että talletusvaroilleen kilpailukykyistä
korkotuottoa (https://www.alisapankki.fi/henkiloasiakas/saastotili) hakevia
säästäjiä mutkattomasti, selkeästi ja vastuullisesti. Alisa Pankki Oyj:n
osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin päälistalla (ALISA) ja sillä on
Finanssivalvonnan myöntämä toimilupa. www.alisapankki.fi