Nixu Oyj
Pörssitiedote 25.11.2019 kello 12:25
Nixu laskee ohjeistustaan liikevaihdon kasvusta vuodelle 2019. Syy ohjeistuksen
laskuun on liikevaihdon kasvunopeuden ennustettua voimakkaampi heikkeneminen
läpi Nixun eri liiketoimintojen. Varsinaiset syyt vaihtelevat eri
liiketoiminnoissa. Näihin lukeutuvat yhden ison kyberturvakumppanuuden
merkittävä hidastuminen, useiden isojen digitaalisen identiteetin projektien
aloituksien viivästymiset sekä suunniteltujen teknologiajälleenmyyntikauppojen
siirtyminen. Samalla taloudellisen epävarmuuden kasvaessa rekrytointeja on tehty
suunniteltua vähemmän. Erityisesti Suomen ulkopuolisissa markkinoissa on
nähtävissä yleisestä taloustilanteesta johtuvaa asiakkaiden epävarmuutta uusien
hankkeiden aloituksissa.
Liikevaihdon alentuminen vaikuttaa myös yhtiön käyttökatteeseen, joka H2:n
osalta tulee olemaan negatiivinen.
Uusi ohjeistus:
Nixu painottaa edelleen kasvun merkitystä ja jatkaa panostamista
kasvuhankkeisiin. Yhtiö arvioi voimakkaan orgaanisen kasvun sekä toteutuneiden
yritys- ja liiketoimintakauppojen johdosta liikevaihdon kasvavan noin 25 %
edellisestä tilikaudesta. Koko vuoden käyttökatteen arvioidaan paranevan
edellisestä tilikaudesta ilman mahdollisia uudelleenjärjestelykuluja.
Aiempi ohjeistus:
Nixu painottaa edelleen kasvun merkitystä ja jatkaa panostamista
kasvuhankkeisiin. Yhtiö arvioi voimakkaan orgaanisen kasvun sekä toteutuneiden
yritys- ja liiketoimintakauppojen johdosta liikevaihdon kasvavan noin 35 %
edellisestä tilikaudesta. Koko vuoden käyttökatteen arvioidaan paranevan
merkittävästi edellisestä tilikaudesta.
Ylimääräinen sijoittajapuhelu 25.11.2019 kello 17.00
Nixu järjestää ohjeistuksen muutoksesta ylimääräisen englanninkielisen
sijoittajapuhelun, jossa toimitusjohtaja Petri Kairinen vastaa mahdollisiin
kysymyksiin. Ilmoittautuminen tilaisuuteen sähköpostitse osoitteeseen
nixu.communications@nixu.com. Ilmoittautuneille lähetetään lisätiedot.
Toimitusjohtaja Petri Kairinen:
”Olen pahoillani siitä, että liiketoimintamme ennustettu kasvuvauhti heikkenee
näin nopeasti vuoden toisella puoliskolla. Tyypillisesti liiketoiminnassamme
jotkin osa-alueet vuorollaan ylittävät oman ennusteensa toisten mahdollisesti
jäädessä ennusteistaan. Nyt olemme kokeneet tilanteen, jossa olemme jääneet
ennusteistamme kautta linjan. Nähty nopea heikkeneminen pääsi yllättämään meidät
tavalla, joka ei ole hyväksyttävää. Tulemme tarkastamaan ennustusjärjestelmämme
ja lisäämään sen taustalla olevia indikaattoreita merkittävästi.
Olennaista on huolehtia nyt siitä, että yhtiön kasvutahti jatkuu ja että kasvu
tapahtuu kannattavalla tavalla. Vuoden 2018 aikana teimme toimenpiteitä
kannattavuuden vakiinnuttamiseksi, ja nämä tuottivat hyvää tulosta vuoden 2019
ensimmäisellä puoliskolla. Valitettavasti keskityimme tämän jälkeen liikaa
pitkän tähtäimen strategiaan ja sitä valmisteleviin toimiin. Tämä osaltaan johti
operatiivisen toiminnan heikkouteen toisella vuosipuoliskolla.
Lähdemme kohti vuotta 2020 kuitenkin luottavaisin mielin. Digitalisaation
aiheuttamat kasvuajurit ovat edelleen muuttumattomat ja uskon Nixulla olevan
kaikki edellytykset pitkän tähtäimen kasvutavoitteen saavuttamiseen. Lisäksi on
hyvä huomata, että emme ole menettäneet merkittäviä asiakkuuksia (aiemmin
raportoidun lisäksi) tai hävinneet normaalia enemmän kauppoja. Samoin
strateginen painopistealue eli hallinnoidut jatkuvat palvelut on jatkanut vahvaa
kasvuaan. Tähän perustuen uskon kilpailukykymme olevan edelleen kunnossa.
Vuonna 2020 fokus tulee olemaan kannattavan kasvun varmistamisessa, erityisesti
kansainvälisesti. Pysyvää kannattavaa kasvua lähdemme hakemaan seuraavilla jo
aloitetuilla toimilla: 1) myyntityön terävöittäminen, 2) eri markkina-alueiden
palveluvalikoiman yhdenmukaistaminen, 3) rekrytointien ja konsultoinnin
käyttöasteen tarkempi seuranta. Tulemme tarkastelemaan vielä erikseen taseen
aineettomia eriä ja mahdollisesti alaskirjaamaan näistä osan. Lisäksi
tehokkuuden parantamiseen tähtäävät uudelleenorganisoinnit voivat aiheuttaa
kertaluonteisia kustannuksia tälle vuodelle. Ensi vuodelta haemme edelleen
strategiamme mukaista voimakasta kasvua, mutta kannattavuusperustan
varmistaminen on ykkösprioriteetti.”
Nixu julkisti 28.8.2019 kasvutavoitteet aikavälille 2020-2024. Vuoden 2019
ohjeistuksen muutos ei vaikuta näihin kasvutavoitteisiin.
Nixu Oyj
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Petri Kairinen, Nixu Oyj
puhelin +358 40 832 1832, sähköposti: petri.kairinen@nixu.com
Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.nixu.com/fi
Nixu lyhyesti:
Nixu tarjoaa kyberturvapalveluita, missiona pitää digitaalinen yhteiskunta
toiminnassa. Intohimomme on auttaa organisaatioita hyödyntämään digitalisaatio
turvallisesti. Tuotamme yhdessä asiakkaidemme kanssa käytännönläheisiä
ratkaisuja liiketoiminnan jatkuvuuden, digitaalisten palvelujen helpon
saatavuuden ja tietosuojan varmistamiseksi. Haluamme olla paras työpaikka noin
400 kyberturva-ammattilaisen tiimillemme, joka tekee työtä käytännönläheisten
ratkaisujen löytämiseksi. Nixun juuret ovat Pohjois-Euroopassa, mutta palvelemme
asiakkaitamme ympäri maailman. Nixun osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin
pörssilistalla.
www.nixu.com