Muutoksia Lamorin johtoryhmässä: Kim Stenman nimitetty talousjohtajaksi

Lamor Corporation Oyj | Pörssitiedote | 28.05.2025 klo 19:25:00 EEST

Muutoksia Lamorin johtoryhmässä: Kim Stenman nimitetty talousjohtajaksi

Lamor on nimittänyt Kim (Nalle) Stenmanin (KTM) talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Stenman aloittaa tehtävässään 9.6.2025. Nykyinen talousjohtaja ja johtoryhmän jäsen Mikko Forsell on päättänyt jättää tehtävänsä siirtyäkseen uusiin haasteisiin yhtiön ulkopuolella. Forsell jatkaa yhtiön palveluksessa neuvonantajana toisen vuosineljänneksen raportointiin saakka ja varmistaa siirtymävaiheen sujuvuuden.

Stenmanilla on yli 20 vuoden kokemus johtotehtävistä kansainvälisessä liiketoimintaympäristössä, mukaan lukien pörssiyhtiön talousjohtajana toimimisesta. Hän on toiminut talousjohtajana useissa yhtiöissä, kuten Marinetek Groupissa, Savosolarissa ja Boskalis Terramaressa, sekä johtotehtävissä rakentamassa nykyisen Valmet-konsernin Aasian toimintoja. Hänen uransa on painottunut talouden strategiseen johtamiseen ja kansainvälisten toimintojen kehittämiseen.

”Olen erittäin iloinen voidessani toivottaa Nallen tervetulleeksi yhtiöömme ja johtoryhmäämme. Hänellä on poikkeuksellisen laaja ja kansainvälinen kokemus talousjohtamisesta sekä vahvat näytöt strategisten muutosten ja kannattavan kasvun tukemisesta laitemyynnissä ja -huollossa sekä projektiliiketoiminnassa. Odotan innolla yhteistyötä ja hänen panostaan johtoryhmässämme", sanoo Lamorin toimitusjohtaja Johan Grön.

“Olen innoissani liittyessäni Lamoriin – yhtiöön, jolla on ainutlaatuinen tarjooma sekä johdonmukainen sitoutuminen kestävämmän maailman rakentamiseen yhdessä asiakkaidensa kanssa", sanoo tuleva talousjohtaja Stenman.

”Haluan lämpimästi kiittää Mikkoa hänen arvokkaasta panoksestaan Lamorilla. Hän on tukenut yhtiötämme uuden strategian toimeenpanossa ja osallistunut määrätietoisesti taloudellisen ohjauksen kehittämiseen. Toivotan hänelle kaikkea hyvää jatkoon”, sanoo Grön.

Lisätietoja

Johan Grön, toimitusjohtaja, Lamor Corporation Oyj
040 5464186, johan.gron@lamor.com

Tietoa meistä

Lamor on yksi maailman johtavista ympäristöratkaisujen toimittajista. Olemme neljän vuosikymmenen ajan työskennelleet puhdistaaksemme ja estääksemme ympäristövahinkoja maalla ja merellä.

Ympäristönsuojelua, maan ennallistamista ja materiaalinkierrätystä: Innovatiiviset teknologiamme, palvelumme ja räätälöitävät ratkaisumme – öljyntorjunnasta jätteen- ja vedenkäsittelyyn, maanpuhdistuksesta muovinkierrätykseen – hyödyttävät asiakkaita ja ympäristöjä joka puolella maailmaa.

Pystymme isoihin ja nopeisiin operaatioihin toimimalla verkottuneessa ekosysteemissä paikallisten kumppaneidemme kanssa, omien asiantuntijoidemme johdolla. Meillä on yli 600 työntekijää yli 20 maassa. Vuonna 2024 liikevaihtomme oli 114 miljoonaa euroa. Lamorin osake (LAMOR) on listattu Nasdaq Helsinki -markkinapaikalla. Lisätietoja: www.lamor.com