ALISA PANKKI OYJ PÖRSSITIEDOTE 27.6.2025 KLO 12.00 EEST
Alisa Pankki Oyj:n henkilöasiakkuuksista vastaava johtaja, varatoimitusjohtaja ja johtoryhmän jäsen Juha Saari on ilmoittanut jättävänsä tehtävänsä yhtiön palveluksessa. Saari jatkaa tehtävässään ja johtoryhmän jäsenenä 31.8.2025 asti.
”Kiitän lämpimästi Juhaa hänen monella tavoin keskeisestä työstään Alisa Pankissa ja sen edeltäjissä. Juhan panos on ollut ratkaiseva sekä Alisa Pankin kuluttajarahoitusliiketoiminnan kehityksessä että myös yhtiön nykyisen strategian muotoilussa. Hänen lähtönsä tulee jättämään ison aukon Alisaan niin osaamisessa kuin inhimillisessäkin mielessä. Toivotan Juhalle kaikkea hyvää ja parhainta menestystä uransa seuraavassa vaiheessa”, kommentoi Alisa Pankin toimitusjohtaja Sampsa Laine.
Toistaiseksi Saari jatkaa tehtävässään ja tukee siirtymävaihetta. Vastuiden järjestämisestä ja mahdollisista muista ratkaisuista tiedotetaan erikseen myöhemmin.
Lisätietoja
Sampsa Laine, toimitusjohtaja, Alisa Pankki Oyj, sampsa.laine@alisapankki.fi, puh. +358 40 555 9035
Alisa Pankki
Alisa Pankki Oyj on finanssialan teknologiayhtiö, joka tuottaa saumattomia pankkipalveluita digitaalisissa kanavissa. Palvelemme sekä yritysasiakkaita, talletusvaroilleen kilpailukykyistä korkotuottoa hakevia säästäjiä sekä kumppaneita. Kumppanien kanssa tuomme integroidut pankkipalvelut niihin kanaviin, joissa asiakkaat päivittäin asioivat. Alisa Pankki Oyj:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin päälistalla (ALISA) ja sillä on Finanssivalvonnan myöntämä toimilupa. www.alisapankki.fi