Sisäpiiritieto: Wetteri Oyj:n hallitus on päättänyt suunnatusta osakeannista

Wetteri Oyj Sisäpiiritieto 21.12.2023 klo 18.00

Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Australiaan, Etelä
-Afrikkaan, Hongkongiin, Japaniin, Kanadaan, Singaporeen tai Uuteen-Seelantiin
tai muuhun valtioon, jossa levittämiseen tai julkistamiseen saattaa liittyä
lakisääteisiä rajoituksia tai olisi paikallisen lainsäädännön tai määräysten
vastaista.

Suunnattu osakeanti

Wetteri Oyj:n (”Wetteri” tai ”Yhtiö”) hallitus on päättänyt suunnatusta
maksullisesta osakeannista tietyille institutionaalisille sijoittajille ja
rajoitetulle joukolle kokeneita sijoittajia Yhtiön varsinaisen yhtiökokouksen
8.5.2023 antaman valtuutuksen perusteella. Osakeannilla pyritään keräämään
yhteensä noin 3,4 miljoonan euron varat.

Wetteri tarjoaa suunnatussa osakeannissa merkittäväksi yhteensä 7 327 587 Yhtiön
uutta osaketta. Osakkeiden enimmäismäärä vastaa noin 5,2 prosenttia kaikista
Yhtiön liikkeeseen laskemista osakkeista välittömästi ennen suunnattua
osakeantia. Osakkeet tarjotaan merkittäväksi 22.12.2023 mennessä, ellei Yhtiön
hallitus päätä pidentää merkintäaikaa.

Merkintähinta on 0,464 euroa osakkeelta, joka on Yhtiön osakkeen päätöskurssi
20.12.2023 kaupankäynnin päätyttyä Helsingin Pörssissä vähennettynä noin 10,1
prosentin alennuksella. Uusien osakkeiden merkintähinta kirjataan
kokonaisuudessaan Yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon.

Suunnatun osakeannin toteuttamiselle osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta
poiketen on painava taloudellinen syy, koska osakeannissa Yhtiö saa oman pääoman
ehtoisen lisärahoituksen Yhtiöön nopealla aikataululla ja kohtuullisin
järjestelykustannuksin. Tämän pääoman myötä strategian mukaisia järjestelyitä
voidaan toteuttaa suunnitellussa aikataulussa.

Mikäli suunnattu osakeanti merkitään täysimääräisesti, voi Wetterin osakkeiden
määrä nousta enintään 148 312 609 osakkeeseen (määrään on laskettu mukaan
aiemmin tänään tiedotetussa maksuttomassa henkilöstöannissa enimmillään
annettavat 100 000 uutta osaketta). Suunnatussa osakeannissa ja
henkilöstöannissa annettavat uudet osakkeet vastaisivat yhteensä noin 5,0 %
Wetterin kokonaisosakemäärästä uusien osakkeiden antamisen jälkeen (mikäli myös
edellä mainittu henkilöstöanti olisi toteutettu täysimääräisesti).

Uudet osakkeet rekisteröidään kaupparekisteriin arviolta noin 5.1.2024, ja ne
tuottavat osakkeenomistajan oikeudet, kun osakkeet on rekisteröity
kaupparekisteriin ja kirjattu merkitsijän arvo-osuustilille. Uusien osakkeiden
arvioidaan otettavan kaupankäynnin kohteeksi 12.1.2024.

Aktia Alexander Corporate Finance Oy toimii Yhtiön taloudellisena neuvonantajana
ja Lexia Asianajotoimisto Oy toimii Yhtiön oikeudellisena neuvonantajana
suunnatussa annissa.

Lisätietoja:

Aarne Simula, toimitusjohtaja, Wetteri Oyj

Puh. 0400 689 613, aarne.simula@wetteri.fi

Wetteri Oyj - yrittäjäohjattu autoalan kasvuyhtiö

Wetteri Oyj on yrittäjäohjattu autoalan kasvuyhtiö. Henkilö-, hyöty- ja raskaan
liikenteen ajoneuvojen vähittäiskaupan lisäksi yhtiö tuottaa huolto- ja
vauriokorjaamopalveluita henkilöautoista raskaaseen kalustoon. Yhtiöllä on
kotimaassa 40 toimipistettä, pääkonttori sijaitsee Oulussa. Yhtiö työllistää
lähes 1000 henkilöä, joista n. 70 % työskentelee huolto- ja
vauriokorjaamopalveluissa. Wetteri on autoalan digitalisaation edistäjä ja
tärkeä toimija yhteisellä matkalla kohti päästötöntä autoilua.
Lisätietoja: www.sijoittajat.wetteri.fi