PANOSTAJA MYY TURVALLISUUSSEGMENTTIINSÄ KUULUVAN FLEXIM SECURITYN ASSA ABLOY OY:LLE

Panostaja Oyj                             Pörssitiedote 4.6.2015               
    klo 9:00 

PANOSTAJA MYY TURVALLISUUSSEGMENTTIINSÄ KUULUVAN FLEXIM SECURITYN ASSA ABLOY
OY:LLE 

Panostaja on yhdessä muiden Flexim Group Oy:n omistajien kanssa
allekirjoittanut sopimuksen koko Flexim Security Oy:n osakekannan myynnistä
Assa Abloy Oy:lle. Samalla Panostaja luopuu turvallisuussegmentistä. Kaupan
toteutuminen edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksyntää. 

Panostajan omistusosuus Flexim Group Oy:stä on 70 prosenttia ja Fleximin
toimitusjohtaja Jukka Laakso on yhtiönsä kautta omistanut 20 prosenttia Flexim
Group Oy:stä ja hallituksen jäsenenä aikaisemmin toiminut Hannu Kankkunen
yhtiönsä kautta 10 prosenttia. Flexim Group omistaa Flexim Security Oy:stä
(”Flexim”) 100 %. Kaupassa ostajalle siirtyy Fleximin koko osakekanta. Velaton
peruskauppahinta on 27,0 miljoonaa euroa, josta Panostajan osuus nettovelkojen
ja myyntiin liittyvien kulujen vähentämisen jälkeen on noin 10 miljoonaa euroa.
Lisäksi myyjillä on mahdollisuus enintään 8,0 miljoonan euron
lisäkauppahintaan, joka määräytyy 1.5.2015 alkaneelta 12 kk:n ajanjaksolta.
Kaupan toteutuminen edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksyntää ja kaupan
osapuolet olettavat, että kauppa saadaan vietyä päätökseen ennen 30.9.2015.
Panostaja-konserni tulee kirjaamaan kaupan toteuttamisen jälkeen
peruskauppahinnasta arviolta 10 miljoonan euron myyntivoiton. 

Flexim jatkaa itsenäisenä yrityksenä ja Jukka Laakso jatkaa yrityksen
toimitusjohtajan tehtävissä. 

Flexim Security syntyi, kun Panostaja yhdisti vuonna 2007 hankkimansa
Lukkoexpert Security Oy:n ja vuonna 2009 ostetun Bewator Oy:n. Yhdistymisen
jälkeen Flexim Group Oy:n liikevaihto on kasvanut 19 miljoonasta eurosta 34
miljoonaan euroon ja yritys on noussut yhdeksi alansa johtavaksi
asiantuntijaksi huolettoman ja turvallisen kulkemisen kehittäjänä. Flexim Safea
-turvallisuusratkaisu on jatkossa valmiina valtaamaan kansainvälisiä
markkinoita. Tässä tavoitteessa Assa Abloy Oy:n kattava kansainvälinen
myyntiorganisaatio on merkittävä etu, Panostajan toimitusjohtaja Juha Sarsama
sanoo. 

- Flexim Security on pitkäaikainen yhteistyökumppanimme. Se on osoittanut
vahvaa kyvykkyyttä palvelutarjonnan ja projektiliiketoiminnan kehittämisessä..
Fleximin henkilöstö on innovatiivista, nopeaa vastaamaan asiakastarpeisiin ja
on erittäin motivoitunut saavuttamaan haastavia tavoitteita. toteaa Assa Abloy
Oy:n Ilkka Kivisaari. 

- Tämä on luonteva jatko pitkälle yhteistyölle Assa Abloyn kanssa ja se
mahdollistaa Fleximin kansainvälistymisen hyödyntäen Assa Abloyn osaamista ja
maailmanlaajuisia verkostoja. Uskon, että pystymme tarjoamaan kotimaisille
asiakkaille ainutlaatuisia ja ajankestäviä ratkaisuja huolettomaan kulkemiseen
sanoo Fleximin toimitusjohtaja Jukka Laakso. 

Panostajan tulosohjauksen tarkentaminen

Flexim Group Oy (Turvallisuussegmentti) poistuu tehdyn yrityskaupan johdosta
kokonaisuudessaan Panostaja-konsernin tilikauden ja vertailukauden jatkuvien
liiketoimintojen tuloksesta mikäli kilpailuviranomaisten hyväksyntä kaupalle
saadaan. 

Tämän vuoksi Panostaja muuttaa tulosohjaustaan konsernin liikevaihdon ja
liikevoiton osalta: Konsernin vertailukelpoisen liikevaihdon arvioidaan olevan
tilikaudella 2015 suurempi kuin tilikaudella 2014 (121,1 milj. euroa).
Konsernin vertailukelpoisen liikevoiton arvioidaan olevan samalla tasolla kuin
tilikaudella 2014 (8,1 milj. euroa). Tulosohjauksessa ei ole huomioitu
19.5.2015 julkistetun Digiprint Finland Oy:n ja Multiprint Group Oy:n
yhdistymisen vaikutusta, koska tuon järjestelyn lopullinen aikataulu on vielä
avoin. Järjestelyn lopullisesta toteutuksesta tiedotetaan erikseen.
Tulosohjauksessa on huomioitu turvallisuussegmentin poistuminen konsernista,
joka kuitenkin vielä edellyttää kilpailuviranomaisten hyväksynnän kaupalle. 

Aikaisempi tulosohjaus 3.6.2015:

Panostaja säilyttää tulosohjauksensa ennallaan. Konsernin liikevaihdon
arvioidaan olevan tilikaudella 2015 suurempi kuin tilikaudella 2014 (154,8
milj. euroa). Konsernin liikevoiton arvioidaan olevan samalla tasolla kuin
tilikaudella 2014 (10,2 milj. euroa). Tulosohjauksessa ei ole huomioitu
19.5.2015 julkistetun Digiprint Finland Oy:n ja Multiprint Group Oy:n
yhdistymisen vaikutusta, koska tuon järjestelyn lopullinen aikataulu on vielä
avoin. Järjestelyn lopullisesta toteutuksesta tiedotetaan erikseen. 

Kaupasta kirjattava peruskauppahinnasta muodostuva arviolta 10 miljoonan euron
myyntivoitto esitetään omalla rivillään ilman vaikutusta tilikauden
liikevoittoon. 

Panostajan taloudelliset tunnusluvut yrityskaupan vaikutukset huomioiden
Panostaja-konsernin tilikauden 2014 vertailukelpoinen jatkuvien
liiketoimintojen liikevaihto ja liikevoitto ilman Turvallisuussegmenttiä oli
121,1 milj. euroa ja 8,1 milj. euroa. 


Flexim Security Oy:n taloudelliset tunnusluvut

Flexim Security Oy:n  liikevaihto ja liikevoitto muodostuivat tilikausilla
1.11.2013-31.10.2014 ja 1.11.201231.10.2013 seuraavasti (FAS): 

(tuhatta euroa)

             1.11.13-31.10.14  1.11.12-31.10.13
Liikevaihto            33 671            31 831
Liikevoitto             1 873             1 699



Flexim Security Oy:n taseet 31.10.2014 ja 31.10.2013 olivat seuraavanlaiset:

(tuhatta euroa)

                   31.10.2014  31.10.2013
Pysyvät vastaavat       3 458       3 343
Vaihto-omaisuus         4 176       4 075
Saamiset ja            11 891      10 004
Rahoitusomaisuus                        
Yhteensä               19 526      17 422
Oma pääoma              5 886       5 119
Vieras pääoma          13 640      12 303
Yhteensä               19 526      17 422

Panostaja Oyj

Juha Sarsama
Toimitusjohtaja



Lisätietoja:

Panostaja Oyj: Toimitusjohtaja Juha Sarsama 040 774 2099

Assa Abloy Oy: Toimitusjohtaja Ilkka Kivisaari 040 5415 200



Panostaja on sijoitusyhtiö, joka kehittää aktiivisena enemmistöomistajana
suomalaisia pk-yrityksiä. Yhtiön tavoitteena on olla halutuin kumppani
liiketoimintansa myyville yrittäjille, parhaille johtajille sekä sijoittajille.
Panostaja kasvattaa yhdessä kumppaniensa kanssa konsernin omistaja-arvoa ja luo
suomalaisia menestystarinoita. Panostaja toimii Flexim-yrityskaupan jälkeen
kahdeksassa liiketoimintasegmentissä ja Panostaja-konsernissa työskentelee noin
1.300 henkilöä. Panostajan (PNA1V) osake noteerataan Nasdaq Helsingissä.
Tilikaudella 2014 konsernin virallinen liikevaihto oli 154,8 miljoonaa euroa. 

www.panostaja.fi



Flexim Security kuuluu Flexim Group -konserniin ja on Suomen johtava
asiantuntija huolettoman ja turvallisen kulkemisen kehittäjänä. Sen tuote- ja
palveluvalikoima kattaa lukitusratkaisut, erilaiset ovenavaustekniikat ja
oviautomatiikan sekä turvatekniikan. Vuonna 2014 Flexim Groupin liikevaihto oli
34 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä oli 249. 

www.flexim.fi



Assa Abloy on johtavia lukkojen, lukitusjärjestelmien ja rakennushelojen
valmistajia, sähkölukkojen tuotekehityksen maailmanjohtaja ja
haittalevysylinteriteknologian uranuurtaja. Vuonna 2013 sen liikevaihto oli 156
milj. euroa ja henkilöstön määrä noin 800. Abloy Oy on osa Assa Abloy
-konsernia, joka on listattu Tukholman pörssissä. Viennissä Abloy hyödyntää
Assa Abloyn maailmanlaajuista myyntikonttori- ja maahantuojaverkostoa, joka
palvelee yli 70 maassa. 

www.abloy.fi