Panostaja Oyj Pörssitiedote 1.12.2016 klo 10.00
Panostajan ennakkotietojen mukaan yhtiön tilikauden 2016 liikevaihdon
arvioidaan olevan noin 172 milj. euroa (148,2 milj. euroa vuonna 2015) ja
liikevoiton arvioidaan olevan noin 9 milj. euroa (7,3 milj. euroa).
Panostajan 11.12.2015 annetun tulosohjauksen mukaan konsernin liikevoiton
arvioidaan paranevan merkittävästi tilikaudella 2016.
Panostaja julkistaa tilinpäätöstiedotteensa tilikaudelta 1.11.2015-31.10.2016
aiemmin tiedotetun mukaisesti 9.12.2016.
Panostaja Oyj
Hallitus
Panostaja on sijoitusyhtiö, joka kehittää aktiivisena enemmistöomistajana
suomalaisia pk-yrityksiä. Yhtiön tavoitteena on olla halutuin kumppani
liiketoimintansa myyville yrittäjille, parhaille johtajille sekä sijoittajille.
Panostaja kasvattaa yhdessä kumppaniensa kanssa konsernin omistaja-arvoa ja luo
suomalaisia menestystarinoita. Panostaja toimii kahdeksassa
liiketoimintasegmentissä ja Panostaja-konsernissa työskentelee noin 1.200
henkilöä. Panostajan (PNA1V) osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. Tilikaudella
2015 konsernin virallinen liikevaihto oli 148,2 miljoonaa euroa.
www.panostaja.fi