ALISA PANKKI OYJ PÖRSSITIEDOTE, SISÄPIIRITIETO, 14.11.2024 KLO 9.00 EET
Alisa Pankki Oyj:n hallitus on nimittänyt Sampsa Laineen (KTM) yhtiön
toimitusjohtajaksi ja johtoryhmän puheenjohtajaksi. Laine aloittaa tehtävässään
1.12.2024. Samalla hänen jäsenyytensä Alisa Pankin hallituksessa päättyy.
Sampsa Laineella on vahva osaaminen pankkitoiminnasta ja sen kehittämisestä sekä
niihin liittyvistä riskeistä. Hän aloitti pankkiuransa asiantuntijana ja
myöhemmin johtajana pääomamarkkinoilla Pohjois-Eurooppalaisissa pankeissa.
Vuodesta 2013 lähtien hän toimi vähittäispankkitoiminnan johtotehtävissä Nordea
Pankissa vastaten Suomen pk-yritysliiketoiminnasta ja koko pankin
yritysasiakkaille suunnatuista digipalveluista. Vuodesta 2020 eteenpäin Laine on
toiminut useissa hallitustehtävissä sekä neuvonantajana lukuisissa
pankkitoiminnan digikehityshankkeissa. Laineella on kokemusta sekä
johtotehtävistä että hallitustehtävistä finanssialan eri yhtiöissä.
”Sampsa Laineella on vankka näyttö pankkitoiminnan johtamisesta sekä laaja
ymmärrys digitaalisten pankkipalveluiden kehittämisestä. Lisäksi Laine on
toiminut aktiivisesti erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten
pankkipalveluiden kehittäjänä, mikä on hyödyksi Alisan yrityspainotteisen
strategian toteutuksessa. Alisa Pankki Oyj:n hallitus arvioi, että Sampsa Laine
on oikea henkilö johtamaan pankkia ja toteuttamaan sen uutta strategiaa, jonka
tavoitteena on kasvattaa ja kehittää yhtiötä BaaS-palvelujen tarjoajana.
Toivotamme Sampsan lämpimästi tervetulleeksi yhtiöömme”, sanoo hallituksen
puheenjohtaja Markku Pohjola.
”Haluan tässä yhteydessä myös erityisesti kiittää henkilöasiakkaiden johtajaa
Juha Saarta aktiivisesta ja eteenpäin katsovasta toiminnasta väliaikaisena
toimitusjohtajana", toteaa Pohjola.
”Alisa Pankki omaa poikkeuksellisen potentiaalin yhä enemmän kumppanuuksiin
rakentuvassa pankkimarkkinassa. Pankin uudistettu strategia rakentuu
tunnistettujen vahvuuksien varaan ja havainnot kuluvalta syksyltä tukevat
tehtyjä valintoja. On mahtavaa päästä vauhdittamaan jo käynnissä olevaa muutosta
upeiden alisalaisten kanssa. Ensi vaiheessa keskitymme kasvun vauhdittamiseen
sekä omissa että kumppanikanavissa. Koko strategiaperiodin onnistumisen kannalta
pankin teknologinen kehitys tulee olemaan ratkaisevaa. Otan toimitusjohtajan
tehtävän vastaan kiitollisena ja innostuneena, ja lähden luotsaamaan Alisa
Pankin muutosta kohti pankin täyttä potentiaalia”, sanoo Sampsa Laine, Alisa
Pankki Oyj:n uusi toimitusjohtaja.
Sampsa Laineen CV lyhyesti
Syntymävuosi: 1969
Koulutus: Kauppatieteiden maisteri
Suomen kansalainen
Keskeinen työkokemus:
1995-1998 Ekonomisti Interbank, Mandatum Pankki
1998-2003 Ekonomisti / jvk-meklari, ABN Amro Bank
2003-2007 Toimitusjohtaja, Mandatum Pankkiiriliike
2007-2011 Maajohtaja, Danske Bank Markets
2012-2013 Liiketoimintajohtaja Instituutio- ja pankkiasiakkaat, Danske Bank AS
2013-2017 Varatoimitusjohtaja (PK-yritysliiketoiminta), Nordea Pankki Suomi
2017-2020 Digitaalisen pankkitoiminnan johtaja (Yritysasiakkaat), Nordea Bank
Abp
2020- Hallitustehtäviä ja konsultti useille kansainvälisille pankeille ja
teknologiayrityksille
Lisätietoja:
Markku Pohjola, hallituksen puheenjohtaja, Alisa Pankki Oyj,
markku.pohjola@alisapankki.fi, puh. +358 50 1654
Alisa Pankki lyhyesti
Alisa Pankki (https://www.alisapankki.fi/yritysasiakas/yritystili) Oyj on
finanssialan teknologiayhtiö, joka tuottaa saumattomia pankkipalveluita
digitaalisissa kanavissa. Palvelemme sekä yritysasiakkaita, talletusvaroilleen
kilpailukykyistä korkotuottoa hakevia säästäjiä sekä kumppaneita. Kumppanien
kanssa tuomme integroidut pankkipalvelut niihin kanaviin, joissa asiakkaat
päivittäin asioivat. Alisa Pankki Oyj:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin
päälistalla (ALISA) ja sillä on Finanssivalvonnan myöntämä toimilupa.
www.alisapankki.fi